ensimmäinen koti oli lastenkoti
toinen siskonpeti josta matka jatkui
sedän ja tädin virtahepolaan
jossa pitkien varjojen huone, unesta ei tietoa
pieni ihminen kuiskii uudenvuoden yössä
ei paha ole kenkäihminen, toinen vain peikompi toistaan
verho liikahtaa kenkä lentää pöytä rysähtää nurin
Vuosien jälkeen hän istuu
saman jyrkänteen reunalla, muistaa
miten pudottautuminen houkutti
ja rotkon pimeys valo jossain kaukana
tuntui valheelliselta, ei ollut tarkoitettu hänelle
valheellinen valo kuin sitkeä juuristo
joka toimittaa vettä ja ravinteita
kannolle, runko jauhettu murskaksi
oksat ja neulaset hajallaan maassa
syviin kallion koloihin
tunkeutuneet juurien rihmastot
eivät luovu tehtävästään
eikä valo joka neulaset vihertää
Viite: viikon 47 krapuhaaste kuvasta https://susupetalsanat.wordpress.com/2022/11/20/ehk/#comments Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
sanapasanen 
20 marraskuun, 2022 at 14:19
Synkkä matka lastenkodista jyrkänteen reunalle.
TykkääLiked by 1 henkilö
20 marraskuun, 2022 at 14:20
Onneksi ei jäänyt siihen.
TykkääTykkää
20 marraskuun, 2022 at 16:16
En osaa muuta sanoa, kuin että hieno, koskettava runo, tarina!
TykkääLiked by 1 henkilö
20 marraskuun, 2022 at 17:18
Onneksi juuret pitävät tiukasti maassa ja valo jaksaa loistaa.
Koskettava, vahva runo.
TykkääLiked by 1 henkilö
21 marraskuun, 2022 at 15:28
Ehkäpä jyrkänteen reunalla tuli oivallus? Että minkäs minä sille voin, mitä on ollut, mutta jotain voi voida sille, mitä on vastaisuudessa? Ehkä?
TykkääLiked by 1 henkilö
24 marraskuun, 2022 at 14:24
Valon voimaa kuitenkin tässä koskettavassa runossa 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
26 marraskuun, 2022 at 10:03
Elämä on joskus selviytymistä. Mielessä käy raskaitakin ajatuksia, mutta on sittenkin se kipinä, joka auttaa selviämiseen, kuten juuret.
TykkääLiked by 1 henkilö
19 joulukuun, 2022 at 12:44
Uskomattoman väkevä… Yhdistää kaksi asiaa. Alun yksityisen, ihmistä koskevan. Lopun kaikkea elävää koskevan. Ja miten hienosti…
Virtahepola – ja se tuleekin seuraavassa säkeessä selväksi.
Kolmas säe koskettava ja samalla niin monia koskeva.
Sienet jatkavat tehtäväänsä maaperässä puun mentyä. Aina on muita juuria, joissa elämä yhä sykkii. Ja ehkä kantokin yrittää puskea vesaa. Puiden ja sienten symbioottisessa verkostossa ei aina enää tiedä, missä kukin yksilö loppuu ja toinen alkaa. Ehkä se, joka hengittää, on koko metsä.
TykkääLiked by 1 henkilö