Aihearkisto: runot

Teepussin viimeinen kaari

 

 

 

Yhdeksänsataaviisitoista kuukautta syntymävuoteni Lontoon

ja ensi kesän Pariisin olympialaisten välillä Tapio Rautavaara

lauloi ja heitti keihästä, minä en laula, mutta vieläkin heitän

käytetyn teepussin kolmesta metristä kompostiastiaan tiskipöydällä

kymmenen senttiä halkaisijaltaan, se pitää yllä

keskittymiskykyä ja käsivarren herkkyyttä vielä kun

ihossani jo samaa ohutta silkkiä kuin mitä mummollani pienenä ihmettelin



Miten ihmisistä on tullut asioita, asioista raha-asioita, rahasta numeroita

salasanan takana maakerrosten alle jääneitä, jääviä haamuja:

mennyt tuleva olematon tuonilmainen maanalinen kaikentakainen



 

 


Yötaivaan nähtävyyksiä

Huimaava taivas, tähtikuvioitu

nähtävyys pohjoisen yössä

Pieni hevonen: vaatimaton ryhmä

josta kirkkautensa puolesta toinen ei

toisesta erotu, mutta suvussa

kuulu Pegasus syntyi Medusalle

isänä Poseidon hevosen hahmossa

tarutaan myös:

syntyi Medusan verestä, kun

Perseus katkaisi häneltä kaulan

Pegasuksen selästä katsellen Maan

päätä särkevä näytelmä tukee

katkaistun kaulan tarinaa

voiko muuta uskoa

niin kovapotkuisesta hevosesta kuin

että paha trauma taustalla: potkaisi

pyhää vuorta, tuloksena vettä kuten

Mooseksen sauvaniskuista Sinin

autiomaassa, vettä kansalle ja

karjalle, Pegasuksen kaviosta lähde:

joka siitä joi, sortui runoilemaan

muusalleen, kuka muuten vaan

Pieni hevonen, vailla valovoimia

ottaa tarkkailuaseman yötaivaalta

ennen kuulua sukulaistaan

potkimatta mihinkään suuntaan

 

 

Viite: viikon 43 krapusanat ovat hevonen, huumaava, nähtävyys.

Krapu on otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Kirjoitushaastetta pitää

susupetal

https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/10/22/mahdollisuus-2/#respond


Pohjolan yössä



Tämäkin tarina on tosi

 

 

 

Kaupassa suljin sikanaudan pois, mutta villisikapurkki sai armon sen hetkisen maailmankuvani etiikassa. Tuskin mietin oliko kyse metsästetystä vai tarhatusta eläimestä, mutta villisika kuulosti joka tapauksessa paremmalta kuin kahteen kotieläimeen viittaava vaihtoehto. Päätin säästää purkin päivälliseksi sen jälkeen, kun olen tehnyt reissun vaativimman vaiheen, Kuorvikozzilla käynnin.

Ilta olikin jo pitkällä ja nälkä myös, kun rinkka selässä polvet notkuen könysin laaksoon teltalle paikkaa etsimään. Saatuani asentopaikan valmiiksi taistelin purkin auki tylsällä avaajalla ja lusikoin villisikaa leivän särpimeksi. Äkkiä hampaissa tuntui jotain kovempaa kuin säilykeliha, mutta ei niin kovaa kuin luu. Kaivelin suutani ja sain sormiin villisian kuolinsyyn: lyijyluodin.

