kuviteltavissa oleva täydellisyys

           jättää inhimillisen vajauden

                      ilmakehän

                             sekavine detaljoineen

                                      huojuvine taloineen

                      täydellisesti inhimillisen

muuttaa ikuisten ideoiden maailmaan

*

kalsean ja kodikkaan

          rajalinja kauneudessa

yhden kirjaimen ero kauheuteen

jäniksen tieto-opillinen käsitys

pää pensaassa          oksat raapivat korvia:

              olen olemassa

jos korvani heiluvat metsästäjä luulee

että valehtelen eikä ammu

niin monta viivaa

          on hornaistu nokkaan

sosiaalista mielihyvää        saavutuksista

          on syntynyt jähmettyneitä luutia

kierrän kaukaa

          pelkään tartuntaa

tunnen itseni välillä      niin huonosti käy

puhun niin vuolaasti      sydämeni ääni

          hukkuu sen tulvaan

hengenpelastaja ei toimi      luulee

että henki on noissa sanoissa

tiukka vietäri vetää joukkoon

           siihen loukkoon

kuin savu haihtuu tuuleen

niin näyt unessa varmoina nähdyt

akileijat kypsyttelevät

          kodissaan uutta

                     sukupolvea

muutama sinipunainen terälehti

                     maahan pudonneena

narsistisen kukoistuksen päivistä

*

näen sinut

          kirkkaan veden läpi

uit hitaasti pohjassa

          puhdas hiekka

          pölähtelee kevyesti

signaalit heikkenevät

syvyys ja tummuus vahvistuvat

aurinko hellii jo liikaa

          jonossa janossa

tästä vauhdista ei voi hellittää

poikkeamat sivuun

           merkein kiellettyä

kääntyä metsän kätköihin

           missä punakekomuurahaiset

kulkevat suoraa polkuaan

           varvikon varjoisaa kujaa

deterministisella tyyneydellä

säätävät kekonsa lämpöä

           paremmin

kuin tämä auto

tämä   hämy
isä      keskike
sän    yösade
          sisältää enemmän
          kuin heinähelteet
tuntematonta

          harvat liikkuvat
          sen kosteissa
          kainaloissa kastelevat
          paljaita jalkojaan

koko   keko
mainen     keho
          peittonaan
puiden varjot
haapojen      havina
              vilinvärinät

Lapin sää

          niin suvereeni

                     heittää hetkessä

                     helteestä hallaan

          tallaan taas näitä polkuja

pannun nokea ei sormi voi välttää

          naama ei itikkaa ei sormea naama

vesi juoksee ränniin        silmät mukana

ulkoilmamuseossa

             käpälälauta vartoo turhaan kettuaan

koltta repii leipäpetäjästä

            jauhon ainekset

jänkäkoira lentää avannosta

verkkovajan vanha vaari käpy kädessä

            etsii etsii eikä soisi löytävänsä

nälän heikentämä vanhus turhaan kapuaa

                        niliaittaan

            kesken matka katkeaa

kaikki askeleet on askellettu

            askelmat odottavat

            nuorempaa nousijaa

kun kevät kutittaa korvaa

            lirinä lorina kohina jyrinä

raapii laakson pohjaa

kuin koira tai kissa ylenantaa

           heinää syötyään

järistysten jälkeen siivekkäiden

sekakuorolaulu hautomisen hiljaisuus

          luonnon hauras lämpömuuri

          elävän suojana antaa toivoa

                     jatkuvuutta ilon

                     kärsimyksen kiertoradalle

kiukaan vesisäiliössä
              da-dam-da-dam-dam-daa
lämpö nousee ääni vaihtuu
              da-daa-da-daa-da-da-da-dab
pikkukuovin trillit säestävät
              pypypypypypy

yöllä hyttysillä sambakarnevaalit
        saunatuvassa   
valvon rankisessa harson alla
valoa kuin Riion auringossa
        muuten hiljaisuus

harmaata vanhaa mustaa uutta
asfalttista kilometriä toisensa jälkeen
    auto nielee vatsaansa
        kyltymättömään
karvatautinen poro ahmii apetta
    leinikkitautisella niityllä periskooppisarvet valvovat
vuosikasvut vaalentavat tummia havuseiniä
etsin merkitystä tässä syöksyssä
läpi piiritetyn käytävän jolle avaruus on
    sulkenut tähtisilmänsä
 jättänyt sokaistumaan valoonsa

soudan kohti
matkahuollon kolmioleipää
salaattipäällystettyä
hypotenuusa järveä vasten
Seitavaaraa
rinteillä honkien hopeaa

Muotkan ylänteillä vielä
valkeita juovia talven hylkäämiä
ohjaksia lahoamassa

ruutukaavojen kesäpuistoissa
    keisarillisen kesyissä
    kivet ja sora ikävöivät
alkukotiaan jossa jytisee luonto
        nurmikonhoitokoneiden jyrinän
        kävelykeppien kopseen 
        koneistetun musiikin sen fanittajien
        mylvinnän sijaan
sinne missä aaltojen liike tuulien tahdosta
on lajitellut kivet rannalle
missä veneen kokka nousee ja katoaa ja nousee
viiltää vaon soraan rannalle
    viillon jonka aalto heti laastaroi
        aalto jonka kivet ottavat vastaan
            otteella paiskaavat takaisin pärskeinä

omenapuu aloittelee kukintaansa

en odota siltä nyt paljon

niin paljon se kukki ja omenoi kaksi edellistä kesää

kummallinen puu

viiteentoista vuoteen se ei tehnyt

omenan omenaa

sen jälkeen pidin kirvestä sen juurella

kymmenen kesää

teki muutaman silloin tällöin

en hennonnut hakata

kaksi viimeistä kesää

omenoita ongelmaksi asti

en enää muista mikä lajike milloin kypsyy

hedelmät uhmasivat painovoimaa pitkälle syksyyn

Newtonkin olisi väsynyt puun alla istumiseen

vilustunut viileinä syyskuun öinä

luonnonlaki jäänyt keksimättä

Tuosta vierestä

tyhjältä tontilta harvensivat metsää

se on tapa täällä kerätä valoa

siivilöidä lehvistön läpi

tuuli ja vilpoinen lämpö

rentojen oksien liikkeestä

Sain luvan koota puita

kahdenkäden vesurilla vetelin

oksia vasta- ja myötähankaan

kasasin raahasin pokasahasin

ohuemmat: shrit shrat shrit shrat

paksummat: shriip shraap shriiip shraaap

koivut aisasin kirveellä

metrisinä pinosin kuusten suojaan

pimeällä ja kylmällä niitä sitten polttelen

talvisodan päivien taas koittaessa

käet niin transuja tässä valaistuksessa

ei toisistaan erota se toinen kuusen latvassa

pyrstö pystyssä kuin metsolla hangella

keikkuen niin että kukunnan loppu

nousee kiekaisuksi välisoittona

kiihkoisat kakistelut

ja se toinen jossakin alempana

pyrähtelee kuin pariisinvarpunen

trillit laskevat oksistoa alamäkeen

sulhonsa suloutta ylistää