sanapasanen

Ilma kuin morsian

se kiltti ja suloinen jokaäidin toiveminiä

Vene lipuu en raatsi soutaa

puut ja kalliot kelluvat sekä vedessä että ilmassa

paita on liikaa vaikka aurinko pilvessä

Ilman mieli muuttuu äkkiä

hetki pientä aallokkoa äkäinen vihuri

vaarojen takaa työntyvät tummat massat

Hempeän immen sijaan esiin astuu

pohjanakka harvahammas

kohta kiehuu valkoinen vaahto

laineet jyystävät venettä sivuaallokossa

On luovittava notkuvin airoin väärälle rannalle

lasketeltava myötäistä selän yli valkamaan

vedettävä villapaita paidan päälle

Näin järven kansa on oppinut epäsuoran

kiertelyn ja kieroilun selviytymisen

henkensä hädässä Parempi virsta väärää

Kaikilla sanoilla on syynsä

eivätkä ne lopu vaikka ajatus

on katkennut aikoja sitten

Ne puskevat uutta tietä läpi

kymmenen poronkuseman

ja löytävät toisen kentän

kunnes piirtyvät

rajoina miehen ympärille

Mies putoaa rajojaan pitkin

raajat pitkällään Maa putoaa

Vaikenemisen valomerkki

sanan leukut on pistetty tuppeen

Jotakin kuulee loput kuvittelee:

