En kirjoittaisi tätä
ellen haluaisi vähätellä haikeuttani
kun kurjet parveilevat,
aamun valo yhä vinompaa
Siis tapaus Rotkonen piste fi
Pikkubussin oven hän aukaisee,
tarjoaa jalkaa askelmalle,
bussi heilahtaa ja sitten takaisin,
kun jalka tapaa asfaltin
Hiukan sataa
Kankein jaloin astelee hän aamukahville,
vatsan vaakasuora alasivu, lyhyempi kateetti
suorakulmaisessa kolmiossa
Sateensuojan siinä saisi lyhyt ihminen
Näen, kauempana kurjet laskeutuvat,
aamusammakolle kai
sanapasanen 
16 lokakuun, 2019 at 10:24
Lehdissä on paljon ollut puhetta yksinäisyydestä – siitä, miten yksinäisiä ihmiset ovat ja mitä se aiheuttaa ihmisen elämässä. Tämä runo tuo mieleeni sen. Jollakin tapaa toivoisi maailmaan sellaista vanhan ajan yhteisöllisyyttä, jossa toinen ihminen nähtiin ja kyseltiin kuulumisia, käytiin kylässä ”ilman lupaa”. Otsikko jo puhuu paljon.
TykkääLiked by 1 henkilö