Vuodesta toiseen
hän kulki iltaisin
huoneesta toiseen
teekuppi kädessään
ei noudattanut enää etikettiä
istua sievästi pöydän ääressä
Kun oli pimeää ja kylmää
satana iltana vuodessa
huomaamatta kypsyi
ajatus ja askelten rytmi
pysähdykset ikkunoiden edessä
Kuumeisten silmien katse
yli talvisen puutarhan
Ihmiset sanoivat että turhia puhuu
Rauhan mies ärsytti monia
haastettiin hanskomaan kehään
haluttiin linttasta muutaman kerran turpaan
niin että veri lentää jos vaikka löytyisi tosimies
Rauhan mies luisteli lyöntien alta
hyökkääjä väsytti itsensä kanveesiin
Rauhan mies poistui ennen palkintojen jakoa
liukeni hämärään metsään oli kuin yksi puista
ei löydetty koskaan
Oli kahvilla Rauhansa kanssa ontossa puussa
Urho Kaleva Kekkosen hautapaaden takaa
puikahti orava
Sen oikea etukäpälä oli ensimmäisestä nivelestään poikki
Otin pipon päästä
Eilen 1) päähän nuijittu
2) hyyskän taakse hylätty
made from Muddus
esitti elävätä tunkion kuningasta
lyöttäytyi torstaita vasten yöllä
kuutamolla ketun seuraan
jo muutaman metrin jälkeen
3) tuli hylätyksi
ei sellaisia kolauksia voi kestää
made in Finland marraskuisena
torstaina vaikka kuinka täynnä
toivoa pimeästä ja kylmästä
Pitikö mennä verkkoon joka oli
tarkoitettu taimenen sotkettavaksi
Nuorena menemisen mottona oli
moni on kuollut kotiinsa
vanhana ei mitään muuta
niin toivota
Ihmiset sanovat hänellä
ei ole kaikki kotona
mietin miten niin
kaikki mitä hän tarvitsee on siellä
on siellä kuin kotonaan
eikä missään muualla
Iiriksen pinnassa naakkojen
parvi putoaa Musta sade
Kuin mekaaniset esiriput
kitkaisesti sulkevat näyttämön
silmät liikkuvat välähdys
värähdyksestä epäluulon organisoituneella
seitillä ja lukin kiito äänetön kirkuna
kiertää rataansa
jatulintarhaa ytimensä läpi
Hypokondrian hiukkaskiihdytin
tyrmää faktoja aistimukset
saavat oudon viluasun
Vetää kaikista talon kuudesta
ovesta Seitsemästä?
Maaperä on käynyt silmälle köyhäksi
mustikka on uhrannut
lehtensä
henkensä pitimeksi
puolukka pitää pintansa kylmän yli
Vahanaamat porskuttavat talvessa
Sortajien rauhan turvajoukot menevät sammuttamaan tulipaloa
myyvät matkalla veden mustan pörssin kaupassa
ja ruiskuttavat liekkeihin bensaa
Sortajien kaikkien tyttärien ja poikien nimet
ovat Rauha ja kansa joka siellä asuu
potee torikauhua
ja kaikki aukiot ovat taivaallisen rauhan tyyssijoita
nyt kun rahan välinearvo ja itseisarvo
ovat yhtä ja samaa rahantekoa
niille joilla sitä erityisesti on
ja likainen lumipallo kasvaa vyöryessään kohti
surujen taloa
näiltä sortuvilta rinteiltä ilo
on muuttanut tasangolle
jossa taivas on kaikille
sama ja nuotio
näkyy pimeässä kauas
Varisparvi latvustossa illankähmässä
mustia siipiä vilkkuluomisilmiä
korppikotkain lailla tarkkailee kenttää
kun vetelen kirikierroksia Sillä silmällä
tarkkaavat jospa äijä kuukahtaa kun pumppu pettää
Sillä silmällä että ehtivät paikalle
ennen ambulanssia
kymmenen pientä mummon nassukkaa: yksi
teki viisi vuotta rintamalla pyssytöitä neljäkymmentä
kirvestöitä kotirintamalla sydän petti vanhana toinen
katosi tyystin osuiko ammus Kannaksen keskityksessä vaiko Siperiaan vaipui kolmas
paloi panssarinyrkin lieskassa neljäs
sotavankina piikkinen mies kuolemakin uskalsi viereen vasta vanhana viides
oli jauhopeukalo-mylläri monta tautia ennen lähtöä kuudes
tolppa-apinana kansantautiin menehtyi vitkalleen seitsemäs
nuorin ja hulivilihummeripoika merta kynti kunnes veden maaksi vaihtoi kahdeksas
vielä porskuttaa vain kasviksia narskuttaa
ja sitten tytöt yhdeksäs
äijät pysyi kurissa hänen nakkikioskillaan
siivosi laivat siivosi itsensä hengiltä kymmenes
hoiti ja hoivasi omat ja vieraat sinkkiarkussa Turkista palasi
siinä oiva sarja mummon kymmenen nassukkaa
*) Tämän viikon innoittajana runontekoon on teksti:
”Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan. Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä.”
Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31
Miestä vanhempi kuusikuja
suhisi pimeässä varoittavasti
ei uskonut tikkuinen mies
piti pahan päänsä syntymässä saamansa
yli sodan sodassa parhaimmillaan missä valossa
hänen sielunmielensä nyt vaeltaa
nämä sadat esineet jäljellä
unelmasta jota kukaan ei halunnut jakaa
nyt kylmät pisarat pieksävät
hiekkaista kumpua Ei hänkään
kerran osannut toivoa että syntyisi
mutta kuoleman viipymistä sitten
kun sen haisevat liepeet
olivat pyyhkineet naamaa
muutaman kerran Se tuli
armollisesti yöllä petikaveriksi
Neulaset kuin kissankarvat havukuvion
toisto on loputon
oksat lomittuvat lamuavat:
sateensuoja kuusi on
hieno puu monta puuta kuusikko
on täynnä arvoitusta
täällä valo ei
juhli kulkee tiukan
seulan läpi sammal
viihtyy puvustaa kivistään
peikonpäitä vihreitä
muurahaisen polku tumman linjan
leikkaa sen vihreään matrassiin
Näköala ylös eteen
aivan tarpeeton
Olet perillä
Siihen aikaan kun valtio
ei ollut vielä keksinyt yhtiöittämistä
se oli kapea mutta pitkä työnantaja kunnes
putosi tekniikan kelkasta
kuten moni yrityskin jotka
antoivat surutta kenkää
toisin kuin valtio Palkka tuli
töitä ei ollut vuoden oli lupa istua
kopissa kymmenien muiden kanssa Sai sentään
pitää kahvitauon kopin ulkopuolella
siinä sitä miestä mitattiin
kenellä kestää perse penkkiä
ja pää paskan jauhantaa
Minulla ei viimeinen pisara
oli pitkäksi vierähtänyt
kahvitauko shellillä josta seurasi
nuhteita ja uhkauksia viimeisestä kerrasta
Otin ja lähdin ovella sanoin etten huomenna tule
enkä hulluksi ala itteäni tekemään
sen verran vielä ittestäni tykkään
Tulihan siitä karenssia
mutta karsserista pääsin
meklarien kiimainen huuto vauhdittaa numeroita ohjelmoituun kiitoon jotka kevyesti kiertävät kaikki esteet joita poliittiset eläimet ovat kömpelösti yrittäneet asetella sen miltä toistensa sättimiseltä ovat ehtineet eivätkä saa kiinni numeroita pyörivät kuin kissat häntää tavoitellen eivätkä tiedä ovatko hampaat omassa vai toisen hännässä häntä omassa vai toisen suussa vaikka pitäisi päästä edelle ja rakentaa uomia ettei virta syövytä penkereitä ja talot suistu alas asukkaineen ei näistä ole enää rakentajiksi sillä Numeroiden Herra on pistänyt heitä numeroista uutetulla pistoksella mikä on tehnyt heistä hitaita ja haluttomia uomainsinööreinä mutta vilkkaita ja viekkaita yksityisten pikkupurojensa ährääjinä eikä tälle menolle tule loppua ennen kuin kansalaiset raivostuvat ja kiipeilevät näiden numerotalojen seinillä kuin vuorikiipeilijät hakkujen ja mailojen kera edustuksellisen demokratian edustajat ovat paskoneet housuihinsa jo niin kauan että edustukset on edustettu edustustili tyhjätty ja suora toiminta astuu tilalle ja on täysi arvoitus saavuttaako se suuren voiton vai syntyykö kauheata jälkeä turvallisuushakuisena konservatiivina haluaisin palata pohjoismaisen kansankodin ja hyvinvointivaltion optimistisiin syntyaikoihin keskiluokkaisen kohtuullisen valehtelukulttuurin siipien suojaan enkä tietää sen suolan tulleen mauttomaksi ja kelpaavan vain poisheitettäväksi jonka mukana pesuvesi lapsi ja minun eläkkeeni lentävät lepikkoon muun muassa kuinka pimeää onkaan pimeys kun valossakaan ei näe vai armahtavatko silmäni jo historiansa lukenutta vanhaa ihmistä sillä mikään mikä on ollut ei tule sellaisenaan takaisin siksi kaikki on olevinaan niin uutta eikä siinä ei ole mitään uutta ahneuden ja sen lopun muodot vain vaihtelevat
Soilta ovat hillanpoimijoiden pyllistelyt
loppuneet pelloilla enää kauran kaula
katkaisematta mättäillä puoli-
kypsät puolukat koira mies ja pyssy metsässä
lehmät tuottavat kaiken aikaa
leukojaan liikuttamalla säädöskokoelman
mukaista ulkoilmaelämää viettämällä
Illalla kuu ui lammikossa
puut kurkkivat
pitävät pyöreistä muodoista
Tulen loimotus lasiluukun takana
ainoa valo saunassa
puut hiiltyvät punahehkuksi
hämärä ympäröi tummat hirsiseinät
pukuhuoneessa pari kynttilää ja häilyvät varjot
Tuuli on saanut päivän lehdet jaettua
järven kohina vielä jatkuu
Kettu rääkäisee jäähdyttelijän ihokarvat pystyyn
hiiripöllön äänetön varjo liukuu
maata vaaleampaa taivasta vasten
Sopulin äyskintä vaikenee
Korkealta näen tuulen
tulevan yli veden
pikkuaallokossa
tumma kiila etenee nopeasti
vihuri rantautuu puun lehti kieppuu
kiinnikkeessään napsahtaa irti ja putoaa
rantapaadelle
jymähtäen
Kun pimeä tulee
näen tulipalojen kaukaisen kajon
(Vilu
meren valo
helmikuun valo
kesäyön lämmin valo
syksyn häikäisy
talven viima:
katse.
Pertti Nieminen, kokoelmasta Vaikka aamuun on vielä aikaa (Otava 1989)
Oheinen Pertti Niemisen runo on tämänkertaisen haasteen innoittajana. Millaisen runon Niemisen tekstin inspiroimana kirjoitat, millaisen runovastauksen antaisit?
Mä lehteä luin
laatulehteä toki
paperikin sileää
ja juttu pankinjohtajasta
joka tuntee finanssit
kuin omat taskunsa
Saivarrellen haloin hiuksen
ja löysin tämän täin:
voiko taskujansa tuntea
jos ovat täynnä rahaa
kyllä sormet tuntee paremmin
reikäiset ja tyhjät
sanapasanen 