XXX
XXX
miekalla useimmat pysyvät loitolla
oudomman vastaantulijan kanssa
kevyesti vain kopsautetaan
tuttujen kesken voi otella
näyttävästi kumpikin tietää
mihin seuraava heilautus suuntautuu
kumpikin tietää että toinen on valmiina
lopuksi kevyt kumarrus ja ottelijat jatkavat tahoilleen
niin elämä menee hyvin käyttäytyvien kylässä
joku outo
jurottaja
joskus tekee
poikkeuksen
painaa ohi
säilättä
kaulukset
pystyssä
mikä lie
piruparka
kun ei kel
paa niin
ollakseen
kai tai
pelku
ri vain
pitkät karheat varjot hivelevät . pintaani
kutittelevat jos ; vaikka provosoidun
huitomaan käsin , potkimaan jaloin
niihin . heti tarttuisivat
mukaanan ;veisivät
niin kauan kuin kujalla valon , kapeikkoja
tummat . lonkerot saavat odottaa
niille aika ; on olematon
minulle kas arvokas arvokas arvokas
Olen reippailuyhteiskunnan aktiivinen jäsen
salkku kainalossa sukset olalla
reppu selässä lippu taskussa
olohuoneeni olen muuttanut
lähi- ja kaukoasioiden johtokeskukseksi
ja askarteluhuoneeksi
Epäilen että naapurissa oleskelee
viidettä kolonnaa Turmeliuksen joukkuetta
ikkunassa roikkuu pelipaita numero 13
verhossa tummia lampaita
onkohan niillä oleskelulupaa
itsestäänselvyys on kaita ja teoreettinen
viittatie
lumisella
aavalla
askel
sivuun
ja olet
jossakin
mitä et käsitä
Kaikki koke
mukset tieto ja näke
mykset ovat pyörivä möyk
ky epäsymmetrinen epäkes
koinen
sen silhuetti ja sisältö vaihtavat
olomuotoa kuin vesi ja
höyry ja jää Utuiset hah
mot ulapalla
Kuu ja kylmyys kasvavat
valo ottaa vauhtia kuun sirpiltä
ennen pimeyden taitekohtaa
maan sisällä pimeät ja lämpimät pesät
niiden maalämpötuhinat
*
Turhaan kuu
yrittää tavoitella
puiden varjoja hangen pinnalta
ovelia piilijöitä jotka karkaavat sen kynsiltä
Taivaanrannan
eteläinen rantu valostuu
jahti lakkaa
*
Kinoksiin kiinnittymätön
kulkurilumi seilaa tien poikki
virtaa yli pengerrysten löytää rauhan
syvällä metsässä
Moni sen tietää mitä siitä seuraa
kun pinnaa kiristetään
parisuhteen molemmissa päissä
kielen jakoavaimilla
*
Mitä luulet: jos et halua olla
kireä viulunkieli kiristääkö
toinen koko kielen
omaan tappiinsa
*
Jos ei ole yhteistä kieltä
ei voi soittaa poskea…
mutta voihan sitä silittää
*
Kielesi voi olla terävä kuin
lihanleikkaajaan veitsi
ja toinen on pian tiskissä
ulko- ja sisäfilepaloina
Mutta niitä paloja ei saa kaupaksi
ja homma kääntyy tappioksi
*
Väistely ja riitojen välttely
voi näyttää aluksi helpoimmalta
mutta siinä käy
kuin narukerästä vetäjälle:
narunpää tulee käteen
ja sitä on jatkettava
ryhtymällä itse sen jatkoksi
*
Siispä päätämme tänä vuonna
puhua asiat tarpeeksi usein suoriksi
vaikka siitä syntyykin riitaa
ja pahaa mieltä &
huonoa omaatuntoa siitä
että ei suojele ja varjele toista
kuten iskelmässä luvataan
kaikelta pahalta
kun mielen halkeamat
purskuttavat kuumaa laavaa
tuntemattomien kerrosten alta
ja tuhka uhkaa peittää
mielenmaisemat
*
Siis pliis: enemmän hellyttävää muminaa
ja hyymörin hyrinää
ja vähemmän nipotusnaputusta
ja napinapotutusta
Kansalaiset valavat kannujaan ja tinojaan
mitä tapahtuu ja mikä meitä kohtaa
Sellainen on niiden mieleen
jotka kokevat tekevänsä päätöksiä
jotka sanovat huomenna teen sen
ja ylihuomenna tuon
he eivät huomaa taustalla heiluvia verhoja
niiden takana silmiä ja korvia & vinoja hymyjä
Niidenkin takana loosien viidakko
läpinäkymättömyyskulisseilla erotettu
ja lopulta yllättäen (?)
kansalaisten pöytä ja tinatuopit
Tämä kuvaus perustuu suljettuun systeemiin
eikä ota huomioon että sen kattorakennelma
voidaan leikata auki ja systeemiä sorkkia
Ajatuksissaan
vanha mies piirtää
penkkiin sormellaan
Sinä aikana juna
ehtii pitkälle talveen
Lumikenkäjuoksussa
susi keltasilmä
ja poronvasa vauhkosilmä
lopputulos ei kovin monen
poronkuseman päässä
vain verta ja riekaleita
ketun ja korpin kaluamia luita
Sapenkiehumapäivänä
Suksenpaistamajängällä
kärykävikelkasta ja tuliluikusta
tuli valtion omaisuutta mutta
mies ei taivu direktiiveille
sudentappokelillä
Käkkäräpäämännikön karsikkosilmät
kuolemasta alkunsa saaneet
niin paljon nähneet
kuita susia poroja
poronturvajoukkoja
verisiä näytelmiä
lumisilla näyttämöillä
eivät ota kantaa
tasapainon julmaan hintaan
Etelän tuuli on tyly pohjoiselle,
tuiskii talviset turhautumansa takaisin
Ailigaksen masto hallitsee muinaista pyhää paikkaa,
välittää aikamme tietoa, epätietoa,
harkitsemattomia viestejä, nopeita lähestymiskieltoja:
epäpyhää virtaa pyhän lähteen yli
Paljot sanat puhutaan kuten romuläjää puretaan
Kun aarre on löytynyt, on aika vaieta, sammuttaa
sanojen ja ajatusten levoton liekki
Vuoden valoisin vuorokausi, muutama luotu
on kiivennyt laelle palvomaan Atoniaan
Kiviä täällä riittää moneen Stonehengeniin,
tanssin niillä balettia rinkan kanssa
kataja koukkaa kengästä, tasapaino horjuu
Tuuli tunkee tuntoon, sen räppi korviin
Luontoromantiikan hakkaava humina hupussa,
villakynsikkäät varjelemassa sormien toimintakykyä
Kulkeeko subjekti objektissa, ovatko osat vaihtuneet?
Mikä on asetelma eri tasoissa ja näkökulmissa,
oikeutus ja mieli kulkea polutonta maata?
Porot ja tuulet yksissä tuumin ovat kuluttaneet
pintakerroksen paikoin paljaaksi
Sielikkö taistelee vastaan, ihana sievikkö,
kukkia kuin punaisia nuppineulan päitä
mummon neulatyynyssä, tyyny hiekassa, kaikki muu
viimeistä jäkälää myöten viety sen ympäriltä
Maasto on täynnä alkavia polunpätkiä,
päätymättä mihinkään kuin seinään
Umpipusikkoa ja uusi alku, yhtä nopeasti sekin loppuu
Tietymätön tien suunta, arvaamaton ajankulku:
oikealla polulla on kaksi suuntaa,
väärällä voi suunta olla hetken oikea,
Ajan valtavirta, tyhjä käsite
(paitsi esineiden määrässä &
kaikkea mikä sitä edistää
kuten että tuotetuilla tavaroilla
tuotteistetaan tapahtumat)
jos vaikutusta ihmismieliin tarkkaat
Joki pirstoutuu puroiksi, virtaa ylängön korkeaan,
olemattomiin, lumisten kurujen kylmään hiljaisuuteen
Tyhjä uoma peittyy kivenkolinaan
Veren ja jyrinän visvainen syvyys
peittyy kepeään kiehuntaan: mitä muuta voi tehdä
Jos ei mitään, voi hymyillä huulet korviin
Äänet putoavat pitkin suupieliä, tämä on huono näytelmä,
en kuule sitä ääntä, joka piilee kakofoniassa,
en näe väriä valojen säihkeessä, en kirvestä,
jolla veistää niin karkeasti, että kosketuksesta
saa tikun sormeen, en veistä jolla vuolla
