Kävelen kaupalta, repussa chileläinen
pinot noir ja saksalainen savuolut sekä kauramaitoja
Valokaapelimies haluaa tulla asentamaan piuhoja
emäntä ei diggaa, palataan digihommiin ensi vuonna
Tokmannin kääreistä auottu joulukuusi
karistaa huolestuttavasti kynttilöitä asetellessa
Ulkona pakkasta lähes kaksikymmentä, pientä sisäjumppaa
ennen viikon ensimmäistä saunailtaa
Vielä joululahja turvakodin eläimille:
päivän purut koko porukalle!
Jokainen aika
olemista, tekemistä, tapahtumista
uusi ja saman tien mennyt
nyt, ei enää
Liekin lepatus
tanssia hautakivien lomassa
puiden talvilepo, niiden
näkymättömät prosessit
Lumihiutaleiden vanheneminen
uuden lumen alla hangeksi
kiteiden pyöristyminen Sulaminen
Satavuotiaana mies ajatteli, että eiköhän tämä ole jo nähty. Tuli taivaan portille, jossa joku tärkeän näköinen peruukkipää selaili henkkarit.
– Missäs sitä on näin kauan kuhnailtu, antaapa kuulua!
– No poikkeilin tieltä sinne tänne, välillä ojassa ja ojanpenkalla . Korkeillakin paikoilla viihdyin hyvin, vuorilla ja puissa. Erityisen hauskaa oli tarkastella maailmaa pää alaspäin, opettelin kävelemään käsilläkin sen vuoksi.
Peruukkipää rypisti kulmia ja mutristi suuta, jossa jo kieltosanaa pyöritteli, kun Pietari palasi kahvitauolta. Oli kuullut sisäpuhelimen kautta koko keskustelun miehen ja taukotuuraajan välillä.
– Tämä mies päästetään sisälle: jos on nähnyt maailman väärinpäin, on nähnyt sen oikein. Tiedän sen omasta kokemuksestani roomalaisten ristillä!
Lumen hohde on kaamosajan valo pohjoisessa. Ilman sitä kulkeminen jää otsalampun varaan. Poromiehen suosikkipuu on niin täynnä tummaa luppoa, että pelästyttää etelän ihmisen, kun sellainen äkkiä eteen ilmestyy. Jos talvilaitumilla on metsä täynnä sellaisia, niin poromies voi viettää luppoaikaa, jos ei niin hänen pitää lähteä kelkkomaan heinää. Runsaat luppometsät ovat nykyisin pelkkiä toiveunia, sillä vanhat metsät ovat käyneet vähiin. Onneksi niitä kaikkia ei ole jauhettu persepaperiksi. Kesäturisti ihmettelee miten porot muka pystyvät syömään luppoa, kiipeävätkö ne puihin. Näkisi talvella korkean ja kovan lumen aikaan miten poro sitä rouskuttaa. Tai hamuaa tuulenpudottamaa hangelta. Silloin jäkälän kaivaminen koparakoivillakin on ankaraa työtä.
(Viite: viikon 50 krapusanat hohde, luppoaika, pelästyttää
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/12/12/krapu-pakenee/#comments )
Maailman sivu
on ollut ja tulee olemaan
kulmia joihin voi törmätä tavalla
josta saa vamman kehoonsa ja sieluunsa
ja särmättömiä, ympäripyöreitä piirejä
joihin voi nojata vailla satuttamisen pelkoa
kunhan muistaa, että ne voivat pyörähtää alta
kuin kovaksi pumpattu jumppapallo
juuri kun olet saavuttamassa rentouden
edellisen taistele tai pakene -tilanteen jälkeen
siirtymässä parasympaattiselle puolelle
etsit lohtua haavoihisi, se luiskahtaa alta
ja kolahdat koko painollasi
kanveesiin
eikä se piiri mahda itselleen mitään
sillä se on pieni ja pyörii helposti
Kysymys siitä, onko parempi
elää terävien kulmien, varuillaan olon maailmassa
vai piirissä, jonka imago on pyöreä
jää siis jokaisen itse ratkaistavaksi
Kaiketi
(Viite: viikon 49 krapusanat ovat kulma, sivu, piiri
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/12/05/laulukirja/#comments )
– Miksi ihmiset ovat niin mustavalkoisia?
– Olisiko sitten parempi, jos olisivat harmaita? Miksi itse et koskaan ole mitään mieltä?
– No koska siinä ei ole mitään mieltä.
– Miten niin?
– Tarjolla on aina vain kaksi vaihtoehtoa: puolesta tai vastaan, sama kuin kolikkoa heittäisi.
– No heitä! Kruuna puolesta, klaava vastaan, kruuna kyllä, klaava ei, kruuna hyvä, klaava paha, kruuna hallitus, klaava oppositio, kruuna rokotus, klaava ei missään tapauksessa jne.
– No kai jotenkin pitäisi perustella?
– Ei taatusti tarvi, niistä kukaan piittaa, niitähän nyt keksii niin paljon kuin mielikuvitusta riittää.
– Mutta onhan tutkittuakin tietoa?
– Siitä tartte välittää, kyllä oma mielipide aina tutkimukset päihittää!
(Viite: Viikon 48 krapusanat ovat vuoro, taas, harmitella
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/11/28/hikka/#comments )
Nukuin nurmikkoni keltaiseksi, hankin sertifikaatin:
kyllä se on ihan vihreä
Täällä on menossa rehellisyyden ultramaraton monin vesiestein
Kuivia jalkoja ei ole, ne ovat tottuneet märkiin kenkiin
Sisätiloissa peitin kalterit ikkunassa kankaalla:
toisella puolella on kuva maisemasta kauan sitten
toisella puolella matemaattinen kaavio Kaiken Teoriasta
Käännän kankaan vuoroviikoin
Äiti puhalsi pipin pois, isi harjasi etenemisesteet tieltä. Elämä kulki luin liukulaakereilla ja siitä tuli suorastaan tylsää: ei ylämäkiä ponnistella, ei alamäkiä jarrutella, kiviä kierrettäväksi tai edes kirottavaksi asti. Tylsä muuttui henkisesti rankaksi, mutta ei kelvannut vastukseksi, jonka voittaminen olisi tuntunut mielenkiintoiselta tehtävältä.
Mikä siis onkaan lapsella sopiva määrä vastoinkäymisiä, joissa selviytymistaidot kehittyvät, eivätkä johda luuserin identiteetin omaksumiseen? Elämä tuo tullessaan mitä tuo, eikä annostele hankaluuksia mitalla, joka ottaisi huomioon yksilölliset ominaisuudet ja olosuhteet. Pikemminkin kasaa samoille ihmisille kuormaan lisää painoa. Kun joku siitä huolimatta selviytyy kunnialla, syntyy kaikille malli, vaativa mitta: jokainen on oman onnensa seppä.
(Viite: viikon 47 krapusanat vaativa, tylsä, rankka
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/11/21/kommunikointivaikeuksia/#comments)
Kun minä käsken
olet rauhallinen
Pistät silmäsi kiinni Ja korvasi
Et tirkistele edes ripsiesi välistä
uutisruutua, tätä maailman kurjuutta
joka sekoittaa pääsi, häiritsee
untasi öin ja päivin
Nyt minä käsken, unohda!
Harhautetut pakolaiset
piikkilankakerien takana äidit ja lapset
jääkarhut hajoavilla lautoilla
autosi akun
koboltin alkuperä
syntymäpäiväsi turvakodissa
isää paossa isänpäivänä
äitiä äitienpäivänä
Koko maailma ja oma historiasi
niskaasi ja hartioihisi jysähtäneenä
Hengitä syvään, muutut rauhalliseksi
Pistä silmäsi kiinni, älä edes tirkistele
Keskity ajattelemaan kauniita asioita
kukkaniittyä perhosineen
lintuja pesimispuuhissa
lasten iloisia ääniä uimarannalla
ensirakkauden huumaa
sen suudelmaa kuumaa
untuvan lentoa
keinuvaa, hentoa
Älä herää, älä herää
koskaan enää!
(Viite: viikon 46 krapu, rauhallinen, ripset, käskeä
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/11/14/pihalla/#comments)
Vaarallinen ja salainen vaikuttavat veljeksiltä. Tai serkuksilta. Salaisuuden liepeillä leijuu vaaran tunne. Se houkuttaa pitkästyviä ihmisiä kuin rosvo poliisia. Kirjoita kirja ja pistä sen nimeksi ”Vaarallinen salaisuus”, ja se myy sisällöstä piittaamatta. Mutta voiko salaisuus olla vaarallinen? Aivoverisuonen pullistuma ei ole vaarallinen ennen kuin repeää, revettyään ei enää salaisuus. Suutari maan uumenissa on salaisuus, jos kukaan ei tiedä, mutta vaarallinen vasta räjähtäessään; illoin ei enää salainen. Vaarallinen ja salainen ovat siis toisensa poissulkevia: salainen ei ole vaarallista ennen ilmenemistään eikä vaarallinen salaista ilmenemisensä jälkeen. Perun väitteeni, että salainen ja vaarallinen olisivat veljeksiä. Ei sinne päinkään, eivät edes pikkuserkkuja!
Viite: Viikon 45 krapusanat vaarallinen, salainen, veljekset
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/11/07/veljekset/#comments)
Muutut ruostuvaksi lenkiksi
ikäpolvien ketjussa mullan alla tai tulet
tuhkatuksi ja tuhkataksi kuljettaa tulen
läpäisseitä alkuaineitasi uurnassa
kun talitiainen vielä
nokkii tuulettumassa riippuvista villasukkistasi
marraskettä ravinnoksi, säikeitä yöpesän lämmikkeeksi
ja olemuksesi muisto alkaa jäähtyä, eikä kukaan
voi tietää toteutuivatko ajatuksesi
uskosi, toivosi, pelkosi
ei-materiaalisen minuutesi tilasta
Sytytän kynttilän, olemuksesi tuntu vahvistuu
äänesi sointia myöten
Kai sitä on oltava suhteessa
itseensä Mutta että vain itseensä?
Jotkut ovat karanneet ihmissuhteista itsesuhteeseen
tai muilta tavoittamattomaan erakkoelämään
Menisiköhän kauan löytää se itsensä, jolla uskaltaisi
uudelleen suhteeseen toisten kanssa, toisen kanssa?
Olisiko parempi uskaltaa keskenoloisena
peilin eteen, jota toiset sinulle ovat, ottamaan
vastaan piikkejä, joissa on enemmän myrkkyä
kuin vain lääkkeeksi asti?
Mikä on mielen suhde kehoon; kuin veden suhde tuleen?
Mikä kokonaisuus! Osapuolet karkaavat toisiltaan
kuin aistimaailma ja ideamaailma Platonilta:
idea on universaali, aistimus vain jäljittelee sitä
Jos mielessäsi kasvaa vääristynyt idea kehostasi
et usko aistihavaintoasi, voit näännyttä itsesi hengiltä
olet tehnyt salaliiton itseäsi vastaan
(Viite: Krapusanat karata, kauan, suhde vko 44
Laura
Kielimato: osaan kaikkia Välimeren kieliä
koirasta alkaen
Kielikorva: tunnistan kielen sattuvat ilmaisut
kun haukku tekee haavoja
Kielipää: en tyydy pääkieleen, ossoon
suomea ja savvoo, hiljoo ja kovvoo
Kielinero: korvaan kaikki pääkielen sanat
englannilla
Kielipoliisi: pamputan kehnoja sanontoja
ja vieraskielisiä nimikkeitä
Korvamato: soi soiseli, maahan heitin
ja silloin helisi huilu, soi soiseli helisi huilu
Ja se soi ja se soi
Viimeisen aallon tietokone aloittaa luennon
omasta evoluutiostaan, loikasta piin kera…
(Hullujen ajatusten holtiton risteily
pysähtyy hetkeksi, kun kappale talvea läsähtää päin naamaa
räntätuulen muodossa syvästi huokaisten repäisee
pois menneistä, piirtää tulevien rajan nyt-hetkeen)
…ilmaista itseään itselleen tai sinulle ajatuksissaan
ovat eri asioita, molemmat mielen sisältöä sanoilla
Sinulle on ponnisteltava ymmärrettävän ilmaisun eteen
etkä koskaan kuule niitä puhuttuna, näe kirjoitettuna
Vuoropuhelu kuitenkin toimii , pitää palikoita kasassa
antaa oikeuden
olla tietämättä, jos ei tiedä
nähdä sumu ja vivahteet, nyanssit oikeiksi julistetuissa kaavioissa
sivupolut kiertoteineen, oikopolkuineen ja harhoineen
Hullujen ajatusten holtiton risteily hiipuu
vilun väristyksiin, tuulen kylmään rättiin kasvoilla
(Viite: Viikon 43 krapusanat ovat hullu, kappale, hiipua.https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/10/24/juhlan-aika/#comments
Matalaksi vetää sanoi vaaleanpunainen norsu. Olet niin suloinen, kun olet alakuloinen, lohdutti tummansininen. – Älä yritä, se on stoppi nyt, ei yhtään uutta tuhinanpitäjää meille enää. Violetti jo pysyy niin hyvin mukana, että jaksaa kulkea kaukanakin oleville laitumille ja metsiköihin, mutta niiden löytämiseksi on tehtävä yhä pitempiä matkoja. Itsekin saan niin huonosti ravintoa, että poikanenkin jää heikoksi ja on helppo saalis leijonille. Oma laumamme on harventunut ja vanhentunut eikä jaksa puolustautua samalla tavalla kuin ennen. – No mutta jos nyt vielä yhden kerran… – ei kertaakaan, hoida homma vain omalla kärsälläsi… – mutta kun en yletä, kankeus vaivaa. – Jos vähän kyhnytän kärsääsi…
(Viite: Viikon 42 krapusanat ovat vetää, vaaleanpunainen, tuhina.
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/10/17/lumi/#comments)
Sataa lunta, maa ei jäässä
kohta ehkä vettä, porkkanat vielä maassa
On oikea aika pysähtyä
katsomaan muutosta, laskeutua hetkeksi
kuin vene talviteloille
Lehtipuiden laihtuneet oksat
eivät estele vähentyvää valoa
Jostakin ajatus putkahti: matka mihin tahansa kiskaisisi ulos edes hetkeksi kehästä, joka ympäröi häntä, julisteita täyteen liimatun pleksin tavoin. Sen läpi kukaan tuskin näki mitään, oliko se tarkoituskin? Lähi- ja tuttuvapiiri suhtautui nykyisin häneen kuin autoilija joka valitsee ohitustien välttyäkseen kaupungin tuskastuttavalta ruuhkalta Kukapa haluaisi törmätä ylikorostunutta identiteettiä signaloivaan ihmiseen, jota ei koe kohtaavansa Kaiken tämän hän lopulta tajusi, kun tapasi ”sielunsiskon”, eikä se ollut miellyttävää, pikemminkin kauhistutti Siitäkö syntyi ymmärrys, että asioiden oli muututtava jos ei muuta, niin lähdettävä matkalle, minne tahansa? Päässä soi humina, Mattia ja Teppoa: näitä polkuja tallaan viimeiseen asti…Ei prkle!
(Viite: Viikon 41 krapusanat kiskaista, matka, humina https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/10/10/kohtaaminen-sateessa/#comments)
Ellemme varmuudella tiedä
mitä tulee tapahtumaan, olettakaamme
että kaikki käy hyvin Tai
hyvin huonosti
vaikeinta on pitää auki monia mahdollisuuksia
odottaa ilman oletuksia Helpompi olla jotakin mieltä
vailla mitään mieltä, syyttää kaikkia, syytää kaikkea
mitä mielestä nousee: ne herrat, ne narrit!
Mitä pitää tapahtua
että ymmärretään kysyä: mitä muuta meillä on
ketä muita toisia kuin toisemme:
linnut taivaalla, maan madot, vesien kalat
Metsän humina aavesärkynä
Olenko minä, oletko sinä tottunut ajatukseen
että sillä ei ole merkitystä
miten asia on (tai edes asian laita)
Pidämme sadetta sukeltamalla pinnan alle, kun
asiat menevät niin kuin menevät
ne eivät mene kenenkään piirustusten mukaan
Monella on idea siitä miten niiden tulisi mennä
tai miten ne nyt ovat menossa, muotovalio ajatus
jota tapahtuminen itse ei käy lukemassa
Panokset on ladattu siihen miltä asiat
saadaan näyttämään Ajan virrassa
glamourin kultasateessa (tai
mitä se nyt milloinkin on)
sydän tulehtuu, viini kaatuu maahan
