Kadonneen elämäntavan, rapistuvan
rakennuksen ja sen esineiden taakka:
syyllisyyttä hylkäämisestä, kunnostamatta jättämisestä
Kuin sylkisi menneiden sukupolvien silmille
Museoita joka niemessä ja notkossa lahoamassa,
mihinkä nämä esineet sopisivat Tai edes mahtuisivat
(tässä pään museossakin tekemistä!)
Hautukoot täällä tulevien arkeologien iloksi!
No ehkä pieniä muistojen sirpaleita mukaan
Karhumäen veljesten ottama ilmakuva,
värit haalistuneita ja sarvihöylä komeroon!
Kirnu johonkin nurkkaan häpeämään!
Isoisoisän nikkaroima otin oveen,
joka johtaa täältä ikuisuuteen!
Kaiken kieltämisen jälkeen vihlaisee,
pala nousee kurkkuun ja hymyilyttää
surumielisesti, vapauttavasti:
kuin katselisi sukupolvien sirkusta
elämän ja kuoleman teiden risteyksessä
sanapasanen 
7 heinäkuun, 2016 at 12:52
Kyllä sinulla on kertomisen taito. Se, mitä ennen oli, on katoamassa. Ladot lahoavat paikoilleen, kunnes niiden selät notkahtavat ja ne puretaan pois asuntoalueiden tieltä, mummonmökit nököttävät unohdettuina… vanhojen tavaroiden käyttätarkoitus unohtuu, katoaa ihmisen muistista uusien sukupolvien myötä. Runosi kosketti syvältä.
TykkääLiked by 1 henkilö