Se himmeä, jota kaipaan

 



Olen paikassa, joissa ajan taju nyrjähtää:

vanhan talon ullakkolla metsän piilossa ajan siirtymä

                                          johonkin jota kello ei tavoita

uni, jossa olen vankina luolassa,      joka on minä itse



Tulvaveden virtaus täyttää luolan, joka on minä itse



kellun sieltä ulos  kuin Nooan arkki Araratin vuorelle, juutun

korkelle paikalle, näen kaukana hehkun, se ei ole se himmeä

jota kaipaan, se on se räikeä, jota pelkään



                                                                           Näen oliivilehdot

veden alla viimeistä lehteä myöten               Kaikki kyyhkyset

                                                      puluja, joista ei viestinviejiksi

Siinä murheessa           kuulen kuiskauksen                vedestä:

älä ole murheellinen,    minä himmennän          tuon räikeän

 

 

 


One response to “Se himmeä, jota kaipaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: