Tuulen ikivanha ääni
sen sävyt äärilaidoiltaan
ovat muuttuneet julmemmiksi
Korvani tosin eivät ikivanhat
syvältä nousevat pelot
*
Aaltojen kohina järvellä
tuulen suhina suolla
puiden korsetit koetuksella
kun hiukset hulmuavat
ja oksat sinkoilevat
*
Maailmanlopun säät:
vesi uhkaa uimahallia
tuomiokapitulia viimeinen
tuomio
*
Tuuli kiertää taloani yrittää
kaikkea irtainta mukaansa äkkirynnäköllä
Pelottelee nurkkajussina luudan varrella
Ei en pakene luolastani
kuin kettu takaovestaan
*
Trumpettien kaukainen ääni voi halkaista
kallion silmiesi edessä etkä ole
liian paksu tunkeutumaan se railosta
murheen ja ilon toiselle puolelle
*
Tässä tuulessa
haisee synkkä mauste
valo on viistoa
ja takit tiukkaan napitetut
Myrkkypato vuotaa kohti
Euroopan aorttaa
sanapasanen 
29 joulukuun, 2011 at 17:01
Runoilija ei pelkää myrskyä ja mylvintää vaan tekeekin siitä runoja: ajanohtaista, monia sävyjä, pelon ja säikähdyksen lisäksi huumoriakin.
Mietin tässä loppuillan niitä puiden korsetteja, että totisesti lujilla olivat, lujilla olivat…
TykkääTykkää
30 joulukuun, 2011 at 00:14
Kun kuuntelee tuollaista tuulta, kuulee myös pelkojaan, jos ei ole paniikissa. Kyllähän monen puuparan korsetin hakaset lenteli.
TykkääTykkää