Norot laskettelevat katolta syöksytorveen, ylistän niille

                      niiden sujuvaa yhteistyötä, kiertokulun ihanuutta

Sidon pönttöä puuhun, kyselen sen tulevilta asukkailta

                      lentoaukon suunnasta, asumuksen korkeudesta

                                           ja mitä ne arvelevat vaikuttimistani

Samalla rinnakkaiskanavalla olen kiinnostunut koivusta

                      tämänhetkisen nestevirtauksen määrästä ja vauhdista

                                            miltä se tuntuu, onko se yhtään orgastista

Ja että loukkaako tälläinen kysely sen yksityisyyden suojaa

Kissalle sanon suoraan, että pysyttelee tästä puusta kaukana

                    turha kuvitella liikoja muutenkaan

                                           sinut leikattiin jo nuorena

onko se sinusta ookoo?     Näinä rauhattomina aikoina

                    rauhallinen sisäinen elämä on meille hyväksi

Täytän piirtämäsi kuvion, ympyrän tai neliön

                         älä kutsu minua sillä nimellä

ei ei, se en ole minä; kyllä kyllä, se on minua

Jos olisin sinulle helpompi, en olisi itselleni

Tuuli ei muuttaisi ääriviivojani:

                         paikkani ennakoitavissa, aurinko zeniitissä

Älä sitä pyydä, et pitäisi siitä kuitenkaan

Tuvassa ladun varrella vanha mies syö eväitään

Ulkona tykkylumiset kuuset, raskas kauneus

              aurinko ja varjot hangella, pitkä

                                  alamäki kumpaankin suuntaan

Joka vuosi pidempi, mies sanoo, viittaa menosuuntaansa

Äänen ja liikkeiden piirrot ilmaan kuin

                     äkillisen herkistymisen painike

                                          olisi käväissyt pohjassa

                                          (Osaisinpa viittoa samoin:

                                          kuuro ymmärtäisi, sokea näkisi mäkien

                                          pituudet ja korkeudet vuosi vuodelta kasvavat)

Sukset tuvan seinustalla, rupinen reppu, ei jupise turhia

Käännyn kannoillani

(vaikeasti kuin kanto kääntyisi juurillaan):

taakse jääneen voi kuvitella paremmin esiin

                                                                              horisontin takaa

Mitä kaikkea on jäänyt, on voinut jäädä sen taakse

(sen hämärä yhteys tähän missä nyt olen?)

Miten vielä näkyvä oli erilaista kun se oli edessä

Miltä tuntuu se mikä on tässä nyt

Miltä näyttää edessä oleva

Kuvitella millä tavalla erilaiselta edessä oleva

                              näyttää aikojen päästä kun on jäänyt taakse

Mitä kuvittelee näkevänsä sen takana

                              minne ei vielä näy mitään

Sen yhteys siihen, mikä ei enää

Kissan emäntä talloo

polun, niin syvän ettei häntääkään näy

kissan emännälle   poljen lumikengin leveämmän

Hän katoaa lumitäyteisten puiden lomaan   kuin metsän peittoon

Hiihdän rataa ympäri, kierrosluku hukassa, päässäni kiertää

koko maailma, kierrän maailmaani kokoon   Koululaisten lumienkeleitä

radan ympärillä: suojelevatko ne tämän  lumen valtakunnan?

Lumi on maata ja taivasta, ihminen myös

varjoineen, risut pistävät hangesta

kumarrellaan maan mahtavat, matoset nyrkkejään puristaen

Sydämelliset, avoimet lahdet

Jääkannen päällä lunta, lumen alla vesikerros

Pakkanen kiristyy, järvi vonkuu, vonkaa: ala hiihtäjäpatsaaksi

tähän kaislikon keskelle   Tunnistan ansan:

jää pettää lupauksensa, jättää minut pulaan sulaessaan

Veden olomuodot ovat veijareita vailla syyllisyyttä muutoksistaan

Talvi taittuu kinos kinokselta   Toisenlainen elämä minulle ei

olisi mahdollinen   Onko kysymys sukupolvesta?

Ajattelen ajatuksiani

Sukset jatkavat liikettään läpi kaislikon

Jos minulla olisi ylpeyttä

joka ei olisi nöyryyden puutetta

nöyryyttä, joka ei olisi rohkeuden puutetta

                     kelpaisin konsultiksi koko ihmiskunnalle

                                          Säkityttäisin kaikki ihmisten ominaisuudet

pelon vihan epätoivon julmuuden myötätunnon viisauden auttamisen, mitä vain

                                                                                  tasapuolisesti

lapioisin säkit kuumaan uuniin, sen poistoputkesta

                      valuisi tulenkestävää laatua

                                            jonka jauhaisin

                      pilviin satamaan hiljaa

maanpiirin yli

Moraali on ruma sana, syyllistää pelkkänä sanana

kuin lehmää lautasella, harjanvarsi uiguurinaisessa

Runon pitää olla käsittämätön tai nokkela

viitata antiikin mytologiaan, osoittaa kuuklaussivistystä

Moraalin katovuosina jauhetaan pettua moralismin petäjästä

Moraali on runossa ruma sana niin kuin se sanotaan

Katsotaan ohi tai taakse, vaietaan yhdessä siitä mikä on

niin ehdottomasti on, vailla runon monitulkintaisuutta

                                  väistämätön syyllisyys:

syyllistyä syyllistämiseen,  potea syyllisyyttä että on

Olet paikalla

                   siten että olet poissa

                                        yhteys on

hiljaisuutta vailla kiusallisuuksia

Kuka kestäisi enempää

                     ilman tietä perhonen, hiutale

                                          Ilman ääntä

Täit ja väiveet, haaveet toiveet

                     kaikki karisee

syksyn lehdet, talven lumet, joulupuun neulaset

Myrsky kääntää nuolet, maalitaulut kaatuvat

maailman kokoiset

                     kaikki tärisee

Ja sinä tuskin itsesi kokoinen, ihmisoletettu muurahainen

ajan helppoa saalista    Katkerasta kaalista

sietämätön keveys, kaikkivoipa leveys

                     ulos pursuaa

täit ja väiveet

Kaiken nähdyn jälkeen en olisi enää

se idealistinen nuorimies

joka jättää armaansa osallistuakseen kaiken maailman kahinoihin

en hakkaisi päälle, en päähän Kustaa Adolfin hakkapeliitoissa

Kristianin karoliinisen kuolonmarssin sijaan osallistuisin

pyhiinvaellukselle Santiago de Compostelassa

Välttäisin helposti kiusauksen eliittijoukon jäsenyydestä

Turkin sodassa, Suomen kaartissa

Vapaus-, kansalais- ja sisällissodan laistaisin riittävän

suurella lukemalla pohjoista leveyttä

Talvisodan sotisin kuin mies: taistelisin sankarihautaan Summassa

ja armaani kävisi sen äärellä kaksi kertaa vuodessa, mutta minä

pitäisin itseni kanssa neuvonpitoa: Ruotsiin vai Amerikkaan

Amerikasta palaisin v. 2016 ja muuttaisin Inariin

Hukkuisin syksyllä siikaverkkoja kokiessa:

sydän sanoisi, että se on nyt tässä

Ja minä, että mikäpä siinä sitten

Kumpikin hävisi

                  omaan kuplaansa

hävisi kun yhteinen vene keikahti nurin

Kumpikin hävisi kun luuli olevansa

                  samassa kuplassa, samassa veneessä

kun olisi pitänyt änkyttää ja punastella

                  painoivat menemään tuntoa vailla

Hävisi kun puuttui itseys

                  jolla kohdata toiseus

Soisit suon soistua

                                 ja suodattaa

kuivion kuivua

                                 ja pölytä

puun puutua luun luutua

Soisit suun suostua

                                 ja suosion ruostua

kun vuosilla lustot

                                 ja nivelten rustot

rutinaa tutinaa patinaa latinaa

Soisit kutinaa: kananmuna kainalokuopassa

                                  tavaratalosta ulos!

