Mielipuolipuimakone jyskyttää jyvät
irti akanoista valiten akanat
jotka pimeänä pilvenä tunkevat
silmiin takertuvat kurkkuun
jyvät valuvat pellolle kätkevät tarinan mustaan
maahan jäsenet irti kehosta jänteet lihakset luista
puimakone jyskyttää pakottavilla ohimoilla
*
Kohta murskautuvan miehen
jäähyväinen vielä pelkoa ja toivoa
onko joukkoistetun hulluuden uhria vaikea glorifioida
järkytyksen vihan vuoksi ennen kuin
surun pitkä tumma tunneli
*
Tämä on ottelu jossa ei ole sijaa leikille
sota joka on voitettava elävänä tai kuolleena
eikö palosotilas ymmärrä mitä on tehtävä
kun sireeni soi vaikka on nukkumaanmenon aika
sanooko että sireenin ääni väsyttää
*
Jaamme hänen kanssaan saman planeetan
meillä on sama biologia samat aistimet
missä risteyksessä mieli vinksahti niin eri suuntaan
jos olisin syntynyt siellä ja hän täällä
olisiko lopputulos sama
älä kiusaa minua edes kysymällä moista
*
Ehkä etsin sanoja tunteita puuhia
joilla ohittaa tämä hämmennys
ripustaa rekvisiittaa puuhun puhua
tarinasta liikutukseen saakka torjua
ansaitsematon: että on oikeaan aikaan
oikeassa paikassa
Epäröiden onko se oikein
sanapasanen 
14 joulukuun, 2023 at 21:18
Meitä on moneen puimuriin.
Ihminen tulee siksi, joka on, sekä perimällään että ympäristöllään. Ei vain yhdellä tai toisella.
Vinksahti ehkä jo ammatinvalinnan kohdalla. Ihaili voimaa. Halveksi heikkoja. Vihasi parempia.
Hieno runo.
TykkääLiked by 1 henkilö