Kun tekeminen on hidasta

ja sitä on vähän ja ajatus jää

kellumaan vesilinnun kuvana lammelle

kun haavoille alttiit ovat muuttaneet etelämmäksi

Kun palavan puun näkymätön

savukaasu nousee ilmaan

ja lämpö tunkee uunikivien läpi

kuten universumi ihon ja luiden

Läpi vähäisten arkisten askareiden

Eivät muistojen odotus

ei tulevan toivo houkuta

mukaansa tästä Läsnäolon seurasta

”Hän jota odotat tulee pian”
siinä luki.

– Se on sitten ajan takana, minä sanoin.
– Siinä lukee ”pian”, hän vastasi.
– Mutta ne jotka odottavat eivät koskaan ehdi.
Sen minä sanoin ja ajattelin että kun he sanovat
”pian” puussa jo kasvaa puisia hedelmiä.
– Entä jos siinä lukisi, että hän on jo tullut,
minä kysyin.
Silloin hän nousi kiireesti. ”Sinä sitten olet
epäuskoinen ihminen”, hän sanoi ja lähti.

*)Mirkka Rekola: Maskuja – pieniä elämän pituisia juttuja (WSOY 2002)

Eilen 1) päähän nuijittu

2) hyyskän taakse hylätty

made from Muddus

esitti elävätä tunkion kuningasta

lyöttäytyi torstaita vasten yöllä

kuutamolla ketun seuraan

jo muutaman metrin jälkeen

3) tuli hylätyksi

ei sellaisia kolauksia voi kestää

made in Finland marraskuisena

torstaina vaikka kuinka täynnä

toivoa pimeästä ja kylmästä

Pitikö mennä verkkoon joka oli

tarkoitettu taimenen sotkettavaksi

Nuorena menemisen mottona oli

moni on kuollut kotiinsa

vanhana ei mitään muuta

niin toivota 

Ihmiset sanovat hänellä

ei ole kaikki kotona

mietin miten niin

kaikki mitä hän tarvitsee on siellä

on siellä kuin kotonaan

eikä missään muualla

Iiriksen pinnassa naakkojen

parvi putoaa Musta sade

Kuin mekaaniset esiriput

kitkaisesti sulkevat näyttämön

silmät liikkuvat välähdys

värähdyksestä epäluulon organisoituneella

seitillä ja lukin kiito äänetön kirkuna

kiertää rataansa

jatulintarhaa ytimensä läpi

Hypokondrian hiukkaskiihdytin

tyrmää faktoja aistimukset

saavat oudon viluasun

Vetää kaikista talon kuudesta

ovesta Seitsemästä?

Sortajien rauhan turvajoukot menevät sammuttamaan tulipaloa

myyvät matkalla veden mustan pörssin kaupassa

ja ruiskuttavat liekkeihin bensaa

Sortajien kaikkien tyttärien ja poikien nimet

ovat Rauha ja kansa joka siellä asuu

                                                    potee torikauhua

ja kaikki aukiot ovat taivaallisen rauhan tyyssijoita

kymmenen pientä mummon nassukkaa: yksi

teki viisi vuotta rintamalla pyssytöitä neljäkymmentä

kirvestöitä kotirintamalla sydän petti vanhana toinen

katosi tyystin osuiko ammus Kannaksen keskityksessä vaiko Siperiaan vaipui kolmas

paloi panssarinyrkin lieskassa neljäs

sotavankina piikkinen mies kuolemakin uskalsi viereen vasta vanhana viides

oli jauhopeukalo-mylläri monta tautia ennen lähtöä kuudes

tolppa-apinana kansantautiin menehtyi vitkalleen seitsemäs

nuorin ja hulivilihummeripoika merta kynti kunnes veden maaksi vaihtoi kahdeksas

vielä porskuttaa vain kasviksia narskuttaa

ja sitten tytöt yhdeksäs

äijät pysyi kurissa hänen nakkikioskillaan

siivosi laivat siivosi itsensä hengiltä kymmenes

hoiti ja hoivasi omat ja vieraat sinkkiarkussa Turkista palasi

siinä oiva sarja mummon kymmenen nassukkaa

*) Tämän viikon innoittajana runontekoon on teksti:

”Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan.  Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä.”

Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31

meklarien kiimainen huuto vauhdittaa numeroita ohjelmoituun kiitoon jotka kevyesti kiertävät kaikki esteet joita poliittiset eläimet ovat kömpelösti yrittäneet asetella sen miltä toistensa sättimiseltä ovat ehtineet eivätkä saa kiinni numeroita pyörivät kuin kissat häntää tavoitellen eivätkä tiedä ovatko hampaat omassa vai toisen hännässä häntä omassa vai toisen suussa vaikka pitäisi päästä edelle ja rakentaa uomia ettei virta syövytä penkereitä ja talot suistu alas asukkaineen ei näistä ole enää rakentajiksi sillä Numeroiden Herra on pistänyt heitä numeroista uutetulla pistoksella mikä on tehnyt heistä hitaita ja haluttomia uomainsinööreinä mutta vilkkaita ja viekkaita yksityisten pikkupurojensa ährääjinä eikä tälle menolle tule loppua ennen kuin kansalaiset raivostuvat ja kiipeilevät näiden numerotalojen seinillä kuin vuorikiipeilijät hakkujen ja mailojen kera edustuksellisen demokratian edustajat ovat paskoneet housuihinsa jo niin kauan että edustukset on edustettu edustustili tyhjätty ja suora toiminta astuu tilalle ja on täysi arvoitus saavuttaako se suuren voiton vai syntyykö kauheata jälkeä turvallisuushakuisena konservatiivina haluaisin palata pohjoismaisen kansankodin ja hyvinvointivaltion optimistisiin syntyaikoihin keskiluokkaisen kohtuullisen valehtelukulttuurin siipien suojaan enkä tietää sen suolan tulleen mauttomaksi ja kelpaavan vain poisheitettäväksi jonka mukana pesuvesi lapsi ja minun eläkkeeni lentävät lepikkoon muun muassa kuinka pimeää onkaan pimeys kun valossakaan ei näe vai armahtavatko silmäni jo historiansa lukenutta vanhaa ihmistä sillä mikään mikä on ollut ei tule sellaisenaan takaisin siksi kaikki on olevinaan niin uutta eikä siinä ei ole mitään uutta ahneuden ja sen lopun muodot vain vaihtelevat

Korkealta näen tuulen

tulevan yli veden

pikkuaallokossa

tumma kiila etenee nopeasti

vihuri rantautuu puun lehti kieppuu

kiinnikkeessään napsahtaa irti ja putoaa

rantapaadelle

                            jymähtäen

Kun pimeä tulee

näen tulipalojen kaukaisen kajon

(Vilu
meren valo
helmikuun valo
kesäyön lämmin valo
syksyn häikäisy
talven viima:
katse.

Pertti Nieminen, kokoelmasta Vaikka aamuun on vielä aikaa (Otava 1989)

Oheinen Pertti Niemisen runo on tämänkertaisen haasteen innoittajana. Millaisen runon Niemisen tekstin inspiroimana kirjoitat, millaisen runovastauksen antaisit?

Mä lehteä luin

laatulehteä toki

paperikin sileää

ja juttu pankinjohtajasta

joka tuntee finanssit

kuin omat taskunsa

Saivarrellen haloin hiuksen

ja löysin tämän täin:

voiko taskujansa tuntea

jos ovat täynnä rahaa

kyllä sormet tuntee paremmin

reikäiset ja tyhjät 

Keltamustat vinkujat

polun varrella riemuissaan:

meitä suojaa direktiivi

rähjäävät vimmoissaan:

astu päälle jos uskallat

saat sakkoja kuuskytneljä egee

Ja sataa sataa niin tuhatta ja sataa

säksättäjää valuu varvikossa

kun juoksen ulkohuussiin

sopulisopraanot korvissani

Muutama vuosi lapsen

silmien uteliaisutta ja

hukkuminen valomereen

unohtuminen hyllystöjen labyrinttiin

Ei tunnistu enää peilikuva

oi uusi uusi niin lyhyt on aikasi

ja vanhuus nopea!

