Kivet lähtevät jokakeväiselle retkelleen haudoistaan
neulaset ovat neulasia, varisevat hankeen kuten ennenkin
vaikka metsä ei ole metsää, pelkkää puuta, materiaa
joksi ihminenkin muuttuu koneistossa, joka antaa ihmis-
materiaalille kaksi roolia: tuhoaja ja tuhottava Säikkyjä
lintuja näkee harvemmin, ne parantelevat traumojaan
piiloissa lennettyään sota-alueiden yli, mutta tiedän
pellon reunan, karun ja kivisen, jossa kevätesikot
aikovat nousta kukkimaan ja rämeen, jossa vaiveron
vaatimattomat valkoiset kukkatertut aloittavat
kun juurella on vielä lunta Kuten pajunkissatkin
Nyt en halua mainita leskenlehteä
sillä se tuo taas mieleen
sanapasanen 
17 maaliskuun, 2022 at 20:42
Puhuttelee…alkaa jo vähän ahdistaa tuo Ukraina, ampuis joku Putinin niin päästäis eteenpäin.. .
Löytyisikö runotorstaihin intoa tekstiä tehdä? https://sushuokailee.blogspot.com/
TykkääLiked by 1 henkilö
29 maaliskuun, 2022 at 17:03
Helmikuun kylmässä apea aurinko –
ampuivat alas auringon, veri kylmänä pelosta
etenevän valon lämpimän veren
sinä yönä syttyi sata soihtua
kuvajaisissa märällä asfaltilla
valon soturit
ajoivat alas pimeyden voimat
ja naamionsa putosivat
putosivat, putosivat
läpi kevään seitsemäntoista hetken
Sitten vyöryivät örkkien ja peikkojen kolonnat
Krimin hiidet ja Kremlin gremliinit
totisesti langennut oli naamio
kauhistuksen kivikasvoilta
tässä seisoo nyt sotnikki
sydänmaan viimeinen vartija
pyyhkii hikeä ja hurmetta
kirkkaalta otsaltaan
kasvotusten kohdaten nazgulit ja balrogit
Mordorin mustasta maasta
jotka syövereistään syösty on häntä päin
ja niin liittyvät taas tuhannet
taivaallisiin sataan
Vaan vyö vyöltä pauhaa
sateessa tyhjien hylsyjen
sinfonia elokuun kuumaan kamaraan
kylmiä kuoria, kuumat sydämet
kohtaavat kivisyömmin orjain sydämet
nuolet tuulessa tarinoivat kadotetusta rakkaudesta
slaaviveljeydessä, ampujansa
petetty kupido, jonka unelmat
niin julmasti murskattiin
nyt yksi on unelma vain:
että aurinko jälleen nousisi koiton
ja vainolaisten veri
haihtuisi kuin aamukaste
Vähätelty venätelty vartiomies
seisoo syyttäen aamussa ajan
sortumatta suojana
kerran mahtavan mantereen
ja häntä tönivät, riuhtovat
aikamme hauraat hallitsijat
heitettyinä vastoin odotuksiaan
raakaa voimaa vastaan
viidennen valtakunnan
ja kaatuen
kanssa paidattoman tsaarin
(2014)
TykkääLiked by 1 henkilö
28 huhtikuun, 2022 at 20:45
Puhutteleva, ajankohtainen runo – jotenkin tässä runossa ovat samanaikaisesti läsnä elämän mielettömyys ja toisaalta kauneus. Mielettömyys johtunee pääsääntöisesti ihmisen toimista, kauneus siitä, että luonnolla on kyky murtautua ihmisen mielettömyyden ylitse…
TykkääLiked by 1 henkilö