Murhahaara

 

 

 

Kulkija ei kysy enää mitä kello,

sen kulku on liian nopea hänelle,

ollut jo vuosia, kulkee vain

tuvalle, joka saanut nimensä

kolmen ihmisen lopusta ennenaikojaan

 

                              konnasta konna versoo ja konna

                              on myös konnan poika

 

Tulee palaneen metsän vuoksi

tehdyltä tieltä, nokisavotan ajoväylältä,

tien vieressä Pirunkirkoksi nimetty rumankaunis

maan uumenista pursuillut kivikko,

yllättävä kuin rupinen multaperuna kakun koristeena

 

Perillä Tunturien yöpuolen dramatisointi:

miten viestinviejän kytkeytyminen

kolonisaatioon synnyttää

ristiriitoja alkuasukkaiden kanssa

Toistuva ja synkkä on tuo tarina

 

Lapinrajalla lantalainen ja saamelainen

vedenjakaja-alueella: kuka menee Jäämereen,

kuka Pohjanlahteen, ryssä ainakin Vienanmereen

Pappi ja pakana toisilleen savuverhon takana

taajovat kukin suuntaansa,

kuten silloin niin nytkin

 

Tuvalla mikään kummittele

Historian vääryydet muuttuvat hyviksi tarinoiksi

tuntojen kolkutukset ottavat muotoja mielen syvyyksistä

 

Vihan ja pimeyden muistijälkiä

ihminen on jättänyt reiteilleen

kiveliön monipiirteiseen luontoon,

sen taiga, sen virrat, suot, tunturit ja kivikot

ansaitsevat parempaa

 

Tätä kaikkea liikkuu kulkijan mielessä,

omia jälkiä jättäessään,

oman kellonsa jätättäessä

 

 

 

 


2 responses to “Murhahaara

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: