En ollut tabula rasa,

taulu oli valkoinen ja liitu sen reunalla

Mustaa laatikkoani en osaa vielä lukea

Kirjaimet jo tunnistan

Laajeneminen seis, perääntykää alueelle, jossa harkitaan! Mitä oikein

on tekeillä, mikä tässä on olennaista? Täällä ammutaan selvästi

väärään tauluun, kierretään loputonta sakkorinkiä, veikataan hevosta,

joka ei jaksa maaliin asti. Kuin kuivatettaisiin edelleen soita, joista ei koskaan

korjattu puuta. Porataan alas, ammutaan ylös, hävitetään elävää,

jota ei tunneta, ei ehditä tuntemaan. Matkustetaan hakkeroidussa,

robottiohjatussa kulkuneuvossa, jonka koordinaatit ovat arvoitus.

Ollaan niin minuja, että ei olla minkään kanssa sinuja.

Hänestä kasvoi kunnon ihminen, eikä se ollut kenenkään syy.

Sodan lait vain suosivat pieneen tilaan mahtuvaa. Rintamalta palasi ilmapalloja, jotka nousivat yksinäiseen korkeuteen ja laajenivat vaarallisesti ilmakehän harventuessa. Mitä ne lapsen kasvamisesta saattoivat ymmärtää, tilasta joka siihen tarvitaan. Kasarmilta korsuun, korsusta juoksuhautaan, joukkosidontapaikalle. Hautaan jossa ei juosta.

Kun saavuin vihdoin paikalle, kaikki kusitolpat oli jo varattu. Oli opeteltava sisäsiistiksi heti alkuunsa.

Olen huomannut, että käytettävissä on tietty kuutiomäärä tilaa. On valittava miten haluaa jakaa sen pinta-alan ja korkeuden kesken. Jos hyväksyy kumaran kävelyasennon, on tilaa kulkea, jos haluaa hyppiä ja kurkottaa korkealle, katsella sitäkin korkeammalle, on tyytyminen vähempään.

Montako ihmistä siedän näköetäisyydellä, millaista ilmaliikennettä? Suosinko alavaa, jossa on hyvin happea ja väkeä vai korkeata, jossa molempia on vähemmän? Kysytäänkö minulta todellakin? On harkittava tarkkaan, jos kerran kysytään. Tilaministeriöstä on tulossa näinä päivinä tiedustelu. Tämä ei ole pila, jotkut ovat jo saaneet sellaisen.

Pötypuhetta, että Jumala asettui lepäämään seitsemäntenä päivänä,

jos tarkoitetaan, että systeemi tuli valmiiksi,

sen kun huolehtii päivitykset

No ehkä Hän veti henkeä sunnuntaina, se suotakoon

Mutta jatkoi taas maanantaina

”Minä olen se mikä minä olen”

Pötyä että jokin kirkolliskokous osasi oikean opin  Dogmeja taottiin

ketjuiksi kuin kahleita: selibaatti papeille ja varsijousikielto sodissa,

kristittyjen kesken, miekkaan tarttuminen ja siihen kaatuminen ookoo,

samoin roviot Ihmisen Pojaksi itseään kutsuneen nimessä

Jumalan Pojaksi kutsutun, hengiltä raadellun

”Minä olen se mikä minä olen”

En minä sano, että tiedän, sanon että mietin En minä tiedä mitä uskon,

sanon että uskon, en usko sellaista, jonka takana en voi seisoa

En voi tietää seisonko sen takana mitä uskon:

kun se liukuu edestä pois, en voi piiloutua minkään taakse

Jos Sinä, jonka nimi on Minä olen se mikä minä olen

olet silloin polttava tuli, palan poroksi

Jos Sinä, jonka nimi on Minä olen se mikä minä olen

olet silloin Syli, en tarvitse muuta

Lyhyen ja pitkän viisarin suhde

aamuhämärässä kakkosen ja kolmosen

oikealla tai vasemmalla puolella,

onko se nyt niin olennaista

Ensisilmäyksellä virontuliaisiaan

kärräävä mies kumarassa näyttää

aamuyössä karhulta, hätäkeskuksessa soi

Odotan bussia viiden minuutin

sijaan kuusikymmentäviisi, katselen

valokiilojen leikkiä keuhkojeni ja

pakokaasujen höyryissä

Menolippu bussilla Egyptiin tuntuu kiehtovalta,

en tunne sieltä ketään, kuka sen lipun minulle tilasi?

Mitä minä siellä teen, onko joku vastassa, ehkä

paikallisia rosvoja, piirittävät heti jos näytän siltä,

että en tiedä

Kävisinkö vesi-insinööristä?

