Olet paikalla
siten että olet poissa
yhteys on
hiljaisuutta vailla kiusallisuuksia
Kuka kestäisi enempää
ilman tietä perhonen, hiutale
Ilman ääntä
Aihearkisto: runot
Täit ja väiveet
Täit ja väiveet, haaveet toiveet
kaikki karisee
syksyn lehdet, talven lumet, joulupuun neulaset
Myrsky kääntää nuolet, maalitaulut kaatuvat
maailman kokoiset
kaikki tärisee
Ja sinä tuskin itsesi kokoinen, ihmisoletettu muurahainen
ajan helppoa saalista Katkerasta kaalista
sietämätön keveys, kaikkivoipa leveys
ulos pursuaa
täit ja väiveet
Kaiken jälkeen
Kaiken nähdyn jälkeen en olisi enää
se idealistinen nuorimies
joka jättää armaansa osallistuakseen kaiken maailman kahinoihin
en hakkaisi päälle, en päähän Kustaa Adolfin hakkapeliitoissa
Kristianin karoliinisen kuolonmarssin sijaan osallistuisin
pyhiinvaellukselle Santiago de Compostelassa
Välttäisin helposti kiusauksen eliittijoukon jäsenyydestä
Turkin sodassa, Suomen kaartissa
Vapaus-, kansalais- ja sisällissodan laistaisin riittävän
suurella lukemalla pohjoista leveyttä
Talvisodan sotisin kuin mies: taistelisin sankarihautaan Summassa
ja armaani kävisi sen äärellä kaksi kertaa vuodessa, mutta minä
pitäisin itseni kanssa neuvonpitoa: Ruotsiin vai Amerikkaan
Amerikasta palaisin v. 2016 ja muuttaisin Inariin
Hukkuisin syksyllä siikaverkkoja kokiessa:
sydän sanoisi, että se on nyt tässä
Ja minä, että mikäpä siinä sitten
Häviäjät
Kumpikin hävisi
omaan kuplaansa
hävisi kun yhteinen vene keikahti nurin
Kumpikin hävisi kun luuli olevansa
samassa kuplassa, samassa veneessä
kun olisi pitänyt änkyttää ja punastella
painoivat menemään tuntoa vailla
Hävisi kun puuttui itseys
jolla kohdata toiseus
Soisit!
Soisit suon soistua
ja suodattaa
kuivion kuivua
ja pölytä
puun puutua luun luutua
Soisit suun suostua
ja suosion ruostua
kun vuosilla lustot
ja nivelten rustot
rutinaa tutinaa patinaa latinaa
Soisit kutinaa: kananmuna kainalokuopassa
tavaratalosta ulos!
Rauha
Luminen kuusikko
oksien tyyni rytmitys
pelkkänä näkymänä
tien varrella
pyyhkäisee mielestä
kohujen vaahdon
Tervemenoa tuleva!
Jokainen unelle antautuminen
hyvästijättö tulevalle eikä ole käynyt
vielä ilmi mitä meistä tuli
Vähäiset rivit uutisten kaatopaikalla
keinotekoisesti pätkityistä ajanjaksoista
kitkerää puuroa, kyyneleet silmänä, voi silmää!
mitä kaikkea se ehtii nähdä
korvaa, jota mikään ei korvaa
jos se tipahtaa kesken kuuntelun
tuntoa, joka ei tunnista koskettajaa
Miksi hoippua etiäisten ja jälkiäisten varassa
kun aika vaihtaa ajoneuvoa lennossa
lastenvaunuista rollaattoriin
Mennyt on olevaa, unen ja valveen hybridi
jossa palat etsivät paikkaansa
jääköön tulevat vain tulemaan!
