Pilvet liikkuvat nopeasti, varjot uhkaavat,

tuuli ei tiedä minne se haluaa,

puut ovat ymmällään     Metsän päällä

Möhö, silmänsä tyhjiin satanut,

niiden pohjalla yhä kytö

Painan otsani maanviileään kosteuteen

Jotakin lähti, ja ääni,

tuliko se lähtijästä, paikasta

jossakin näköalueen rajalla,

tumma piste taivaalla,

oksien liike kuin yritys

estää näkemästä sitä

Aistimusten eripuraisuus,

unenkaltainen

Kaunis etsii kotia

mielten suuresta joukosta

Että löytyisi nurkkaus,

johon päänsä välillä kallistaa,

Vaikea on sen löytää kotia,

joka ei ole kotiin syntynyt

Mielet täynnä koko tilan

vaativia riippuvuuksia

jotka roimivat ruoskilla orjaisäntiään

Yhden mieli rahaa, toisen ruokaa,

kolmannen seksiä, neljännen työtä

Niin kulkee Kaunis vailla kotia,

neljän tuulen tietään

Ei ole vaikea

saada aikaa kulumaan

Vaikea sitä on pysäyttää, pysähtyä,

tulla sen ystäväksi

Viimeinen tervehdys:

minä ja aikani kuljimme käsi kädessä,

marssia alte kameraden

Ei! Usein olemme sotajalalla

Tiedän kyllä mitä siltä haluan,

sitä en mitä se

minulta

Vie yhtä ja toista kuin varasteleva harakka

Velipoikani paukutti

kantapäidensä nahkaa paksuksi

halkolaatikolla istuen Jussi Björling lauloi

Carnagie Hallissa, radiota meillä ei ollut,

mutta kuulin suosionosoitukset

kuusikymmentäkaksi vuotta myöhemmin

Kävelin kolme kilometriä pölyistä tietä

naapurin emännän ja poikansa perässä,

opettelin nousemaan pulpetista oikealla tavalla

seisomaan keskikäytävälle

Oliko vastaukseni oikein,

luultavasti ei,mutta niin alkoi kansakoulu

ja kaikki sen mukana

Yön viileydestä

aurinko nostaa

nurmen aromin

Yön sylistä sinun

*

Istuin laiturilla, heräsin

siihen että on kesä

Mieli nousi etelätuuleen

enkä ajatellut järviveden

kemiallista koostumusta

*

Kurjen miekat olivat jääneet

puhdistamon alapuolelle

Kurki suolla pärjäsi

pelkällä nokalla

*

Ryhmärähinäharjoitukset

lokinpoikien kesäleirillä

vaaran varalta

*

Kuovivanhempi juoksee edelläni

Se ei tiedä, että sen juonet

on paljastettu wikipediassa

*

Niittynätkelmän ja hiirenvirnan

kärhäinen liitto

umpisolmussa pientareella

*

Kauanko tässä olisi maattava,

että minut huumannut vanamoiden verkosto

risteilisi sammaloituvan ruumiini ylitse

*

Kämmenselkääni telakoitunut hyttynen

irrottautuu ruumis pullollaan

kompelöön lentoon

Vereni perintö matkalla

lintujen iloksi, ihmisten riesaksi

Hula hula Suomi sata,

Rehula ja sote

Uudistus ja viivästys

ja viivästyksen uudistus

kiertää noitaympyrää

Pääministeri Sipilä kai

piirtää uutta pylpyrää

Hula hula Suomi sata,

kiehuu Sotesuomen pata

Suven kukat varsissaan

hytisevät pohjatuulessa,

veneet laitureissaan,

sieponpojat pöntön pohjalla

Jossain flexi napsahtaa,

kun koira vainun saa jääkarhusta

Sade alkaa vasta iltapäivällä

Palanut on kyläsepän paja,

vaiennut läkkisepän vasara,

vaan reppu eteisessä odottaa,

on toivon heinäkuu

Mikä minua painavia

