Sotakevät

 

Kivet lähtevät jokakeväiselle retkelleen haudoistaan

neulaset ovat neulasia, varisevat hankeen kuten ennenkin

vaikka metsä ei ole metsää, pelkkää puuta, materiaa

joksi ihminenkin muuttuu koneistossa, joka antaa ihmis-

materiaalille kaksi roolia: tuhoaja ja tuhottava      Säikkyjä

lintuja näkee harvemmin, ne parantelevat traumojaan

piiloissa lennettyään sota-alueiden yli, mutta tiedän

pellon reunan, karun ja kivisen, jossa kevätesikot

aikovat nousta kukkimaan ja rämeen, jossa vaiveron

vaatimattomat valkoiset kukkatertut aloittavat

kun juurella on vielä lunta      Kuten pajunkissatkin

Nyt en halua mainita leskenlehteä

sillä se tuo taas mieleen

 

 

 


3 responses to “Sotakevät

  • Sus'

    Puhuttelee…alkaa jo vähän ahdistaa tuo Ukraina, ampuis joku Putinin niin päästäis eteenpäin.. .

    Löytyisikö runotorstaihin intoa tekstiä tehdä? https://sushuokailee.blogspot.com/

    Liked by 1 henkilö

  • maailmajapaikat

    Helmikuun kylmässä apea aurinko –
    ampuivat alas auringon, veri kylmänä pelosta
    etenevän valon lämpimän veren

    sinä yönä syttyi sata soihtua
    kuvajaisissa märällä asfaltilla
    valon soturit

    ajoivat alas pimeyden voimat
    ja naamionsa putosivat
    putosivat, putosivat
    läpi kevään seitsemäntoista hetken

    Sitten vyöryivät örkkien ja peikkojen kolonnat
    Krimin hiidet ja Kremlin gremliinit
    totisesti langennut oli naamio
    kauhistuksen kivikasvoilta

    tässä seisoo nyt sotnikki
    sydänmaan viimeinen vartija
    pyyhkii hikeä ja hurmetta
    kirkkaalta otsaltaan

    kasvotusten kohdaten nazgulit ja balrogit
    Mordorin mustasta maasta
    jotka syövereistään syösty on häntä päin
    ja niin liittyvät taas tuhannet
    taivaallisiin sataan

    Vaan vyö vyöltä pauhaa
    sateessa tyhjien hylsyjen
    sinfonia elokuun kuumaan kamaraan
    kylmiä kuoria, kuumat sydämet
    kohtaavat kivisyömmin orjain sydämet

    nuolet tuulessa tarinoivat kadotetusta rakkaudesta
    slaaviveljeydessä, ampujansa
    petetty kupido, jonka unelmat
    niin julmasti murskattiin

    nyt yksi on unelma vain:
    että aurinko jälleen nousisi koiton
    ja vainolaisten veri
    haihtuisi kuin aamukaste

    Vähätelty venätelty vartiomies
    seisoo syyttäen aamussa ajan
    sortumatta suojana
    kerran mahtavan mantereen

    ja häntä tönivät, riuhtovat
    aikamme hauraat hallitsijat
    heitettyinä vastoin odotuksiaan
    raakaa voimaa vastaan
    viidennen valtakunnan
    ja kaatuen
    kanssa paidattoman tsaarin

    (2014)

    Liked by 1 henkilö

  • SatuK

    Puhutteleva, ajankohtainen runo – jotenkin tässä runossa ovat samanaikaisesti läsnä elämän mielettömyys ja toisaalta kauneus. Mielettömyys johtunee pääsääntöisesti ihmisen toimista, kauneus siitä, että luonnolla on kyky murtautua ihmisen mielettömyyden ylitse…

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: