Ikkunasta ei näy auton autoa, ei bensalla eikä dieselillä kulkevaa, saati sähköllä. Ei niiden parkkipaikkaakaan. Puhumattakaan roboparkista.
Sieltä näkyy tunturien lumisia kaaria järven ja metsänrajan yläpuolella. Niiden päällä valoisa raita taivasta, sitäkin ylempänä pilviä, joiden voi epäillä valkaisseen tunturit.
Vasta muutama hetki sitten kuljin matkassa oleva omaisuus selässä niiden polkuja hurjassa myötätuulessa: rinkka oli kuin pallopurje selässä. Siitä syystä ennätin määränpäähän jo auringonlaskun aikaan.
Taivaan laessa on sinisiä aukkoja kuin pieniä lammikoita. Niistä ovat lähtöisin järven pinnan valoisat heijastukset. Niiden pinta-ala pienenee sitä mukaa kun pilviverho yhtenäistyy. Se enteilee paljaankin maan saavan kohta valkoisen laveerauksen.
Viikolla 41 on vuorossa jälleen kuvahaaste: https://susupetalsanat.wordpress.com
SusuPetal

6 lokakuun, 2024 at 18:45
Sait aikaiseksi ikävän vaellusreiteille. Mahtaako olla ihanampaa tunnetta, kun on kävellyt itsensä väsyksiin, ja sitten tulee autiotuvalle, syö ja kellistyy ritsille herätäkseen aamulla kumppaneiden toteamiseen, että kylläpä kuorsasitkin kovasti.
Vaelluksella autiotuvan nuotiopaikalla olen käynyt myös syvällisimmän hengellisen keskusteluni. Tuntemattomaksi jäänyt keskustelukaveri heitti ajatuksen kultajyvän.
TykkääLiked by 2 people
6 lokakuun, 2024 at 22:32
Totta. Tosin kukaan ei ole kommentoinut, että kuorsaisin🤭. Harvinaisen äijän kyllä tapasin, oli kulkenut monissa maanosissa ja pahoissa paikoissa. Sen verran taisimme kumpikin olla pidättyväisiä, että syntyihin syviin asti ei päästy.
TykkääTykkää
7 lokakuun, 2024 at 12:07
Sanoillasi maalasit siveltimen lailla rauhaa ja kauneutta.
TykkääLiked by 1 henkilö
7 lokakuun, 2024 at 14:53
Oi, oli varmaan mahtava reissu.
Ikkunasta näkyy puiden oranssin hohtoiset lehdet tummaa taivasta vasten. Toiselta puolelta pilkistää aurinko. Aina ei tarvitse mennä kauas eikä korkealle nähdäkseen kaunista 🙂
TykkääLiked by 2 people
7 lokakuun, 2024 at 15:40
Noinhan se on.
TykkääTykkää
7 lokakuun, 2024 at 16:46
Näin sieluni silmin tuon kuvailemasi näkymän. Kaunista!
TykkääLiked by 1 henkilö
7 lokakuun, 2024 at 18:03
Noissa mietteissä ja maisemissa mieli rauhoittuu ja kroppa rentoutuu.
TykkääLiked by 1 henkilö
7 lokakuun, 2024 at 22:58
Kun jättää parkkipaikat taakseen ja nostaa rinkan selkään, suunta jonnekin tuonne – yhtä hyvää on tuo näkymä oman kodin ikkunasta josta näkyy vain syksyn värit eikä ketään vielä sittenkään kun lehdet ovat pudonneet.
TykkääLiked by 1 henkilö
8 lokakuun, 2024 at 08:10
Kaunis maalaus sanoilla väritettynä. Rauhan tyysija, korvien ja mielen. Täällä minunkin maisemani on peittynyt valkoiseen laveeraukseen.
TykkääLiked by 1 henkilö
8 lokakuun, 2024 at 18:06
Kaunis tarina ja sen kuvitus <3. Enempää en osaa sanoa, koska toistaisin vain aikaisempia kommentoijia.
TykkääLiked by 1 henkilö
9 lokakuun, 2024 at 12:54
Voi, tämä oli kaukana robottimaailmasta.
TykkääLiked by 1 henkilö
9 lokakuun, 2024 at 12:59
Riittävän kaukana🙂.
TykkääTykkää