yöjuna syöksyy meren alle pimeään
kuulen etenevän kulun rytmikästä huminaa
voin vain aavistaa kallioiden
tummat pinnat tihkuineen
raskas paino päällä
merenelävien huljuntaa
marraskuinen matalapaine ulvoo
meren yli litisevin askelin
myrskyn yllä toinen avaruuden myrsky
sielun laajeneva taju kaikkeudesta
ilta illan jälkeen juna pimeään
ja myrskyt jatkaa raivoaan
sanapasanen 
11 marraskuun, 2013 at 15:12
Kaksi maailmaa – sisäinen ja ulkoinen kohtaavat runossasi (tai niin sen luen)… pidän tuosta kohdasta /myrskyn yllä toinen avaruuden myrsky/
TykkääTykkää
11 marraskuun, 2013 at 17:49
Kiitos,olet oikeilla jäljillä, vaikka tämä on jotenkin keskeneräinen niin ajatuksen kuin asettelunkin puolesta (mutta pistinpähän katseltavaksi, jos vaikka selkenis).
TykkääTykkää