sytytit kerran muka-aatteen
kirkasvalolampun sen valossa varjot
olivat mustat ja pitkät täynnä syöpäläisiä
ulvontaa & uhoa:
epäihmiset vain solumassaa
jonka henki on sen hengitys
palvontaa ja joukkotuhoa
löit kerran veitsen peiliin
syöksyit vedenkalvoon
kun pilkallinen haamu nauroi
turhavallan salissa lamput sammuivat
viite: http://runotorstai2.wordpress.com/2013/11/07/302-haaste/
11 marraskuun, 2013 at 15:11
Pidän tätä runosata, vaikka tätä on vaikea kommentoida. Jotenkin tässä on varjoja ihmisten epätasaarvoisuudesta ja sellaisesta omanarvontunnosta, joka latistaa toiset. Läysin myös runon runon sisältä: /löit kerran veitsen peiliin/ syöksyit vedenkalvoon/ lamput sammuivat (sammuivat lamput).
TykkääTykkää
11 marraskuun, 2013 at 18:02
Kai tässä oli jokin sellainen ajatus taustalla, että puhtaaksi viljelty hyvä ja oikea muodostuu muka-aatteeksi, joka tuhoaa myös ylipappinsa lopulta (vrt Ranskan vallankumouksellisten keskinäiset välienselvittelyt ja sen jälkeen monien muiden vallankumousten).
Hauska havainto tuo runo runon sisällä! Ymmärrän oikein hyvin, että tällaisia runoja ei paljon kommentoida; sinullakin on paljon sellaista mitä lukee mielellään, mutta kommenttia ei irtoa.
TykkääTykkää
12 marraskuun, 2013 at 07:40
”kirkasvalolampun sen valossa varjot
olivat mustat ja pitkät”
Lainaus runostasi. Tästä runosi alkoi aueta. Hieno tunnelma vai pitäisikö sanoa, että metallinen tunnelma. Ei mitään söpöilyä. Valona onkin kirkasvalolamppu eikä perinteinen aurinko. Muka-aate on hyvä. Voisiko aatetta vähän lisää raottaa? Tällä samalla metallisella otteella. ’Lamput sammuivat’ – jäin odottamaan jatkoa.
Hyvä runo. Pidin.
TykkääTykkää
12 marraskuun, 2013 at 09:36
Ajattelin, että kaikki aatteet, joilla aletaan sortaa toisia, muuttuvat sortajilleen muka-aatteiksi (mahdollisista jaloista alkulähtökohdista riippumatta) ja tuhoavat lopulta myös sortajat. (Kronologinen aikajärjestys epäolennainen tässä.) Kiitti kommentista, Sini Lilja!
TykkääTykkää