Aamiaispöydässä lehden lukeminen

sujuu jo ilman keinovaloja

Niitä tarvitaan taas, kun puiden lehdet

talon ympärillä ovat täysiä ja sadepilvet

Tintit lentelevät puusta toiseen kuin aadeehoodeet

ja ex-poliitikko, eläkeläinen,

on vihdoin päättänyt pelastaa maapallon

Mikäli uutisrunoon on uskomista

Tie nousee, lumi sen mukana,

oksien linjat katoavat lumeen, varvut peittyvät

Lumi on noussut ikkunalautojen tasalle, roikkuu

katon reunojen yli, pitää räystäistä kiinni

Se peittää puuttomaksi nyljetyn aukion,

tasapainoilee linjalangoilla, tolppien nokissa kuin

kerroskakkuja pelkkää kermavaahtoa

Lumi peittää lumen, katoaa toiseen lumeen,

unohtaa itsensä ja lumen, joka sen peittää

Kadotan katselijuuden ripsieni hämärtyviin seuloihin,

voin kuvitella moottorin itsekeskeisen ulinan

vaimentuvan pihkasydämisten lumipilareiden keskellä olemattomiin

Lumi on unohduksen äiti, talven tytär,

kerää korinsa täyteen talvitaivaan hillaa,

yökulkijaa varten

Jos haluat muistaa, torju kohteliaasti

Minulla ei nyt muuta kuin soiva hiljaisuus,

ajatus pysähtyneenä: mitä se on joka on, jossa olen

Häivähdys olemisesta vedenjakajalla,

jääkannen päällä,

vesi syö hitaasti kanttaan auki

Pysähtyneenä kuuntelemaan sointia,

suljetuin silmin, jotka näkevät saman,

minkä koko keho aistii siinä hetkessä,

täydellä painollaan, yhtenä pisteenä

Miehen päässä on tunneli   Ajatukset kulkevat

siellä metrojunassa    Asemia on harvassa

Niilläkään juna ei pysähdy   Miehen päässä on

silppusäkki  Hän nyppii sieltä punaisia langan-

pätkiä   Ne ovat hauraita, niitä ei voi solmia yhteen

Otsaa kuumottaa, mies painaa se ikkunaan

Ikkuna on huurteinen ruutu autiotuvassa

Ruutuun sulaa aukko, siitä näkyy metsä

Mies asettelee langanpätkiä ikkunalaudalle

Kärpänen herää horroksesta

Se kävelee lankojen päällä kuin punaista mattoa

Kärpänen kävelee, metsä on    Mies

Tuhansien vuosien takainen, muista jäistä jälkeen jäänyt jää

nyt kuoppa täynnä lunta harjun päällä

Kuka senkin näki, näkemättä paikan päällä,

silmäkuopallaanko, josta silmä suli?

Öisin taivaan ja lumen hajavalo kerääntyy ikkunaan,

kurkistaa tuvan mustempaa yötä

Jos keskityn Jupiteriin, se alkaa huojumaan

Seulaset ovat kuukellossa lounasajan kohdalla,

kiihdyttimessä törmäytän toivomuksiani tähdenlennoiksi

Kaukana metsän himmerrys, kangastus katseesta

Neulaset hipovat poskeasi, sormi pyyhkäisee kosteutta,

Opit erottamaan usvan savusta, lentokoneet linnuista,

läikähdykset honganpunaisissa latvoissa

Lumi osaa suojautua pakkaselta,

linnut osaavat lumen, minun varpaani pelkäävät:

ulkona jäätyisi kärpänenkin, kahvi pannuun,

mies hankeen, kahvi miehen mahassa

Tuli pesässään hulmuaa, hormissa humisee

Kärpänen, hirren raosta herännyt, selvittelee siipiensä laskoksia

Jää ja huurre vetistelevät ikkunalaudalle,

lasi ja siivet alkavat näkyä läpi

Lätäkön keskellä ylivuotinen tositulinen Auran sinappi,

vääntynyt majakka  Ruudun läpi näkyy tähystystorni

Joku sinne kiipeää, tuntee korkeuden

Kaipaako muuta, ketään?

Entä kärpänen?