käskee kirjoittamaan, isovarpaita

niihin vain potkitaan

Podetaan mustaa, irtovaa ja

uutta kasvaa kynttä koko vuoden

Laineen

kevyt loiskahdus kiveen,

pysähdys rantaviivan hiekkaan

Mustikanlehtien ja kuusenkerkkien heleys

murtuu pian maastonvihreäksi,

pihlajankukilla on jo patinaa

Ihmiset paatuvat kesän täyteyteen,

kyllästyvät rauhaan, alkavat kaivata

sotaromantiikkaa

kuin elokuun kuutamoiltoja

Asetu siihen kalliolle,

ota ote sen kolosta

ettet huuhtoudu veden mukana

Anna aaltojen tulla, liikutella sinusta

kaikki mikä ei sinuun kuulu

Tuntuu kylmältä, hytiset,

haluat antaa jo periksi,

malta hetki vielä, vesi vetäytyy

Aurinko kuivaa, kaikki sinussa

asettuu kohdilleen

Pistin tyynyn alle seitsemän

nokkosta: lupasin tanssia

kanssasi avojalkanokkostanssin,

vikkelän kuin tulisilla hiilillä

Ennemmin möisin sata vuotta maatani

kuin söisin niistä nokkosista tehtyä keittoa

Torstaina lauma tuhtia nuorisoa Alkossa,

lausuttuna tavoitteena neljän päivän putki

Mitä ylistävää voi sanoa Suomen suvesta,

se on niin ärtynyt kaikista kuvauksista

Katsoo kylmäkiskoisesti ihmiskulissiaan:

parempi minulle, että heräisitte

öljynhajuisella teollisuusalueella

*

Lehtokerttu kertailee loputtomia tarinoitaan

riemulla, joka tunkee turran mielen sopukoihin,

sen aina uusi viini virtaa vanhaan leiliini

Koettelee nahkani venymiskykyä

Oi Rosopehkiäiseni, Pulskahelysieniäiseni,

sinä Ontomantokuntikas, mokomakin

Suorasuusulkukotilo! Koko kauniin maailman

sulle annan, Altain kristallijärven, jossa

Ville Haapasalo liottelee krapulaansa,

jos vain suutelet poskeani, joka kasvaa

nuppijäkälää

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/06/460-haaste.html

Kaikki mitä tapahtuu

valetaan sulaan lasiin,

muuttuu lukituiksi kuviksi

Sanat kerätään lippaaseen

ja se suljetaan,

Eivät ne sopisi kulkemaan solasta,

jonka kautta tie jatkuu

Piilotan kirjaimet onttoon matkasauvaan,

ne kulkevat mukana tunturiin,

jonka kiviin meri on huuhtonut

omat merkkinsä

Kun ne alkavat resonoida sauvan kanssa,

tiedän olevani perillä

Menneet asetan järjestykseen

päähänpinttymilläni

Tuleviin varaudun ennakkoluuloilla

Siinäpä se nykyisyyskin kuluu

*

Selitin juuri aavistamaani

Ehkä hyväkin ajatus,

meni pilalle huonoilla sanoilla

*

Puhuttelin usvaa, suuni ilmavirta

ajoi sen tiehensä

Annoin sen ympäröidä itseni,

näin asioita, joista en ollut tiennyt

Sanassa on jotain hämärästi tuttua:

pari viikkoa tunnetta kuin olisi pudonnut junasta,

kierinyt penkkaa, tunnustellut pökerryksissä onko ehjänä

Sulanut sitten kesään kuin voi leivän päälle auringossa

Hätkähtänyt jossain vaiheessa,

että enää pari viikkoa aikaa

olla tekemättä kaikkea sitä mitä aikoi

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/06/457-haaste.html

Lehtisilmut paisuvat,

taivaanvalo oksiston läpi vähenee

Hiirenkorvien jälkeen viherseinä on valmis:

aurinkoisenakin päivänä hämärä

viihtyy huoneessani