Lähteestä pulppuaa kasvoja
heijastuvat toistensa läpi kuultaen
vaihdellen kuin kalaparvi paikkaansa
metallin väreissä nousevat ja vajoavat
Kädet kuin unissakulkijan tuntosarvet
tunnustelevat tietään ylös kunnes
joku tavoittelee jo partaani Näkkikö kavahdan
ja niistä kasvoista muistan vaarin jolta
olin saada selkääni sanasta jonka lausuin
sen merkitystä tietämättä En sanaa enää muista
se säikähti jonnekkin sillanrakoon
sedät nauroivat sille salassa Tuskin syynä oli
pelkkä sana Johonkin erityiseen viittaava merkitys
siihen liittyi Päätyhuoneiston leskirouvaan?
Se sana on kadonnut ikuisiksi ajoiksi kuten kasvot
hiekkaa kiehuvan lähteen pohjaan
6 tammikuun, 2012 at 16:49
Hyvä kuvaus myös muistin luonteesta…
TykkääTykkää
6 tammikuun, 2012 at 19:12
Muistin valikoivuus on oikullista ja silminnäkijän luotettavuus todistetusti kyseenalaista. Mutta omillaan on mentävä, vaikka niiden rajoitukset tunnustaakin.
TykkääTykkää