maavoima vetää silmäluomia
taittuvassa valossa pilvet hilseilevät
maan nahkaa harava rapsuttaa
sen työt levälleen
tuuli kahistelee
vuodenajan kangaspuut sitkeästi
kuin hirvikoiran leukaperät
louskuttavat tummaa raitaa
*
kauhtuneen heinän sarkaoja
viilletyllä pellolla
takkuinen hiusvyöhyke
mustan miehen
arpisessa päässä
*
lehdetön haapa
haarautuva tumma salama
maasta iskenyt päin illan aurinkoa
*
syysoras vihertää nöyränä
tulevien päivien edessä
rohkaisua kaivaten
eikä kukaan voi taata
*
pakkasvalo katsoo vahvasti silmiin korviin
aallokon metalliinvivahtava kalske
valkoista tomua rantakivillä
sen koloissa riite lymyää
tyyntä odotellen
*
kuunpyöreässä valossa
saunan hormista savumerkki
suoralinja avaruuteen
siikaverkkojen kaarevat suorakaiteet
harjakattojen pohtivat otsakolmiot
ketokatajat kunniavartiossa valmiina
lumikuninkaan vaunuille
*
nostetaan verkot vedetään veneet
ennen kuin jäät ulvovat kuutamolle
aurinko kaukana ja tervan lämmin väkevyys
*
tämän kesän aurinkosato
pakkasessa ja kellarissa
auringon silmäluomia jo painaa
kuu nousee kuninkaaksi
kasvattamaan hallaisia hileviljelmiään
*
jää jakaa rantakiven
ilman ja veden valtakuntiin
kiven sisällä maailma yhtä
sanapasanen 
23 lokakuun, 2013 at 15:16
Runo luo maisemaa mielen silmään. Paljon upeita kohtia, jotka saavat tekstin eläväksi. Lopetuksesta pidän erityisesti – se avaa ja sulkee.
TykkääTykkää
28 lokakuun, 2013 at 12:15
Kiitos Satu, maisema luo runoa, runo maisemaa; se on vähän kuin tekstin kääntäminen edestakaisin google-kääntäjällä, jossa lopputulos alkuperäiseen verrattuna häipyy käännösversioiden myötä johonkin tuntemattomaan…
TykkääTykkää