Tutkii maalikerrosten hilseilleitä väriläiskiä

kuin maastokarttaa

Kaikki päivät virta kulkee, ja valoisat yöt
Ihmiset ylittävät sen, tuskin huomaavat,
matkalla pohjoiseen, matkalla etelään,
tuskin näkevät ohi päänsä valokeilan

Yöt, pimeät mustat yöt, virta
näkee tähdet läpi jääkannen,
läpi luonnon ja ihmisen historian
se kuljettaa kaiken ja kaikki lippua kysymättä
jotka sen kyytiin uskaltavat, joutuvat:

epätoivoisen haudankaivajan,
omin päin vesille soutaneen veneen,
onnenonkijan, pohjan tonkijan,
elämisen tähteet, romanssien ruostetta,
ja ratakiskojen, sillan yli johtavien,

isoille vesille mieliviä intomieliä,
joille joki on vain väylä eteen päin,
eivät kuule sen hyräilyä, sen hiljaisuuutta
eivät näe rannan ja taivaan heijastuksia

Joki ei moiti, se tietää, tulee aika,
jolloin menijät palaavat vastavirtaan hitaasti,
aistivat tuon kaiken, jolle kerran olivat
sokeita ja kuuroja

Epäilyksen pöly hakeutuu

kirkkaiden hetkien pintaan, se on peräisin sieltä missä

vihreä ruoho maalataan kauhtuneen värisellä lateksilla

ja yönmusta ruiskutetaan harmaaksi,

sieltä missä kirjopyykki pestään

90-asteisena yhdessä lakanoiden kanssa

ja katse on salalokerossa taulun takana

Huoneeseen tulevilta tukka ajellaan, tilalle lasketaan sädekehä

Lähdön hetkellä se kiskaistaan kaulaan,

kiristetään kuristavaksi pannaksi

Takapihalla odottaa teline, jota kutsutaan Huumorinkukaksi

Siinä on koukku, jossa sädekehän kestävyyttä testataan

Alut ovat tärkeitä, jos olet

juuttunut suohon, aloita metsän reunasta

Ei minun neuvojani kannata kuunnella,

kerrankin jouduin metsänpeittoon,

olen siellä vieläkin

Nuotiolla suorittelen tulityökorttia

Eräänä päivänä uin lammen yli,

vesi oli kauhean märkää

Ihmisen pää on nippusiteitä

valmistava tehdas

Niputetaan lehmä mulle, kauppa sulle

Aivoni koostuvat harmaasta ja valkoisesta,

niillä on mustavalkoisia kantoja

kannottomista metsistä ja metsistä,

joista ne on kaivettu ylös

Metsä on niputettu pyörille,

se on hyvinvoinnin pahoinvoiva ikoni,

kuolleet kasvot huurteisessa betonissa

Aleksanterisuuret ovat ratsastaneet,

ratkoneet miekoillaan vetosolmuja

umpisolmuja päissään

Jatkavat valloitusretkiä, tietävät hyvin,

että heidän viinissään on lyijyä

Jos olisin joulurauhaa!

kiipeäisin minareettiin

ja tavaratalon katolle,

iskisin silmää peltipoliisina,

ostaisin neliömetrin suota

keskeltä ei-mitään

Väentungoksessa vääntäisin

huutomerkin kysymysmerkiksi,

ja ne jotka sen näkisivät,

sanoisivat toisilleen: eikö tämä

juuri ollut huutomerkki korkeuksissa

Silloin maahan sataisi niin sankasti lunta,

että kaikki äänet vaimentuisivat

ja ihmiset menisivät lumisuojaan kuin pommisuojaan

He istuisivat hiljaa ringissä

ja nauraisivat silmillään kaiken sen aikaa

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/12/480-haaste.html

Viattomuuden paisti on karrella,

käänteinen alkemia muuttaa kultaa

lyijyksi jäseniin, kiiltäviksi jätevuoriksi,

jotka liukuvat ja rysähtelevät päälle

Silitetään kuollutta kissaa, jonka

jouluaamun varpuset ovat nokkineet hengiltä

Laulaako jossain kuorollinen enkeleitä,

poluttoman katinkultavuoren takana?

Tai edes yksi, mykkä tuppisuu silmillään

Voiko jossain muuttua enkeliksi,

edes itselle?

Miten olisi häivähdys untuvan leijailua,

duurisointuista ilmavirtaa,

enkelin siiven kosketus?

Mitä kirjoittaisin jos kynä sen sulkasadosta?

Käsipäivää hikoilutti,

halauksesta oli tulla yrjöt

Peiliä hänellä ei ollut,

mutta kissa mökkiläisen jäljiltä

Se somasti kehräsi, kun sitä silitti

Hän säästi sähköä pitämällä

päällä paljon vaatteita

Kapaloihin käärittynä

hän oli elämäänsä aloitellut

Kiikkustuolissa talvivaatteet

päällä se oli loppunut

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/11/476-haaste.html

Alaspäin kohteet niin pieniä,

että pyörryttää

muistella

Ylöspäin sumua, kädensijat sumussa,

kylmä käy lävitse, kun käsi ottaa kiinni

tyhjästä ja heilahdat sivuttain

Kun otteet ja jalansijat loppuvat,

sinne ei voi palata mistä lähti

Voit pudota vain ylöspäin

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/11/475-haaste.html