kiukunpuuskat puhkuvat läpi metsikön

paukuttavat oksia kuin ovia

yrittävät ajaa puut tiehensä

metsä myötäilee

tuulettuu kekkosenaikaisesti

suo nauraa röyhkeästi päin

tuulen tuimaa naamaa

milläs todistat että tässä oli

sellainen talo kuin muistat lattia

josta näki järven pohjaan

cumuluspilvinen katto taivaana

ja seinien pilareita yhdisti

tuulen lepattava tapetti

muistele muistele että voisit

rauhassa unohtaa

muistomerkittömän haudan

hyvin arpeutuneen

maan ihossa kun etäisyyksien

miekka leikkaa aikaa

aineen häviämättömyyden vuoksi

maanrikkaudet ovat tallella       jossakin

poislukien avaruuteen ammutut

pulaa on vain isosta rahasta ja pikkuvipistä

sitä on enempi kuin koskaan

kaikki sitä luulevat       kaikkea luulevat

mutta erehtyvät ja erehtyvät raskaasti

velipuolesta       takaisin maksettaessa

julkinen hukkuu paksuihin seiniin

yksityinen onnenonkiin jotka mustekala

älyttää pyramiidin kätköihin       meren saarille

ennen syntyi lapsi       leipä suussa

nyt suu heti huutaa muuta

lusikka on liian pieni       kultainen talja!