 

 

Viite: Viikolla 42 onkin uudenlainen krapuhaaste. Ei annettuja kolmea sanaa, vaan annettu ensimmäinen lause eli kravun pitää alkaa lauseella Tämäkin tarina on tosi. Haastetta pitää susupetal https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/10/15/kohtaamisia/#respond

 

 

 


Voimatuuli

 

 

Sähkölaskua miinustava tuuli

             kiskoo viimeisiä lehtiä

lepän lehdet sinnittelevät kesävihreässään

koivu on taipunut kulahtaneenkeltaiseen

             yrittää riisua lämmityspuilta sadesuojan

kuin kadehtien puulämmitystä sähköisen puolesta



Siirrän mattojen tuuletuksen huomiselle

             ettei lentävä matto aiheuta

                          kansallista hätätilaa

 

 

 






Kesärengin laulu

 



Suku komea, komea suku sulla on

on väkeä tanhuvilla, nuorta ja vanhaa

on maita ja mantuja, omenapuuta, puutarhaa



viljavainioilla pörhistyvää tähkää, metsää

käkien kukkua, kukkia pörriäisten pölyttää

siitepölyä ilmassa päivällä, illalla aitoissa



suku sikiää kesäaitoissa, vilja-aitoissa

vilja viihtyy laareissa talven yli

kevääseen mennessä suku kasvaa, komea suku



sulla on, pääsisinpä osaksi siihen muutenkin

kuin kesätöissä, kesäöissä, pääsisinpä

ensi kesänä taas poikaani näkemään



isännän poikahan se tietenkin on, ei sillä

että omimaan alkaisin, ei ollenkaan

emäntäkin on isännän, minä vain emännän



siinä sitä kulkuripojalle työtä, tarjolla

kesällä työtä ja yötöntä yötä, ei auta

kesällä laiskana olla päivin ei öin



 

Viite: viikon 41 krapusanat ovat suku, komea, siitepöly

Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Kirjoitushaastetta ylläpitää susupetal:

https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/10/08/ensimminen-valittu/#comments

 

 

 




Muuntumista, murtumista

 



Ihminen vettä ja öljyä, systeemin

kiltti perheenisä, kaasukammion hoitaja

silmu, hiirenkorva oksassa ja kahiseva kulkuri syksyn tuulessa



                                                                  lisää energia

ei tule mistään eikä häviä mihinkään

                                            muodosta toiseen vain muuntuu

ihmisestä toukkaan, toukasta maahan, ihmiseen, Ihmiseen

                           kestämään paineen ja lämmön nousua

            murtumaan ja taas kestämään

 

 

 






Riuku ja riuku

 



Istua riu’ulla hämärässä, tuskin erottaa

karhua kannonjuurakosta, toivoa että

leirin sääntö istuntorauhasta pitää



             kurkkijat loitolla silmään kasvavan

             näärännäpyn uhkalla



Paskanmaku suussa aiheutuu harvemmin

riu’un alle eksymisestä, elämä vain

jakelee osumiaan tasa-arvoasioista piittaamatta



                         sole mithään, tuumaa lapin äijä



jolle sopii yhtä hyvin olla riu’un alla tai päällä

ja jos riuku ei turhia nipota tasa-arvoista työn jaossa

                         niin kulttuurisen kuilun



ylitys voi onnistua hyvinkin

ja tapahtuu siirtymää

monokulttuurista monikulttuuriin ilman



                         monotusta ja päätymistä takaisin

                         monotoniseen ja peri perinteiseen



jossa sanat ja niiden merkitykset

samoja kuin ennenkin

vaikka ympärillä kaikki muu



muuttuu tunnistamattomaksi ja vaikka

merkitykset muuttuisivat alkuperäiseen

verrattuna jopa vastakohdiksi

 

 

 

Viite: viikon 40 krapusanat ovat erottaa, riuku, sääntö. Kirjoitushaaste krapua pitää  susupetal:https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/10/01/ht/#comments

 

 

 

 

 

 

 






Aivan turhaan!