Kaksi joulua
Ja niin joutuu
taas mustapääkerttu häkkiin
vetämään raskasta virttä, sokaistuin silmin
maantuoksuista lumikinosten ja paukkupakkasten
punaposkista laulua vanhasta muistista, vanhojen muistoista
kun ei näe ulos
missä joulun sissit
pistävät ranttaliksi: tiptap tiptap tipetipe
tiptap, viisveisaten hiljaisista joulun kelloista
vilkkaasti ja meluisasti, pysähtymättä ohikiitävään:
lalalallaa, katsos noin ne karkeloi, leikittekö kanssamme
Ajatus & sana
Ajatukset alkeishiukkasia, syöksyvät
läpi unien, valveiden, ovien, muurien
läpiä kaikkeuteen
eivät tee pesiä, pysähdy munimaan hautomoihin
Jää punajuova, kirjaton karjaton voiman kaipuu
Sanat jääpeitteestä irronneita
lauttoja hyhmäpadoiksi virtaan
särkevät siltoja
ahtautuvat näppäimistön kautta tulostimiin
Sulavat kulkunsa varrella lohtulauluiksi uniin
Olla olossa
Olla niin omassa olossaan
ilman silmiä ympärillä
ilman että mieleen nousee: mitä näkisivät jos
miltä näyttäisi jos
niin kuin puu paikallaan
johon on ikänsä juurtunut
kivi joka on lopettanut pyörimisen
asettunut aikoja sitten sammaloitumaan
Olla käsi joka pujottaa lankaa neulan silmään
langan ja neulan pitelijä, joka tietää:
ei pääse itse siitä läpi
ei pääse olemisestaan mihinkään muuhun
kuin että on
omassa olossaan
Lähellä
Miten voi pudota kuoppaan jota ei ole olemassa
Sanoit: et pääse sen tyhjästä muuten
kuin luomalla sen täyteen
Mietin hänen sanojaan: olet lähellä, opi tuntemaan
ettet jää tuntemattoman vangiksi
etkä tunne mitään
En tiennyt olevani
lakipisteessä
loppusyksyn värit ympärilläni, pimeys päällä
ei haitannut, valo repi silmää päästäni
jotakin terävää iski palleaan
Olkapääni kaartuivat äkisti alas
Silloin muistin ne sanat: olet lähellä
Tolkku
Ennen vanhaan, kun jollakin
uhkasi mennä överiksi
saatettiin sanoa, että lopeta
vielä kun olet tolkussasi
(mikä nyt sitten överiä ja tolkkua kenenkin mielestä
mutta joka tapauksessa)
Tolkku on kuin valo: ei voi kantaa säkillä sisälle
pimeisiin vintteihin
voi olla hukassa tai henkitoreissaan
mutta ei kai sitä nyt varastaakaan voi
tai mikä noista algoritmeista tietää!
Algoritmi, elämisen rytmi
viidakkorumpu, yö ja sen kumpu
Aine & henki
Tapahtumia ympäri maailmaa, kuvia
sanoja, jossakin tehtyjä ajatuksia päätä täyttämään
vatsanahka kireänä noutopöydältä noukittua
Näin
ylitsesi voidaan kävellä Kävelläänkin
(Ja lävitsesi lennetään, olet suorastaan seulana
kaikista hiukkasista ja aalloista)
Ehkä et puhuisi noin Läpiä päähäsi
ellet olisi tuosta kaikesta niin tukossa
On ihme, että yleensä olet
Mitä muuta ihmettä enää odotat!
Metsällä
Näin
korkealta
ei näe
onko päällysteen reunassa
nurmikkoa vai jotain
vihreätä materiaalia
Luonto on säätila ikkunan takana:
harmaata ja sataa
tai pölysumua
punertavassa valossa
Myrskyn jälkeen ilma kirkastuu hetkeksi
näkyisi kauas, jos rakennukset eivät estäisi
niiden takana on meri
ja toisella puolella kaukana metsää
Alimmassa kerroksessa
on myymälä Jääkaapin näyttö kertoo, että tänään
ei ole tarvetta käydä …metsällä
(mistähän tuo sana tuli, met-säl-lä)
3 D-lasit tietokoneen vieressä
valmiina selviytymiskauhupeliin
(En aina tiedä olenko Telluksella vai jollakin muulla planeetalla)
Liekassa
Ei minusta ollut puuksi, olen varjosi, kierrän
sinua vuorokauden ja vuodenajan mukana
tarjoan itseäni helteen uuvuttamalle, olet lieka
minä liekassa, pelkäsin olla puu
jonka myrsky voi kaataa, sinä elät
solunesteiden virtauksesta, silmujen
ja lehtien kiertokulussa Pakkanen ja paahde
taistelevat sinusta
Elämänpiiriisi laajentuu lintujen kautta merien taakse