Maailma oli nyt tämä:
kuumekäyrän nokassa
tulehtuva pallo
puhkeamisvaarassa oleva
umpilisäke
menhtymismahdollisuuksien
monimuotoista ilmentymää

Maailma oli nyt tämä:
veden &tuulen ja askelten
eroosio jätti jäljelle
puiden juuret joihin kompastella
jalan alla pyörivän someron
vierivillä rinteillä

Maailma oli nyt tämä katso eteesi
ei se meille kuulu
saithan rahasi pidä hyvänäsi
sinä putoava mies matkalla
kohti kuolleiden laaksoa

madot mukanasi
lihaksi tulleet ajatuksesi
lihaasi tunkeutuvat
valmiina päässä
lyhyt siirtymä

(haaste don DeLillo Putoava mies kirjasta s. 7 lause 7: ”Maailma oli nyt tämä.”)

Aurinko treenaa mäkijuoksua

aloittaa aamu aamulta aikaisemmin

pääsee päivä päivältä korkeammalle

tavoittaa lopulta ihmiset metsän sisältä talojen viidakosta

metsän ihmiset sammalnaamakummitukset

Nämä valittamaan miten aurinko porottaa

ei jaksa töitä iho palaa asfaltti polttaa autossa kuuma

Syytetty miettii päivän pari ja päättää palauttaa

pitkät varjot sammalnaamoille

Aamu aamulta kaari kaarelta

illan varjot viipyvät kunnes ovat yhtä vilun kanssa

Parijonomarssista kirkkoon luovuttiin vuosia sitten

nyt lauma täyttää tien töötätköön autot eläköön anarkia!

Vainajat ympärillä paheksuvat tai hymeksyvät

entiseen tyyliinsä

Viimeisten savuhenkosten vetäjä pinkaisee

kellotapulin takaa ja kulmankurtistaja pistää ruksin

nimen kohdalle Suvivirren veisaajien taivaskirja on täynnä

Tilastokeskuksen mukaan maassa

on lapioita joka toiselle joka toiselle ei

no mutta hei tästähän tulee yhtälö:

ne joilla lapio on kaivavat niille joilla sitä ei

sen jälkeen kaikilla on tuo lapio verraton

ja kestävyysvaje näin kuopattu on

(versio 2)

Kesävyysvajeen hoidon kannalta

on kestämätöntä että pääministeri nauraa

ja maa on niin tylyä että

lapionterät kuluvat nopeasti

Hallitusohjelmaan lisää lapiorahoja

tai : kuoppaa kaivetaan täst’edes vain joka kolmannelle…

helvetti emmehän saa sillä vauhdilla vajetta kuopatuksi…

mitä vihreät? …luonnollinen poistuma…nerokasta

perutaan lapiolisämäärärahat lisätään luomua!

Taivaanrannan navassa vallitsee

ikuinen rattaiden kitinä ainainen akselin liike:

sukupolvien auringot toisessa päässä toisessa kuut

joihin valo heijastuu hetken kunnes

murenemme tähdiksi lastenlasten taivaille

kullatuiksi muistoiksi kivien kirjaimiin

Kivet hiekanjyviksi hiljaisille rannoille

Käsityskyvyn tuolla puolella

matka jatkuu karnevaalipallolla

Tällä kertaa haasteena on tekstilaina, joka on poimittu Merja Otavan alun perin vuonna 1959 ilmestyneen, omana aikanaan erittäin suositun nuortenkirjan Priskan alusta:

”Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen.” Merja Otava, Priska (1959; WSOY 2001 : 5.)

Vallan silmät sokaistuvat

tajunta hukkuu valomereen

Damokleen miekka riippuu

valon säikeessä

putoaa jos toivon säde kuihtuu

Tässäpä tavaratalomme tarjoukset tänään:

kultaa multaa säteilevää kuraania

hymynlymyä sorantoraa hampaankirskuntaa

itkunporaa raskasmetallia kevytlevitteellä

mustaruutia kuivaa huumoria

kuivaa ruutia mustahuumoria

märkiä korvantauksia huonoa pilaa

tosimiestä olennaista sivuseikkaa päätäiasioita

itkua katkua ilonaurua kilo kauroja pollellenne

jos ei ole ostakaa talliltamme

sun liirum sun laarum

ja juu ei vaarinhousut

hölliheikiltä putosi jo

täältä uudet ja halavalla lähtee

(lausutaan helppoheikin tyyliin)