 



Turhan takia kumpikin halusi ilahduttaa toistaan:

toiselle jäi turha, jonka hän halusi antaa pois

sille joka luuli sitä tarvitsevansa ja joka

halusi samalla ilahduttaa vastaanottamisella

turhastaan eroon pääsevää ja vaikka hän kohta

tajusi, että ei sillä ole hänellekään

käyttöä, ei hän hennonnut enää torjua tarjottua

syödä lupaustaan ettei toista harmittaisi ja

anteliaisuuden kohde koetti tasapainoilla

rehellisyyden ja kiitollisuuden kiikkulaudalla

kunnes sai migreenin, mistä tuli pätevä syy

kertoa, ettei valitettavasti voinut käyttää

tarjousta hyväkseen, niin vaihtuivat

ilahduttaminen ja kiitollisuus

jonkinkaltaisen krapulan

tunteeseen

 

 

 




Äkkijarrutus

 



Sokkeloisilla poluilla melkein törmäämme. Se on kuin käsky sanoa jotain. Hänellä ei ole mukana koiraa, josta juttua aloittaa. Aloitus on aina vaikeata, se on kuin häiritsisi planeetan kiertokulkua. (Planetaarinen järjestelmähän järkkyisi ja tuloksena olisi suuronnettomuus, joita maailma muutenkin on jo pullollaan.) Muutamalla rykäisyllä saan kurkkuni puhekuntoon, selviää että hän ei ole lukion oppilas; on kyllä käynyt koulunsa täällä (onko hän ollut oppilaani, olenko unohtanut?), mutta on täällä nyt vähän auttelemassa huonokuntoista isäänsä, (isä ainakin on ollut oppilaani?, ja hänen isoisänsä on luuultavasti minun sukupolveani?). Kysymyksiä jää esittämättä, toivottelemme hyvät jatkot, enkä saa tietää vastauksia kysymyksiin, jotka jäävät pelkiksi ajatuksiksi.

 



Viite: viikon 39 krapusanat ovat muutama, äkkijarrutus, koira.

Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Kirjoitushaastetta ylläpitää susupetal: https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/09/24/instagram-koirien-elm/#comments

 

 

 






Marjahommelit



 

Ajetaan pyörällä ulkoilureittiä ja metsätietä

kävellään polkua ja harjoitetaan aitajuoksijan

hidastettua jalannostotreeniä hakkuuaukon yli metsään

noustaan mäelle, sen lohkareiselle länsirinteelle

täytetään mukana oleva ämpäri marjoilla

kävellään takaisin metsikön, jalannostohakkion

ja polun kautta metsätien varteen parkkeeratun

pyörön luo, nostetaan ämpäri ohjaustankoon

poljetaan pienelle vaihteella metsätietä

ja ulkoilureittiä pyörän, ämpärin ja

polkijan kaatumista varoen

 

Tämä toistetaan seitsemän kertaa, jonka

tuloksena on seitsemän ämpärillistä, joista

viisi mustikkaa ja kaksi puolukkaa

 

Muistellaan alkukesän marjaennustetta

mustikan huonosta ja puolukan hyvästä sadosta:

todetaan ennusteen toteutumisen vaihtelun

olevan paikallisesti suurta

 

 

 








Oudoksi muuttunut

 

Hetken epäilen, olenko muuttunut kidukselliseksi

joka katselee vedenalaisen maiseman profiilia

muistan selvästi halunneeni nähdä rinteiden

elämää: riekonmarjojen ihananräikeätä punaa

uuvanamättäitä kuin saaria hiekkapintaisten

vaaleiden tievojen keskellä, jäkäläkarttoja

siirtolohkareiden kyljissä osoittamassa enemmän

aikaa kuin suuntaa Niiden näytöt nyt mustina

puu- ja pensasrajat hiilenä maassa ja ilmassa

horisontin profiili lohikäärmeen hammasrivistöä

iltapesut tekemättä, vuositarkastukset laimin-

lyötynä, tunturikoivujen ja hallamittareiden hiukkaset

suusta leijailevaa löyhkäävää usvaa

mykkyys on niin ilmeistä, että ei ole tarpeen

puhua aavistamisesta, riekon kiroilua turha

odottaa, kiirunan narinaa ylimmästä kivikosta

 

Tässä oudoksi muuttuneessa maastossa

paleltaa, vaikka kengänpohjat tuntuvat

sulavan, jos hetkeksikin pysähtyy

                      Ehkä jossain siemen uskaltaa versoa

                      juurta alas, sirkkalehteä ylös?