silmäni ja korvani tavoittavat heikosti
kuiskutteluja oksilta:
tahmeita verkkoja, joihin monet jäivät
yläilman suihkuvitauksia, jotka kuljettivat huimalla vauhdilla
Kun pilvet ja yö pimentävät valon, haihdun uniin
olen virkein aamun ja illan valossa
ulotun kauaksi juureltasi
mutta kukaan ei tarvitse silloin suojaani
Keskipäivän aikaan ihmisiä ja eläimiä hakeutuu luokseni
Kun sinä kaadut, toivon että valo
on silloin kaatumissuunnasta:
pääsen lähemmäksi sinua kuin milloinkaan
Syödyke
Rahtari rahtaa rahtia, eläin on rahtia ennen lahtia
Tuottaja tuottaa tuotetta, eläin on tuote
eläin luottaa, eläin tuottaa hyötyä
Kuluttaja syö hyödykkeen, eläin on kulutussyödyke
Ulkopuolella metsässä villi ja vapaa vyöhyke
(metsä hoidetaan metsänhoitolailla)
metsässä susi, se hoidetaan metsästyslailla
ettei metsästä hirveä (siltä puuttu hirvilupa)
(Anteeksi tuo ’villi ja vapaa’
Ne runoilijat!, tiedäthän)
Nimetön
Jääkaudet sulavat, pyörteiset vedet kutittelevat
kivisiä kainaloitani
hiidenkirnussa
päästän pärskyvät nauruit
päin suvannon synkkää silmää
Jos joku kysyy osoitetta, viittaan virvatuliin
jos nimeä, kiellän olevani kukaan tai mitään
Ehkä rapu kivenkolossa, poreilevia kuplia suon silmässä
silmänpilke surun puserossa
vihuri, joka tukanjuuria puistaa
aurinko joka herättää niittyhumalan
havunneulan, kuusenkerkän
Kenties talvi joka käärii pellon lumiviittaan
ja meri johon voi hukkua
vailla pelkoa kuolleista päivistä
kaltion hiekkasilmäinen pulputus laaksossa
suon hampun riukujalkainen lento pitkin aapaa
Asustan kuusten tummuuden maata, josta päivä
on nuollut yön tomusokerin
maata jolle en tunnusta muita rajoja
kuin mihin silmäni kantavat
mihin yltää pakkassuden ulvonta karhunmurtumakalliolla
valon ja varjon pystysuorassa vuoronaurussa
kumpupilvinen puuro taivaan hellalla
Olen liekin heijastus
autiotuvan ikkunalla huurteinen naamio kasvoillaan
taigan naavanaamainen kuusi
vastavalon tiheässä siivilässä
Koivujen mustavalkea vakavuus, ennen vihreää pitsiä
Heräävän maan hajussa
kuuntelen juurisilmujen rapinaa
haapojen keltamultaisin jäkäläkorvin
Olen sateisen päivän, paksusammalkuusikon
korkea hämärä, viinimarjapensaan alushämärä
valottoman kujan, mielen, kielen, tajunnan
reunahämärä, mykiön portilla laajeneva, supistuva
avaruuden savuava kangastus, helteen väreilevä auer
Väistyvä, kun aika kääntää silmää
lukee kirjanpainajan ennustuksia kuoren alta
Välipaloja
Murhasarjojen
välipalana popkorneja
luonto-ohjelmia, joissa eläimet
raatelevat toisiaan, pysyvät napinpainalluksen
takana; makeasti oravainen, juostaan metsän läpi polkua
pitkin luetaan einoleinoa Kolilla Ruudun takaa, ruudun takaa
kauniita maisemia häviäviä lajeja, jo hävinneitä, käänteisessä
suhteessa ihmisten määrään ja elopainoon per yksilö
ja suorassa suhteessa jäiden pinta-alaan, koti-
studioiden määrään ja
näyttöjen
tuuma-
kokoon
Madonreikiä
Miettisit mielikseni
haluatko lahota
ensin päästä vai jaloista, onhan
se edessä jo ennemmin kuin myöhemmin:
hauskempaa kävellä (viran)omaisia karkuun
vai (l)aukoa pää(s)tään, muun tekemisen puuttessa
teräviä huomautuksia, ympärillä olevista, joiden varassa elät?
Ja aiotko kirjoittaa
jälkisäädöksesi hyvissä ajoin
tarkkailla edunsaajia lopun elämää
muutellen testamenttia mielensäpahoittajana?
Hykerrellä: siitäs saitte, repiä viimeisin versio
juuri ennen holhoukseen joutumista
aikomuksena palauttaa ensimmäinen voimaan
päässä madonreikiä, joita pitkin
olet siirtynyt uusiin maailmankaikkeuksiin
sanapasanen 