suita on enempi kuin koskaan

autoja on enempi kuin koskaan

teitä ajaa enempi kuin koskaan

ääntä enempi kuin kuulemista koskaan

egoja enempi ja vähempi       sinua ja minua

*

vesi       virtaava vesi minut ympäröi panssariverkon sisällä

vie hiukkasen kerrallaan minua      ajatuksiani

alavirtaan       aikoihin joita ei enää

jotka ovat tulossa       aikoihin

jolloin en minä       vielä enkä enää

silmäluomien läpi valo luo hahmon

värien kantajasta läpi verkon       vuodenaikojen

alun ja lopun yhteiseen pisteeseen

sello jalkojen välissä       jousi oikeassa kädessä

soutaa       kuin vene kylmän

veden terävässä aallokossa       vasemman sormet

taipuvat ja hypähtelevät ebenpuisella otelaudalla

soitto rysäyttää välillä läpi mustan

vaahtotukkaisen aallon       kesyttää röykytyksen

löytää soljunnan       keuhkot kuusesta ja vaahterasta

pärskivät suolaveden ulos raoistaan

soitto täyttää tytön       ei kuule nyt

ääniä jotka muuten hiljaisuudessa alkavat

etäisesti jyristä       kerran metsänrajassa

räjäyttivät äkkiä kaikki aistit tukkoon

soitto kutoo yhteen yötä ja päivää

kylmää ja kuumaa       näyttää polkua

jyrkänteen louhikossa       hän vuorikauriina hyppää

nevan kulkukelpoiset juonteet       kettuna löytää

lattia jalkojen alla pysyy       seinät

lupaavat kannatella kattoa

tuoli alla ei petä       stakkeli kestää

ja soittajanaisessa       on jotain äidistä

jalkapalloa maapallolla

maapallo potkupallona

*

ostarissa ruokakoripalloa

*

pesäpalloa lyödään pesäpuulla

juostaan pesältä pesälle       kotoutumattomat

*

ote lipsuu jääpallosta

pallo ei jää sitten millään

*

viimeinen ottelu on nurmipalloa

ikkunani ulkopinnalla tervapääskyn

muotoinen koivunsiemen marraskuussa

oli matkalla kaakkoon       joulun jälkeen

suunta oli länteen       nyt pohjoiseen

se on ilonen siipiveikko

pärjää säässää kuin säässä

kevään keikkuvat lupaukset     tulen   en tule   tulen

ylivalotusta kulottuneessa kamarassa

kunnes sateen mukana tuoksu ja viherrys

kaikkiaistinen iloittelu             hiipuu

keskikesän hautuvaan kuoppaan

limanvihreään pölynkuivaan pysähdykseen

muodottomaksi lakoutuvaan rehevyyteen

aistitukkoisena möhkäleenä kompostoituu

syksyn kuulaudeksi       tummuudeksi

märkämielien nuhanenien varisevien lehtien

vaelluksena muistojen bulevardilla

havahdut tuiskuun ja sinun on äkkiä

päätettävä oletko karhu vai susi

*

puut haistelevat tuulta      pettyvät

sen kantamiin hiukkasiin       lemuun

öisin latvukset suuntaavat aistinsa avaruuteen

sen valoja ja sumuja kohti

etsien merkkejä kosmisesta metsästä

yli pimeän aineen vuoren       jolla

yönsusi ulvoo       päivännouto

ei kasva

hekumoiden sumumetsien siitepölystä

*

puhtaaksi viljelty linja

on yritys keihästää möhkäle

sen todellisuus suoraan

toinen ortodoksi tekee linjansa kulmassa edelliseen

suorat leikkaavat toisensa jossakin möhkäleen sisuksissa

leikkaavat sisuksia       tuskallisesti

möhkäle ei halua olla jokin kiistakapula       se haluaa

että kärjet pysähtyvät pintaan       se haluaa

olla toimija itsenään       sisällä palava pensas

linjamies jättäköön       itsensä ulos kenkineen

itärannan iso puu       kaksihaarainen kaksinaamainen

toinen latvus tuuhea kuin tukka ja viikset

toinen kuin kalju jossa vasta silmuja

petolinnut lensivät latvusten välistä       suosionosoituksin

kyyhkyset jäivät      kuin kihokin loukkuun

hohotuksen myötä kuin kärpäset loukkuun

kaljun haaran silmut       avautuivat:

täynnä vihreitä matoja

joista kasvoi vauhdilla       vihreitä miehiä

kyyhkysenlihalla ruokittuja

rauhasta laulava kansanjoukko

marssii pyövelien päämiehen palatsia kohti

aseiden rumputulessa laulu verenä virtaa

viemäreihin       palatsin

ämyri pauhaa: parhaat ampujat palkitaan

kun jäljellä ei muita  pääpyöveli

laboratoriossaan yrittää

kloonata itseään       loitsuaa:

tule tule hyvä veli   älä tule paha veli!

lapsinainen      kynitty kana      kotoisin kylmiltä orsilta
näkee puun ja puukon      tekee lusikan      sillä saa
syödä itse      kuun taivaalla ja kauhan
hän jättää rauhaan

kerran hän näki
linnan tanssivan wienervalssien tahtiin
nokikolarina hän kulki läpi sen tornit
tuli mustasta aukosta ulos      jätti sinne vanhat kuorensa
eikä tiedä vielä miltä uusi näyttää valossa

jokin häntä veti pois      kaukaakutsuva katse
hän näkee kuvansa      tatuoituna
miehen voimaan      silmät
sulkeutuvat kosketuksen myötä

naisen silmät kysyvät      voiko meitä
laskea yhteen olemme murtuneita lukuja
jotka pitää laventaa supistuaksemme
yhteiseen nimeen

silmät kysyvät      voinko luottaa
sormiesi tulppaanikosketukseen
vai keräätkö lovia kiväärinperääsi
kuin palkkionmetsästäjä

silmät sanovat otan siitä kyllä selvän

*

kasvot hupun suojassa

kylmältä       toisiltaan

ihmiset kulkevat katujaan

muistaen kaikkia virheitään

auringon ja lintujen aikaan

paljaan ihon aikaan

lämpö on keskittynyt laitokseen

sen piippu purkaa ilmaan

pakkasenhidasta koreografiaa

usvan häilyvä huppu

leikkii virtaveden päällä       sen tumma katse

iskee silmää       toivoa       kuka näkee

*

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2015/02/355-haaste.html

se tulee jo       huusi kellokasporo

mikä ja missä kysyi verkkaisin

suus kii ja tuu jo

tokaisi tokan toiseksi hitain

no hölkätään taas sitten hiukan

mokoman oksan tähden

ja mitä se tuo suksimieskin tossa töllää

tyhmä turisti       tyristi tyristi

peräpeilini sulle näytän!
*

tuulen suhinaa       tykkylumisten mäntyjen seassa

niin hiljaista       jos kadulta suoraan siihen lentäisit

et erottaisi sen ääntä       paremmin porokellon

ja sitten hiljaisuuden syvä huokaus

*
ikkuna huurteessa ja seinien hirret

lumella lastatut männyt       niiden

laajakaariset hitaat huojunnat

täyden kuun ohuesta yläpilvestä

kehräämä valorengas

lammen hohtavassa lumikentässä

poronjälkien varjostumat

*
tuli kaminaan       pari kynttilää pöydälle

tupa vaihtaa ilmettään

palavan honkapuun hajun myötä

lämpenevän kaminan nopeutuva nakutus

nousevan tuulen rytmittämä humina

*
missä myyrät        kaipaavat pöllöjä

niistä tietävät että       myyrävuosi on hyvä
*
yötä kohti        kamiinan nakutus

hidastuu       sammuu myös aistija