Kivi hikoilee

 

Lehden sivulla vaanii syntymävuosien tihentyvä haavi:

pidättelen hengitystä, tunnen jo matkojen etäisyydet

eikä horisontti suostu pakenemaan edellä kuten ennen

 

Savut takana, niiden alkupisteeseen jäänyt tuhka

ja puun kyljessä toukkien polkuja

                              karisevan kaarnan alla

 

                                                 kuulen tuulen

 

pysähtyvän petäjän latvaan

                            kuin pesäänsä laskeutuen

 

                                                valon kelmeys mukanaan

 

puolivilliintynyt kissa hakeutuu tuvan nurkille

empimään sisään pyrkimistä:

                            kivikin jo hikoilee

 

 

 




2 responses to “Kivi hikoilee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: