Näin syntyi kasvismakkara

 



Krakovan makkara

                     innostui kasviksista

Aloitti krysanteemista, jatkoi pensaskrassilla

popsi Meksikon kaktuksen, sen nesteen joi, vatsa soi

                     rumpuna soi ja soijaa söi

 

                      Brasiliassa

 

paljon paloi sademetsää

 

                       soijan tähden

Mies kuopassa, Heimonsa viimeinen

 

 

 




2 responses to “Näin syntyi kasvismakkara

  • maailmajapaikat

    Puolassa makkaroihin laitetaan yleensä lihaa, joten Krakovassa lie suomalaistuttu.

    Heimonsa viimeisestä tulee mieleen sukupuuttoon kuolevat ja jo kuolleet alkuasukasheimot. Bolsonarohan on hekumoinut tuhoamisellaan, kuten metsienkin.

    Liked by 1 henkilö

    • runopasanen

      Runon alku lähti suussa rouskuvista sanoista ilman tietoa mihin ne johtaisivat. Lopuksi siihen tuli yhteiskunnallinen elementti mukaan soijan myötä: erään uutisen mukaan karjankasvattajat (tarvitsevat soijaa) surmasivat jonkin heimon niin totaalisesti, että vain yksi mies selvisi hengissä (1995). Viimeinen säe viittaa miehelle annettuihin nimiin (mies kuopassa hänen metsästystapaansa); nimitykset voi tulkita siitä irrallaan, vaikka ei uutista tuntisikaan. (Kasvismakkaran soija ei luultavasti ole olennainen tekijä sademetsien polttamisessa:-).

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: