Jos en vahingoittaisi koivua,

kiskoisin sen kyljestä tuohta,

tekisin siitä megafonin,

kapuaisin korkealle kivelle

ja huutaisin sinulle runoa,

niin kuin kuiskataan rakkaalle,

metsien, järvien, soiden yli

Risuisin riimukirjaimin

kirjoitan sen polkusi varteen

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/03/444-haaste.html 

Veden värähtelyt kulkevat

äärestä ääreen ihosi

vanamopolkuja pitkin,

kello erehtyy

aikavyöhykkeiden lustoissa,

ajan hiili tiivistyy timantiksi

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/03/444-haaste.html

Ensimmäinen runokirjani on tulossa painosta.

Tarkempi esittely kirjasta löytyy  ryhmittelystä ’sivut’.

Mikä kellekin,

kuoppa tai kukkula tai tasainen;

vaara, jota ei tunne ja

pelkkä vaaran tunne

Vaara, jota vaarassa oleva ei näe,

vaikka seisoisi sen päällä

Vaikka seisoisi päällään

Vaara vaanii aina

jollakin todennäköisyydellä;

niin kauan kuin vain vaanii,

asiat ovat hyvin

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/02/443-haaste.html

Seison paikallani metsän laidassa

kuuloani terästäen, mutta turhaan

Se mitä kuulen kuuluisi muutenkin:

valtatien armoa antamaton jyrinä

(talouselämä siellä elpyy),

häkkikoiran kaipaava ulina,

jonnekin täältä pois!

(vaikka suden matkaan)

Helmipöllöä en kuule

Olla koko ikänsä saman metsän

sama puu samassa paikassa tai

olla puu, joka lähtee liikkeelle

Tulla paikkaan, jossa tunnistaa

runkoutensa minuuden, oksistonsa toiseuden

ulokkeina itsensä ulkopuolelle

Tuntea juuriensa tukevuus tuulessa,

kun ne muuttuvat aristaviksi kiinnikkeiksi

liikkeelle lähtiessä

Kuunnella maakorvin juurisilmujen rapinaa,

lehtiensä havinaa, kuihtumisen kahinaa

väriloistonsa jälkeen

Kaava pysytteli aluksi taustalla

Vähitellen se ilmestyi näkökenttäni reunalle

totuttaen minut itseensä

Kävi lopulta niin tuttavalliseksi, että

yhtenä iltana nappasi niskalenkin

hädin tuskin selvisin kainalonsa alta,

varmaan laihuuttani, juoksin metsään,

sen kiven kohdalla pysähdyin ja käännyin

päin ahdistelijaani, kiven takaa nousi hirvi

Kaava kalpeni paperiksi,

hirvi rouskutteli sen suuhunsa

ja lipaisi rauhoittavasti kaljuani

karhealla kielelllään

Nousin hirven selkään,

öinen valo langetti

lauhat varjonsa polkumme poikki

viite:  http://runotorstai.blogspot.fi/2017/01/439-haaste.html

Joenpituinen, monen kerroksen talo törmällä,

jota Tulva nielee

Kukaan ei tiedä perustusten kestokykyä;

faktojen vaihtoehdot voittavat vaihtoehtoiset faktat,

kun pensaat päässä päätetään tulevaisuudesta

nykyisyyden hyväksi, menneisyyden ehdoilla:

kassakaappiin suljetaan asiakirja vailla kirjaintakaan,

sisältönä missä järjestyksessä asukkaita heitetään

ikkunasta jokeen, Tulvan lepyttämiseksi

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/01/439-haaste.html

Niin paljon pimeän pelkoa,

pahuuden heijastuksia mielen onkaloista,

että kemiallinen tokkura kädet housunsaumoissa,

ja kiltteydestä varpaisillaan

kuljetaan elämän paahteista rantsilansuoraa

Profeetat ovat ennustaneet, että

mutka varjoisalle metsäpolulle,

mantukimalaisen maahan,

missä tuoksuu kanervainen hunaja

pelastaa elämälle, joka voittaa pelon

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/01/436-haaste.html

Aamulla kuljen kukkaniityllä,

teen mutkan sen varjoiseen nurkkaan,

jossa menestyvät oudot kukat:

vihreytenne on kateutta,

teriönpunanne vihaa ja juurenne juovat väkivaltaa

En yritä hävittää teitä, tuhkanakin

levittäisitte siemeniä ympäri niittyä

Olette niin omavoimaisia,

ette tarvitse valoa, huomionpuutteesta elätte

Mutkan jälkeen toiset kukat,

valon ja veden tarvitsijat,

ravitsevat minua kaikkien aistien kautta

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/01/436-haaste.html

Runon vuodenajat

on pieni ympyrä

mikroskoopin lasilevyllä,

rakkaan syntymämerkki rinnassa,

armo, vihan ja epäluulon valtakunnassa, jossa

pilkun paikalla kieltosanaan nähden

ei ole merkitystä: siperialaisen

ilmaston kasvatille yhdentekevää,

kosmoksen marginaalia,

yksityiskohta älykortissa

Runon maailmassa laulut lauletaan

kuten itkut itketään eikä viimeiselle naurajalle

kukaan pystytä enää museota

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2016/12/435-haaste.html

Hädin tuskin koputus erottuu hymnien virrasta illan hämärässä

Kävelen ulko-ovelle ja kuiskaan: tule sisään!  Hiljaisemmin kuin

kuiskaus hän tulee, istuutuu pöytään, katsoo silmiin ja sanoo että

alkoikin jo hieman palella  Lämmitän kiireesti glögiä  Hän pitelee

hetken kämmeniään lasin ympärillä ennen kuin skoolaamme

Pitkälle yöhön    Luemme yhdessä ajatuksia ilman sanoja ja ker-

romme kuulumisia ilman puheita Välillemme ne jäävät kuten

riippusilta, joka luottaa vaijereihinsa   kuohuvan kosken yllä

Lopulta hän sanoo, että pitää mennä, äiti muuten huolestuu

Lähtiessään hän ojentaa kortin Etusivu on tuttu, kääntöpuolella

ristiässä

Oi muistatkos Telma sen suutelman,

kun huulemme yössä kohtasivat

Ne toisensa saivat, järven yllä

oli myös kuu, täysi kuin onnemme yö

Oi Telma Telma, sun suutelma

mun pääni käänsi sun puoleesi,

olihan täysi kuu

Mä kläpin sain Telmasta,

yhtestä suutelmasta,

kuun vetovoimasta

Oi muistatkos Telma sen suutelman?

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2016/12/434-haaste.html

Jos en ole alkuperäinen

Kuka minut väärensi

ja missä tarkoituksessa

Kohtaloni ei ollut olla

tykinruokaa,

ehkä ratas, välillä rasvattu,

välillä kitisevä

Läpinäkymättömien, hulmuavien

verhojen välistä nopeita kuvia,

tunnistamattomaksi leikeltyjä

Jotain musertavaa, jotain piilopaikassa

hengitystä pidättelevää

Sitten kaukana kaikesta,

keinuvassa veneessä

ja puun tuuhealla oksalla

Aurinko, tuuli, humina   Liplatus

Jos minä niistä synnyin,

miten minä nyt tässä

Naama täynnä taas kurttuja

Miten kaikki oikein kävi

Ehkä ei ole mitään väärennöstä

Vain patinaa kuin kuparin vihreä

Raaputa varovasti