Vihervarpunen vailla pyrstöä

siivet riekaleina hyppi karkuun

otin kiinni hellittelin hetken kämmenkupissa

sitten pistin tunteet rullalle ja rullan taskuun:

paiskasin päin kiven kylkeä En halunnut

enää sen kohtaavan leikkiviä kissoja

Puut huojuvat tuulessa puiden

lehdet kiiltävät valosta aurinko

kuumentaa kasvoja tie huojuu

silmissä mieli aistii jotakin

enemmän kuin silmät näkevät

tai ajatus osaa

Käydäkseen viisaasta parantumaton

romantikko rakensi tunteiden taimille

varjon älyn päivänvarjosta

etteivät versot menehtyisi kuin keuhkotautiset

runoilijat mäntykankaiden parantoloissa

ajan ivan paahteessa

Yritti totuttaa niitä elämän tosiasioihin

kyynisyyden siedätyshoidolla

Taimet kalpenivat ei tullut puuta ei pensasta

Vähä älykin heitti hyvästit

Kirjoitan tätä tiedät missä

             kamiina palaa kovin kitumalla

                        kukkapaperia ei nyt ollut kuten joskus

            suothan anteeksi Lii tämän paperipussin

Täällä sataa

              likaämpärini on täynnä

                         ei minusta

              katosta tippuu vettä

Tule Lii tupakalle

              muuta minulla ei ole

                         paitsi antabusta ja bentyliä

             jotka lääkäri määräsi

Luin vanhoja käsikirjoituksiani

             osa oikein hyviä

                         osa epäonnistuneita

Hämärä sade on osa minua

              mitäpä siitä onhan rakkaus

sytytän nyt kynttilän jalkaan

              jonka lähetit se palaa

                          ehkä puoli tuntia

poltan kynttilää aina Sinulle

              kirjoitan aamulla lisää

ellen liukene tähän sateeseen

Siihen aikaan kun sisämaakin oli meren vallassa

rapu kiipesi puussa veden rajaan siinä

se mätti pikku kätösillään suuhunsa

ruotsinlaivoilta mereen heitettyjä hampurilaisia

Mutta sitten vesi laski ja laivat jäivät kuiville

rapu jäi puuhun suu auki ihmettelemään

niin että silmät tipahtivat päästä ja vatsa

turposi nälänhädästä

Siihen se kivettyi

puun kaulaan kuristusotteella

Metsä hiipii rajan yli

ryömii ali luikertelee läpi

empii uskaltaako pitemmälle:

syksyllä miehet tulevat ja

niittävät kaiken matalaksi

Pinkopahvin ja hirsien välistä

löytyneessä kirjeessä kysytään

tulivatko taalat perille

ulkoseinällä ampiainen kerää

puunnöyhtää pesätarpeikseen

Muu kulttuuri on nukahtanut

Jos kaivon kansi lahoaa

ei niin puhdasta vettä

etteikö uneksija huku

kun sinne putoaa

Mies nojaa keloon

pää on puuta myöten puu päätä vasten

puu ilman kaarnaa pää ilman karvoja

puu on tehnyt historiaa mies on lukenut

puidenpäitä alkanut muistuttaa

lukemaansa imeytyä hiljaa puun sisään

Silmät jäävät repsottamaan pintaan

Pelto viettää nyt

mustavihreitä päiviään

oraiden rivistöt osoittavat mieltään

korkeamman päämäärän puolesta

Nykymenon symboli

on tasaikäinen puupelto

joka hakataan kerralla ja tongitaan

häväistään tunkioksi metsä joka

halusi kasvaa eri lajeja

eri ikäisiä ja korkuisia puita

mutta se on pistetty hoitoon kuin aikoinaan

rautaesiripun toisinajattelijat

Jytkyt jysähtävät maahan

jäät ryskävät laitoihin

jääpitoihin karvasta makua:

katkennut luu verinahka ja kaatuva suu

sun pojat on niin sunfatirallaa

ollos huoleton valvira valvoo supo suojelee

sunpojat on niin sunfatirallaa

Yhdet vartioivat reviirin

pohjoista rajaa jääkarhuja vastaan

toiset torjuvat Siperian tiettömiltä jokivarsilta

tulevia tuulia ja kolmannet

punaisen hiekan mukana lentäviä

mustia bakteereja Ovat

lauma jota yhdistää vain

vahtia rajattua aluetta jonka kivet

kasvavat kiveä kiven päälle

ja rupista jäkälää

Tallin taakse ei saanut mennä kun mummo

opetteli ajamaan polkupyörällä Ei oppinut

enkä minä autoa

Isoisälläni oli hevonen kaksikin

isälläni ei hevosta ei autoa

ei minullakaan muuta kuin polkupyörä

pojilla jo kortit ja tytöillä puoli autoa 

jos pyörä ei riitä menen bussilla

juna kulkee täällä kovin harvoin

huolii kyytiinsä vain puuta

Vaikka olisinkin puupää en haluaisi

huonojen uutisten

raaka-aineeksi

Rakennusten ympäröimällä sisäpihalla

kattava otos vuosikymmenten konekannasta

metallin ja sen työstön tihentymä hevosvoimien

museo Pihan ainoa elämä leskenlehtien lisäksi

Ihmiset vetäytyneinä sisätiloihin muinoin

avara tupa on jaettu vanhapoikapiikasisarusten kesken

yksilöllisiin lymyilylokeroihin ovet ovat lukossa

puhelin ei vastaa epäluuloisuuden tummanroikkuvat pilvet

joiden repaleista pilkottaa pala muistojen sinistä taivasta

yöpymisenä salaperäisellä ullakolla villiintyneiden kissojen

vilistessä hämärässä muhassa pitkä kivinavetta haisee vielä

eläimille mutta edes kissoja ei näy vain pulttien ja muttereiden

yhteenliittämää ruostuvaa metallia

Kärrytie peltojen halki johtaa valtaisalle taitekattoiselle

riihelle kuin mummoankan maatilalla mutta ne pellot

ovat vuokralla Mitä tehnee aikoinaan kaksimetrinen mies

jonka ankara työ on vääntänyt niin kumaraan että päänsä

kulkee pään mittaa alempana kuin miehuutensa päivinä

Ulkopuolella tanhuan vartijana kuusi jonka kylki oli

kylän ilmoitustaulu puoli vuosisataa sitten: sonniosuuskunnan

vuosikokous pienviljelijäyhdistysken syyskokous ja telttakokous

Tiet ovat kulkeneet sen molemmilta puolilta ja tinkimaitolaiset

talloneet kuusen varpaille kunnes etääntynyt linjaus

on jättänyt sen rauhaan kuten ajanlinjaus koko talon ja ympärille

on kasvanut suojaava metsälö

Tienluiskassa haalistuneensiniset työhaalarit levällään Kuin mies

olisi asettunut kerran ruokalevolle ja haihtunut

haalaristaan päivien saatossa näkymättömiin

Tulen pimeästä hiljaa

kuin pieni juna vuoren sisältä

valoon ja hiirenkorvien hajuun

olin kai sateen ajan tunnelissa

Elämä on katkelma

kahden tunnelin välillä

Laskeuduimme jyrkkiä portaita

vanha nainen

ja minä

pitelin häntä kädestä ja hänen

ranteensa oli kovin hauras

ja ihonsa ohutta silkkiä

joka askelmalla hänen tiheytensä

harveni ja minun oli otettava

lopulta hänet syliini Hän itki

kuin lohduton kun varovasti

askelsin alemmaksi

Jonain päivänä sanat kaatuvat

kuin keilat: kymmenen yhdellä

Toisena jokainen sana tarvitsee paikon

ja jättöjäkin jää irvimään harvahampain