 

 

 

Viite: viikon 37 krapukirjoituksen haasteena tällä kertaa kuva:

Krapu on tasan sadan sanan kirjoitus. Haastetta ylläpitää: https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/09/17/oppikirjasta/#comments


Yönsuo

 

 



Jokaisella on tämänsä, sinullakin:

                                      kaikki tämä ja taivas



Kirjoitan niin että sanat

roiskuvat silmillesi etkä näe muuta kuin



                                                  että et näe



Tanssin kengänkannat otsaasi ja heräät

keskellä yötä kauhistumaan pimeyttä, joudut

etsimään valoa taskulampullasi jalansijoille



yönsuosta, joka meitä ympäröi,

vetelänä maapallon vatsanväänteistä



 


Elämän epätasapainoja

 

 

Marrakeshissa

mannerlaatat tanssivat toistensa varpaille

kynsien palat lentelevät, kynnykset murtuvat

rakennukset tverkkaavat, rakennukset rapisevat

ylhältä alas raunioon tiili toisensa jälkeen

turistien tanssi vaihtuu pakokauhuksi

suussa sulava suklaa valuu leukapielissä



Rodoksella

liekit tanssivat metsäisillä kukkuloilla, lintujen

pesät palavat, kuumuus paistaa munat, polttaa karrelle

savu, pöly, sammutusletkujen höyrystyvä vesi tanssii

yli hautautuvien, pakenevien eläinten

harsosääskien tanssi kuun valossa, liekkien

loittonevassa kajossa joen päällä



Kremlissä

maailmanrauhan hataruutta hyödyntävä pyromaani

tanssittaa sormiaan hermostuneena pöytälevyä vasten

pelkää joutuvansa historian väärälle puolelle, pelkää

että se paistaa hänen naamastaan, ei uskalla kulkea siellä

missä valot on päällä, vain siellä missä on hyväksytty ajatus:

verenpaisumus meidän jälkeemme





Viite: viikon 37 krapusanat ovat tanssia, paistaa, suklaa. Krapu on, otsikko mukaan lukien tasan 100 sanan kirjoitushaaste, jonka asettaa https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/09/10/jotain-olen-tehnyt-en-kaikkea/#comments

 

 

 


Erakko-Maunon maja

 

 

 

Lautahökkelin vieressä läjä

sisältä kerättyä omaisuutta

sammalta mikroaaltouunin päällä

                                                 mutta

eihän siellä ollut koskaan sähköjä!

                        ehkä jotain kaasulla sitten

                                                 ulko-ovi on lähtenyt kävelemään

sen käyttäjä vuosia jo

siistin kiven alla

 

Tupakeittiön kerrosala kaksi kertaa neljä metriä

yhdessä nurkassa seinillä eristetty sauna

sen erillinen ovi ulos paikallaan

tarjosi vilvoittelijalle näkymän

pusikoituvaan hiekkamonttuun

 

Lauteilla vanhanmallinen keittiöveitsi

jatkaa patinoitumistaan

 

 

 


Kuulolla

 