keneltä lähti nainen ei kestänyt

muutti etelään Keneltä äiti kuoli veli hukkui

isä nyt ainakaan ei elossa pitkään aikaan

Täällä nainen on harvinainen otus

kuin lohikala jota kannattaa pyytää

vaikka ei saisikaan Tinttikin kelpaa

Ennen kuin kolmas sopuli

turistibussin alta säntää tien yli

vonkamies on kieltänyt itsensä ja

tilannut taksin

Verestävät silmät etsivät

myötätuntoista silmäparia

jolle puhua tarinaansa

joka ei koskaan tule perille

sillä korvan juuressa toinen

esittää omaansa ja pöydän toisella nurkalla

kaksi monologia törmää ilmassa ja putoaa

äänisirpaleina korville

Tien puolelta ulkomaan elävä

ottaa kuvaa alkuasukkaista terassilla

viitekehyksestään irronnutta kylmää kuvaa

Taustalla soutavat hiljalleen

Inarin viluiset aallot ja aurinko

kätkee kasvonsa jo hetkeksi

metsänrajan taa

Puut kaadettu karsittu poikittu ja pinottu

kuntta kasana janoaa vettä

kun kapillaari on katkaistu

telaketjut kolisevat kauha louskuttaa leukojaan

eikä turhaan: syntyy kaivo

ja talolle tasainen pohja

reunoille anturan ura uloimpana salaoja

putken päälle sepeliä

lakanaksi

kuitukangasta ja soraa

soraa koko uralle ura täynnä soraa elämä

yhtä rompoolia jota lapioidaan jyrätään

ja kastellaaan ja jyrätään voi tärinää voi ärinää

ei saa talo vajota se kohtalo on suotu

vain tekijöille ja asujille

Vasara naula mittanauha

muottia laudasta

anturaa

betonista ja raudasta

vedestä ja sementistä löysää kokkelia

sitomaan harkkoja talon sokkelia suoraa

harkkoja pitkin sivunuoraa että vatupassin kupla

ei kallistu suuntaan eikä toiseen talo myöskään

Anturan alta puhtaan veden tulo ja likaisen meno

sekä sähkön kaapeli josta muurahaiset

hoksi tehdä infrastruktuuriinsa pikatien

kunnes sora peitti reitin joka päättyi sähkökaappiin

Lapiolla hiekkaa ja sementtiä

ämpärillä vettä myllyyn

lapio lapiolta ämpäri ämpäriltä säkki säkiltä

myllyssä sekaisin kärryllä takaisin maahan

josta se on tullut ja jonne nyt palaa

lautojen välissä mutta ei lahoa toisin kuin kärrääjä

jolla hikinen otsa kivistävät lihakset ja elämän vaivat

tavoitteena taivas hirsiä on vedelty

päivin ja öin tuskin ja töin

hirsi hirreltä nostettu uusi kerros

kerros kerrokselta kiivetty kohti kattoa

joka on kordinaatisto jossain ilmassa

Porot hamuavat tontin jäkälät suihinsa

kun vielä ehtivät mäkärät pölähtävät naamalle

kuntasta jonka kauha on kuopaissut auki

kuin historian kirjan repeilevän sivun

tuhansien vuosien takaisen tarinan ilman kuulijaa

vain ohikulkija ilmankuuntelija on tuliaan pitänyt

tällä mäntyisellä töyräällä

Uusi tarina talona asukkaineen astuu tilalle

pureutuu maahan kiven raudan ja puun voimalla

ihmisten itkut ja naurut mielen liikkeet

sekoittuvat siintävien tunturien tuuliin

kalaparvien liikkeisiin vesissä

jotka avautuvat ikkunoista

Olkoon se hyvä tarina

Aamuyöstä kellojen rytmikäs

kalke koparoiden napse kun

satapäinen tokka laskeutuu

laaksoon verkkaisesti nulkaten

Veden taukoamaton pohina ja

telttakankaan pauke nousevassa tuulessa

Iltapäivällä auringosta ja ravinnosta

raukein silmin katselen

kotkan spiraaliliitoa nousevissa virtauksissa

Korppien utelias kornunta

ja jalohaukkojen kimakat äänet

Porot näyttävät kirpuilta

taas kaukana ylälumilla

Tummuva kero punertuu

ilta viipyy aamuun asti

Vastarinne säilyy valossa

kun yön läpinäkyvä viitta

putoaa purojen ylle

ja kaste pisaroi

varvikon

(Näillä toivotan teille kaikille hyvää kesän jatkoa. Pidän taukoa pitempään ja toivon palaavani kirjoittamiseen loppukesästä. )

Valittaako lähde miksi synnyin

vedenjakajalle

puolet vesistä laskee itään

toinen puoli länteen

pitkin puroja jokiin

läpi järvien meriin

kylmiin ja lämpimiin merivirtoihin

tunnistavatko toisensa

muistavatko yhteisen alun

jos jossakin kohtaavat

Tavarataivaan reagointiautomaattia ei kiinnosta
linnunradan liike ja asema suhteessa vielä suurempaan
kosmoksen systeemiin eikä tämän aikakauden nimi
jonka se saa tulevilta tutkijoiltaan
runsaus ei ole ongelma sillä kierrätys ja kirpputorit
lopulta jätteenpoltto hoitaa homman

Lapsesi voit kastaa täällä ja kun kasvaa
hän voi pelata kauppaketjun merkkistä turnausta
sen sisäpihalla toistaiseksi joutuu käymään kotona
nukkumassa kun tulet vanhaksi voit osallistua
sen kappelissa hartaushetkiin …hautajaisia ei tule sillä
taivaassa ei tietenkään kuolla: kaupalla ei ole
varaa menettää maksavia asiakkaitaan

Kun katson kasvojasi näen

taustalla järven jossa olet

pessyt silmäsi unesta josta vaikenet

äänellä jolla vaikeroit kun kukaan ei ollut kuulemassa

korvat täynnä mehiläisvahaa

ja mehiläisten surinaa jota säikähdät

Mehiläisiä hermostuttaa ja ne pistävät

ja se lievittää sinun tuskaasi joka on

muuten nimeä vailla

Aamuyön avoimesta akkunasta
kuulin lehtokertun palanneen
parin vuoden tauon jälkeen Ei se sama ollut
laulu oli tunnustelevaa lirinää kuin kysymys
onkohan tämä minun paikkani

Muutaman päivän jälkeen se oli saanut
myöntävän vastauksen ja laulu solisi
kuin pitkä pissi pönttöön

Vihervarpunen vailla pyrstöä

siivet riekaleina hyppi karkuun

otin kiinni hellittelin hetken kämmenkupissa

sitten pistin tunteet rullalle ja rullan taskuun:

paiskasin päin kiven kylkeä En halunnut

enää sen kohtaavan leikkiviä kissoja

Puut huojuvat tuulessa puiden

lehdet kiiltävät valosta aurinko

kuumentaa kasvoja tie huojuu

silmissä mieli aistii jotakin

enemmän kuin silmät näkevät

tai ajatus osaa

Käydäkseen viisaasta parantumaton

romantikko rakensi tunteiden taimille

varjon älyn päivänvarjosta

etteivät versot menehtyisi kuin keuhkotautiset

runoilijat mäntykankaiden parantoloissa

ajan ivan paahteessa

Yritti totuttaa niitä elämän tosiasioihin

kyynisyyden siedätyshoidolla

Taimet kalpenivat ei tullut puuta ei pensasta

Vähä älykin heitti hyvästit

Kirjoitan tätä tiedät missä

             kamiina palaa kovin kitumalla

                        kukkapaperia ei nyt ollut kuten joskus

            suothan anteeksi Lii tämän paperipussin

Täällä sataa

              likaämpärini on täynnä

                         ei minusta

              katosta tippuu vettä

Tule Lii tupakalle

              muuta minulla ei ole

                         paitsi antabusta ja bentyliä

             jotka lääkäri määräsi

Luin vanhoja käsikirjoituksiani

             osa oikein hyviä

                         osa epäonnistuneita

Hämärä sade on osa minua

              mitäpä siitä onhan rakkaus

sytytän nyt kynttilän jalkaan

              jonka lähetit se palaa

                          ehkä puoli tuntia

poltan kynttilää aina Sinulle

              kirjoitan aamulla lisää

ellen liukene tähän sateeseen

Siihen aikaan kun sisämaakin oli meren vallassa

rapu kiipesi puussa veden rajaan siinä

se mätti pikku kätösillään suuhunsa

ruotsinlaivoilta mereen heitettyjä hampurilaisia

Mutta sitten vesi laski ja laivat jäivät kuiville

rapu jäi puuhun suu auki ihmettelemään

niin että silmät tipahtivat päästä ja vatsa

turposi nälänhädästä

Siihen se kivettyi

puun kaulaan kuristusotteella