Luminen kuusikko

              oksien tyyni rytmitys

                              pelkkänä näkymänä

tien varrella

pyyhkäisee mielestä

                kohujen vaahdon

Jokainen unelle antautuminen

                 hyvästijättö tulevalle eikä ole käynyt

                                 vielä ilmi mitä meistä tuli

Vähäiset rivit uutisten kaatopaikalla

                  keinotekoisesti pätkityistä ajanjaksoista

                                 kitkerää puuroa, kyyneleet silmänä, voi silmää!

                                 mitä kaikkea se ehtii nähdä

                                 korvaa, jota mikään ei korvaa

                                 jos se tipahtaa kesken kuuntelun

                                 tuntoa, joka ei tunnista koskettajaa

Miksi hoippua etiäisten ja jälkiäisten varassa

                kun aika vaihtaa ajoneuvoa lennossa

                                 lastenvaunuista rollaattoriin

Mennyt on olevaa, unen ja valveen hybridi

                jossa palat etsivät paikkaansa

                                 jääköön tulevat vain tulemaan!

Ja niin joutuu

taas mustapääkerttu häkkiin

vetämään raskasta virttä, sokaistuin silmin

maantuoksuista lumikinosten ja paukkupakkasten

punaposkista laulua vanhasta muistista, vanhojen muistoista

kun ei näe ulos

missä joulun sissit

pistävät ranttaliksi: tiptap tiptap tipetipe

tiptap, viisveisaten hiljaisista joulun kelloista

vilkkaasti ja meluisasti, pysähtymättä ohikiitävään:

lalalallaa, katsos noin ne karkeloi, leikittekö kanssamme

Ajatukset alkeishiukkasia, syöksyvät

              läpi unien, valveiden, ovien, muurien

                                                       läpiä kaikkeuteen

eivät tee pesiä, pysähdy munimaan       hautomoihin

Jää punajuova, kirjaton karjaton voiman kaipuu

Sanat jääpeitteestä irronneita

              lauttoja hyhmäpadoiksi virtaan

                                                       särkevät siltoja

ahtautuvat näppäimistön kautta tulostimiin

Sulavat kulkunsa varrella lohtulauluiksi      uniin

Olla niin omassa olossaan

                 ilman silmiä ympärillä

ilman että mieleen nousee: mitä näkisivät jos

                              miltä näyttäisi jos

niin kuin puu paikallaan

                               johon on ikänsä juurtunut

kivi joka on lopettanut pyörimisen

                               asettunut aikoja sitten sammaloitumaan

Olla käsi joka pujottaa lankaa neulan silmään

              langan ja neulan pitelijä, joka tietää:

                           ei pääse itse siitä läpi

ei pääse olemisestaan mihinkään muuhun

              kuin että on

                            omassa olossaan

Miten voi pudota kuoppaan jota ei ole olemassa

                Sanoit: et pääse sen tyhjästä muuten

                                kuin luomalla sen täyteen

Mietin hänen sanojaan: olet lähellä, opi tuntemaan

                  ettet jää tuntemattoman vangiksi

                                 etkä tunne mitään

En tiennyt olevani

                                  lakipisteessä

loppusyksyn värit ympärilläni, pimeys päällä

                ei haitannut, valo repi silmää päästäni

                                  jotakin terävää iski palleaan

Olkapääni kaartuivat äkisti alas

                Silloin muistin ne sanat: olet lähellä

Ennen vanhaan, kun jollakin                     

                    uhkasi mennä överiksi

saatettiin sanoa, että lopeta

                    vielä kun olet tolkussasi

(mikä nyt sitten överiä ja tolkkua kenenkin mielestä

mutta joka tapauksessa)

Tolkku on kuin valo: ei voi kantaa säkillä sisälle

                                               pimeisiin vintteihin

                    voi olla hukassa tai henkitoreissaan

                    mutta ei kai sitä nyt varastaakaan voi

                    tai mikä noista algoritmeista tietää!

                                                Algoritmi, elämisen rytmi

                                                 viidakkorumpu, yö ja sen kumpu