Sanon en piittaa rajoista
en tiedä piittaanko,
en tunne riittävästi piitatakseni
Lävistän sanavartaaseen jotain ilmiöriistaa,
rasva sulaa nuotiota vauhdittamaan,
kypsyttelen ravinnoksi nuotiolla, jota sade uhkaa
Käristyykö pilalle, jääkö raa’aksi,
makuja on monia, sanon:
valmista vain itsellesi
Ruokavieraat harvinaisia,
nuotioita kovin harvassa
sanapasanen 
16 lokakuun, 2019 at 10:33
Jäin miettimään tästä runostasi kirjoittamista ja sitä, millaisista syistä kirjoitamme ja miten kirjoittamisenmatkallamme onnistumme, lukeeko kukaan – tuleeko kukaan säkeidemme vieraaksi. En tiedä, itse kirjoittaisin, vaikka kukaan ei lukisikaan, koska kirjoittaminen itsessään tarjoaa yhden keinon hahmottaa maailmaa ja se toimii vastapainona kaikelle muulle. Kirjoittaessani tunnen olevani se, joka pohjimmiltani olen ja vapaa kaikista rajoitteista. Toki olisi mukavaa, jos joku myöskin lukisi, koska silloin on mahdollisuus saada toisenlaista perspektiiviä omiin ajatuksiin.
TykkääLiked by 1 henkilö
16 lokakuun, 2019 at 13:08
Samoja tuntemuksia. ”Ruokavieraskin” välillä virkistää kirjoittamista, vaikka ei ole sen ehto. Siitä sinulle pisteet:-).
Toinen juttu on sitten kirjoittaminen kurssilla, jossa saatavan palautteen kautta voi pohtia omia ilmaisujaan ja tyyliään. Silloin näkee hyvin myös kirjoittamisen moninaisuuden ja monimuotoisuuden. Se auttaa siten myös hyväksymään oman tyylinsä, vaikka se ei olisikaan mitään runouden ”valtavirtaa” (jos nyt lyriikassa nykyisin edes sellaista ilmiötä on).
TykkääTykkää