Sukupuolta paljastamatta tai siihen mitenkään viittaamatta

neutraalia suomenkielen hän-sanaa käyttäen:

hänen virkkeensä koostuu suuresta määrästä lauseita

alkaen hänen kuulumisistaan (joista en vielä ehtinytkään kysyä)

ja näkemisistään höystettynä koko joukolla oletuksia henkilöistä

ja tulkintoja tapahtumista, kysymyksistä minulle

ilman vastaamisen mahdollistavia taukoja

joiden jälkeen hän ilmeisesti on päätynyt vastaukseen ilman

myötävaikutustani siirtyen seuraavaan aiheeseen, mikä päättyy

kännykän kellon vilkaisuun ja päivitykseen siitä miten paljon tänään

pitäisi vielä ehtiä kaikenlaista, ”mutta oli niin kiva keskustelu”

myöntelyä ei ole onneksi tarpeen tehdä, niin nopeasti hän

häviää nurkan taakse                             vast’edes vaihdan kulkureittiä

jos näen vilahduksenkaan hänen lastenkutsujen

täytekakkua muistuttavasta hatustaan samalla suoralla





Viikon 36 krapusanat ovat kuulo, lause, keskustelu. Krapu on, otsikko mukaan lukien, tasan 100 sanan kirjoitushaaste, jonka asettaa susupetal. https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/09/03/keskusteluja/#comments

 

 

 














Kun nyt on huomenna

 



Milloin on aika hekumoida

ilmaisulla ”kun minua ei ole”

onko silloin syksy, talvi, kevät vai kesä



En esitä toivomuksia,olenko

silloin vanha, sairas vai muuten väsynyt

Ovatko ne päteviä perusteluja?



Milloin on aika, että ajalla

ei ole merkitystä, ei kalenterin merkinnällä

taakse päin tai eteen päin viittavalla



Nyt kun vielä seison, luulen seisovani

tuuli kääntää muistion sivuja ja sade pesee niitä

tehdyistä töistä tyhjiksi Ja aiotuista



Näen edessä sumua, hidastan askeleitani

toivon tuulta, joka paljastaisi

millainen nyt on huomenna

                                                Ei se paljasta

 

 

 







 


Pullopostia valaiden vatsasta



 

 

Älyä varmaan äijillä lie ollut itsellään

tekoälyä sittemmin ovat lapsilleen ladanneet



ja koneita keksineet, joilla muovia tehdään

ja muovista tehdään mitä vaan



pullojakin joilla postia merien yli

lähetetään, että rannat kukkuroillaan



niitä kukaan jaksa vedestä nostaa

saati lukea, laskemaan alkaa



Etäisten kesäisten bileiden näyttelyn

syksy kokoaa lautoiksi ulapoille, rannoille



laineet somasti liplattaa, pullot mukana kahisee

kuin keväisin sulavat jäiset hileet



posteljooneina merivirrat tekevät työtään

tuhatvuotisin sopimuksin ahkeroivat



postin rannoille joilla ihmisen älyä

ei mailla halmeilla paitsi tuotteina



joilla täällä virkaa, ei tointa

joiden kimppuun suolavesi käy



Maihinnousu huviparatiisin rantaan

kuolemaan on valaiden mielenosoitus:

                         stop polluting the seas!

 



Viikon 35 krapusanat ovat muovipullo, tekoäly, syksy. Krapu on, otsikko mukaan lukien, tasan 100 sanan kirjoitushaaste, jonka asettaa susupetal.

 

 

 






Kolme, jo iso

 



Hän on eikä ole

pieni tytön tylleröinen

istuu isompien pöytään tekemään sopimuksia

siitä mitä milloinkin tehdään, syödään

Hän nappaa lennosta hanhen, jolla pääsee

kuin peukaloinen kauas, kauemmas kuin muut

lassoaa hevosen juoksusta ratsukseen, soutaa aalloille

riippumatossa nukahtaa sen keinuntaan kuin kivi putoaa uneen

kertoo tarinoita kieli poskessa, pilkettä silmässä



             Onko hän niitä jotka tekevät siltoja tuhottujen tilalle

             kun jokotait heittelevät toisiaan kivillä?



Nyt hän on pieni-iso ihminen, jonka aistit ja ajatukset

tunteet ja tekemiset ovat ratsu, jonka kavioiden jäljiltä

maa vihertää, niissä itää siemeniä

joista kasvaa värikkäitä kukkia