Milloin ajattelit ottavasi takaisin
sen hiljaisuuden, jonka voit aistia
järven hiipuvassa mainingissa niin
että kuulet vain veden
tikan koputtelussa puun rungolla niin
että kuulet vain ruokailuvälineen
että naakkaparven pajatus ennen
auringonlaskua on kuin iltakellojen kutsu?
Milloin ajattelit olevasi metsän pimeyttä
sydäntalven yössä, jonka hanki valaisee
milloin lepoa, jonka kissa ja koira tarjoavat malliksi
sinulle levottomuuden ja kontrolloinnin lomaan?
Milloin ajattelit oppivasi viihtymään yksin
ja viihtymään seurassa ilman yksinäisyyttää?
31 tammikuun, 2026 at 16:25
Milloin?
Nyt.
TykkääLiked by 1 henkilö
31 tammikuun, 2026 at 17:39
Juuri niin. Nyt tai ei koskaan!
TykkääLiked by 1 henkilö
2 helmikuun, 2026 at 17:16
Aina mielellään olisi läsnä.
Ehkä milloin ei ole oikea kysymys vaan nytkö?
Suurimman osan elämääni viihdyin yksin, ja nyt kun en enää ole, mietin usein, kuinka saisi nuo hetket jaettua, niin että ne yhdistäisivät eivätkä erottaisi.
Seurassa olo ei ehkä niinkään ole yksinäisyyttä, koska jotenkin sana ”seura” sisältää ajatuksen osapuolten läsnäolosta toisilleen, mutta joukossa olo on yksinäistä (ja siellä myös tyhmyys kuuluu tiivistyvän).
TykkääLiked by 1 henkilö
2 helmikuun, 2026 at 18:14
Pohdinnan arvoinen nosto tuo seura vs joukko.
TykkääTykkää