niin sileätä, että sormet eivät lakkaa koskemasta
Otan kengät jalasta, kahlaan virran ylitse,
sen vettä voi juoda jälkeeni, kullan välke
ei polta jalkapohjiani, ryteikössä pusken eteenpäin,
kauhon väylää vuoroin oikealta, vuoroin vasemmalta
Järripeipot koomassa järistävät koivikossa,
kapustarinta haikeasti huilahtaa
Merkittömiä korvia lentää yli bisnesluokassa,
mitään tästä kuulematta yli maan,
jonka merkitys vain ylilento-oikeus
Kuivin laella kiviröykkiö muistuttaa vallasta,
joka palvoo itseään, ei tunne jokilaaksoa,
vaikka vetensä valuttaa sinne, vierittää kivet voimansa oikeudella
Sanot ehkä: tämä maa on kuollut maa:
ei ruusutarhaa, ei satakieliä lehdossa
Tuuli paukuttaa porotuvan pokia,
helisyttää lasiruutua, kitin jättämässä tilassa
kuin rumpali palikoitaan nahkakalvoilla
Helinä vaimentuu paperitupolla, porotupa heijastaa
aikaa: muovia, vaahtomuovia, solumuovia,
kaupalliset etiketit hyllyllä, tyhjien tölkkien rivit ikkunalla
Penkinaluset pullistelevat mustia jätesäkkejä
Mitäpä oikeutta minulla on närkästellä
Kunhan havaitsen ja yhdistelen yleiseen
Aallot piiskaavat järveä, palsasuon saartamaa
Sen muoto muistuttaa roikkuvatsaista valasta,
selkärangastaan notkahtanutta
Matkalla idästä länteen kauhon sen vettä kattilaan
Ja valaan ruuaksi kelpaavaa planktonia
On kuunneltava jalkoja,
rinteiden kuivat korkeuskäyrät,
vaivattomat kulkea, siirryn
sieliköiden maasta lumileinikkien koloisiin
varvikoihin, porojen liejuisiin jälkiin
Illalla lapinorvokkien, kulleroiden
ja rentukoiden kanjonissa aloittavat hyttyset
lyhyen elonsa päiviä, hillankukkia kuin juhannusruusuja
ja ruohokanukan harras silmä
Kanjonin syvä vesi kannattelee uimaria ja taimenia
Murto-osa niistä on selviytynyt tähän
Tunturi on julma meri, kanjoni sen suojaisa satama:
poikaset auringossa, matalikon suojassa
Juhannusaaton aamuna aurinko paistaa
Pikitien varrella odotan, kaksi autoa puolessa tunnissa,
kolmas jo aamueskelinen
Radio ennakoi liikenneruuhkaa, etelän teillä
En vielä tiedä, että illalla lausun:
jokainen on oman elämänsä soppa
Salaliitto jossa
etäisyys luo läheisyyttä
siellä jossakin on helpompi tuntea
kun palaaminen on epävarmaa
se luo varmuutta: olette tärkeitä
lähellä on vaikea olla lähellä
koskea halata katsoa silmiin
vaikka siellä jossakin silmissä
kaipaus ja kyyneleet
Salaiittojen salaliitto jossa sydämesi kavaltaja
on liittoutunut vihollisesi kanssa
Sinua vastaan
joululahjatoivomuksia 1939
pieni paketti johon:
sokeria (jos on)
voita (tärkein)
valokuvia kotiväestä
kirjekuoria ja kirjoituspaperia
partakoneen teriä
*
joululahjatoivomuksia 2012
?
??
???
????
?????
*
kun haluatte olla autoimmuniteettinen
yhteisöllinen vaikuttaja:
kauttamme huomiota herättämättä
postimyynnistä kätevä
siviilikäyttöön muokattu rynnäkkökivääri
(useita värivaihtoehtoja)
povitaskuun mahtuva ydinase
Weapon of Mass Destruction & co.
löytyi kaatuneen taskusta
sitten kessua tai mahorkkaa
markkoja tai ruplia
sieltä löytyi
omaisten kuvia
läheltä sydäntä
rajojen rajan takana
kenen pihaan
lohduttajapahanilmanlintu kääntyy
liperit kaulassa
pyöränjäljet hiekkatiellä pitkään
kuin kipsivalos tuomiopäivästä
(viite: http://runoruno.vuodatus.net/blog/4325339/268-haaste/ )
(lento)koneellinen ilmaston- ja ajatustenvaihdon
ministereitä on lentänyt Euroopan taakse
ikkunoita sulkemaan lisäksi tulee ovista
hyväksytyn päivittäisen saannin (ADI)
ylittäviä pestisidisiä torakoita
immuunivasteeltaan ylivoimaisia
valmiina ottamaan vastuun elämän jatkumisesta
kaikissa olosuhteissa
olivatko asiat (no ne kaikki siis…)
menossa hyvään vai huonoon suuntaan
(ei tiedetty mikä oli suunta ja jos olisi tiedetty
ei olisi tiedetty oliko siellä hyvää vai huonoa)
siinä mielessä tilanne siis ennallaan
ja tätä oli elämä
sana jonka pateettinen kaiku
puhalsi runonkirjoittajien käytävässä
jonka varrella kirjoitushuoneet sijaitsivat
ovia avattiin enää harvoin ja riimukirjoitukset
kertoivat: siellä se patetia puhkuu ja puhisee
varokaa ovien aukomista
puuska voi lyödä ovella päähän
oletko niin ympyrä
täydellinen vuodenkierto
kaiteinen silta yli kaikkien mustien vesien
ja pelastuslauttojen laivue
varmistamassa jokaista varpaankastumista
peilisalisi seinät heijastavat
näkemiäsi unia jotka olet käsikirjoittanut
viisivuotissuunnitelmiin
vain maankuoren liikkeet
niiden halkeamat kiihdyttävät
mieltäsi ja betonitehtaasi tuotantoa
jolla sinulle on uskoteltu
niistäkin säröistä selvittävän
kun kaikki pulleat lihakset
nopeat lihassolut
ovat uupuneet happomeriin
vaijerit liestyneet ja katkenneet
ja hevosvoimat ruostuneet
karjunta kadonnut kaiuttomaan mustaan aukkoon
kun kaikki pinnistely ja rimpuilu
on tullut tiensä päähän ja jäljellä
murskaava ehdoton hiljaisuus
merenpohjassa sielun mustassa
alkaa hidas liike kohti valoa
joka on kaiken nähnyt
ja ilon kostea pisara
verso nousee kuin lepäisi
(viite: http://runoruno.vuodatus.net/blog/4292574/267-haaste/ )
Suomen itsenäistymisestä on kulunut 95 vuotta. Alku ei ollut kovin hääppöinen, kun se alkoi toistemme tappamisella ja rääkkäämisellä. Mutta itänaapurin uhka hitsasi meidät paremmin keskinäiseen yhteistyöhön vaikkakin kovalla hinnalla.
Kun isänmaa oli vaarassa sodan vuosina, vallitsi miesten kesken rintamalla henki: kaveria ei jätetä (ei haavoittuneena eikä helposti edes kaatuneena, mitä on pidetty erityisenä suomalaisena piirteenä). Nyt sanonta on väännetty muotoon: kaverille ei jätetä. Ilmaisu ei liene valitettavasti pelkkä vitsi. Aina nämä aikansa sanonnat perustuvat johonkin olevaan, ja sen vuoksi ne jäävätkin elämään.
Vitsinä itsenäisyyspäivää sanotaan joskus itsepäisyyspäiväksi. Itsepäisyyteen sisältyy sekä kielteistä että ihailevaa vivahdetta. Itsepäisyys kertoo toisaalta sitkeydestä ja päämäärätietoisuudesta, mutta siihen sisältyy myös epäily kykenemättömyydestä yhteistyöhön. Silloin puhutaan myös omapäisyydestä. Vanhassa yhteiskunnassa yhteistyö ja talkoohenki olivat välttämättömiä. Nyt tässä jälkiteollisessa ja privatisoituneessa yhteiskunnassa havaitaan kaikenlaisia lieveilmiöitä ja puhutaan harmitellen yhteisöllisyyden katoamisesta. Kun asiat sujuvat hyvin, ajattelemme helposti, että jokainen on oman onnensa seppä. Kyläseppää ei enää tarvita. Mutta kriisin sattuessa tämä ajatus osoittautuu illuusioksi ja kupla puhkeaa. Tajuamme, että tarvitsemme toisiamme. Kaveria ei saa jättää.
Isäni kirjoitti kotiinsa ensimmäisessä kirjeessään 13.12. 1939 rintamalta: ”Täällä ei saa tällä kertaa rahalla ostettua mitään täällä on raha ihan arvotonta Pojat ovat tuumineet että lahjotetaan tilimme puolustustarkotuksiin ja eikä kai ne siinä hukkaan menekkään.” – Kenellekkän pojista ei sitten tullut mieleen ehdottaa päivärahojen talletusta Sveitsin pankkiin…
Meidän ei ole syytä haikailla menneitä aikoja, mutta jos niiden tunteminen edistäisi meissä hiukan suhteellisuudentajua, niin se olisi jotakin. Mitä me vaadimme yhteiskunnalta ja mitä me olemme valmiit antamaan yhteiseksi hyväksi. Kaveria ei saa jättää ja kaverillekin pitää jättää. Hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille. Jumala maatamme siunatkoon!
(viite: partiolaisten soihtukulkue ja seppeleenlasku sankarihaudalle)
sanapasanen 