Rakennutit puutarhan
ympäröit sen muurilla
et sallinut vierailuja
huhut ympäri maata
ylistivät sen kauneutta
sen erikoisia yrttejä ja hedelmiä
Kuljit siellä yksin ja luulen
hymyilit salaperäisesti
Suorastaan nauroit itseksesi
Luuppi
Sieluni luuppi kerää
menneisyyden säteet
ja purskauttaa ne lävitseni
polttavaa tietä eteenpäin
Runotorstai 193. haaste:
”Muisti on läsnä olevaa mennyttä, ajattelu läsnä olevaa nykyisyyttä ja odotus ja tulevan ennakointi läsnä olevaa tulevaisuutta. Augustinus siis yksityistää aikakäsityksen sijoittamalla sen jättämän jäljen henkilökohtaisesti koettuun aikaan.”
Fredrik Långin esseestä ’Aika historiana ja aika kohtalona’ teoksessa Minä, sinä ja rakkaus ja muita aatehistoriallisia esseitä (Teos 2010, s. 30.)
Itsehallinto
Sinä kysyt silmilläsi
hallitsenko minä itseni
Toki toki
järkeni on niin pieni
että helppo hallita jopa minun
tunteeni ovat paenneet
vainolaistaan piilopirtille
olen naamioitunut pajupensaaksi
Baabelin virtain varsille
kannelta kannattamaan
itkuvirsiä säestämään
Hallitsen toki minä itseni muita
en välitä hallitakaan
Tuttu ja outo
Joskus kuljin portista
joka ei aukene enää
Lukko vaihdettu…
…vai oliko se
rinnakkainen todellisuus?
Sirpaleita (9)
Ajatus kulkee jo kaukana
kun järki takertelee risukossa
*
Vaikenemisen kultapörssin
pesänselvitykset kestävät
sukupolvia
*
Muista illalla riisua asusi
odottamaan aamua siististi
laskosteltuna tuolin selkänojalle
Tuulahdus
Lumi ja pakkanen
olivat muumioineet
puut ja ukon kun
länsituuli holahti Skandien yli
ja luuti pilviä touhukkaasti ilmassa
oli haiskahdus kevättä
Kasapäittäin lumikasapanoksia
läjähteli maahan ja päähän
ja ukko havahtui sään muutoksesta
mielen liikahdukseen
ja naurahti itsekseen
Runotorstain 192. haaste: erilainen
Ihmiset pyrkivät
erilaisiksi ja samanlaisiksi vaikka jo ovat
eivät onnistu eivät usko omaansa
tuhkauurnan sisällöt eivät toisistaan erotu
Aika on huomata että ihminen on…
että on ihminen
Mikä on
On aika luopua
tietystä tavasta katsoa
asioita esineitä ihmisiä
on aika nähdä ne niin kuin ovat
käydä itselleen semmoisenaan
katsoa mitä tapahtuu muualla
lopettaa loputtomat selittelyt
ja puolustelut sillä ihmiset
reagoivat niin kuin reagoivat
joka aamu on armo uus ja
uteliaisuus sitä kohtaan
mikä on mikä tapahtuu
Ja varsinkin sitä kohtaan
mikä ei tapahdu mutta on
Omalla maalla ja vieraalla
Äly on maa joka on
sinulle annettu
viljellä ja varjella
Tunne on voimaa
tai voimattomuutta
jolla maassasi toimit
Ajatuksesi ovat siellä
risteileviä polkuja
ja aistimuksilla erotat
niiden reitit toisistaan
Kysyt missä ovat
usko toivo ja rakkaus
Niitä et tarvitse
ennen kuin suostut
käärmeen houkutuksiin
ja vaellat pakolaisena
Kainin tavoin vieraana itsellesi
Talviunta
Alkuillasta taivas oli kuin kattilankansi
joka valskasi valoa läntiseltä laidalta
nyt tumma huppu varistelee valkoista
korotusta lumen paksulle patjalle
Vähän aikaa vielä katuvalot valaisevat
että näkevät laskeutua
Kun vetäydyn peiton alle
sikiöasentoon koteloidun toukkana
unen kuoreen
Aamulla oion siipiäni
valo tulee kuin siivilästä läpi
Kirjoitukset
Pilvet ja aurinko kirjoittivat
laakson takaisille
rinteille kuvasalakieltä
siirtyivät sieltä silmieni
kellariin talvi-iltojen iloksi
Kertovat tarinoitaan
tuiskun ja pakkasen keskellä
paikoista joissa lumi on nyt
valon lähde liikkujalle
lämmön lähde nukkujalle
Muistuma
Muistan iltaa kohti kiristyvän
pakkasen kun suksi ei luista
mutta lipsuu ja nälkä ahdistaa
paidan selkämys on kuivunut
enkä pysty pitämään vauhtia jolla
torjua vilunväristyksiä
Valot vielä kaukana mielessä
lämmin sauna ja rukiinen voileipä
päällä sipulirenkaita
Aino muistelee Liisaa
Ystävyytemme juuret ulottuvat lapsuuteen ennen kouluikää. Olin kaksi vuotta Liisaa nuorempi. Kun hänen tuli aika lähteä kouluun, ei hän halunnut sinne ilman minua. Siksi hän halusi lykätä koulun aloittamista ja siihen setä ja täti (Liisan vanhemmat) suostuivatkin. Minä puolestani pääsin seuraavana vuonna kuunteluoppilaaksi. Vaikka olimme kovin erilaisia, ei se ystävyyttämme haitannut.
Järvelä (Liisan koti) oli sellainen paikka, että sinne saivat kaikki kylän lapset tulla. Leikit olivat joskus aika rajujakin. Niinkuin vesisota, jossa ämpärillä heitettiin vettä tupaan turvaan juosseiden perään. Täti vain sanoi, että voe tokkiisa, elekeä nyt niin paljon etten ehi entisiä poes lakasta. Nokea otettiin sormeen hellan renkaista ja yritettiin pyyhkäistä toista naamaan. Kerran Liisa jäi päästään yhden pojan kainaloon, niin tämä pyöritti koko nokisen pannunpohjan päähän. Eihän se mäntysuovalla pois lähtenyt. Aamulla kun Liisa tuli kouluun, opettaja sanoi että on syytä käydä pesemässä tukka kotona. Minä silloin viittasin ja kerroin mistä oli kysymys ja lupasin että heti pestään, kun koulusta päästään. Opettajaa alkoi hymyilyttämään ja hän antoi Liisan jäädä.
Kolokunjoessa oli aikanaan yhdeksän talon yhteinen vesivoimala. Sähkölangan virkaa toimitti paremman puutteessa piikkilanka. Sen valvomisessa Liisalla ja minulla oli omat vuoromme. Yhdentoista aikoihin illalla piti lähettää vipua kääntämällä valomerkki, että kohta sammuu.
Kaikkensa Liisa pyrki tekemään, että täti viihtyisi. Vaikka kyllähän täti poikia enemmän arvosti kuin tyttöjä. Yhdessä aloitimme työt Malmin sairaalassa. Vuonna 1951 Einolta (Liisan veli) tuli kirje Liisalle, jossa pyydettiin tulemaan Keiteleelle myyjäksi. Aittaan oli tarkoitus perustaa kauppa.
Liisa sanoi itsensä irti ja lähti. Mutta ei tullut mitään kauppaa. Vain poikien paitojen pesemistä. Kun nämä lauantai-iltana olivat häipyneet rientoihinsa kovat kaulassa, itki Liisa joskus omaa kohtaloaan.
Tuolla rannassahan Liisa sen Eeron kanssa viikon vietti minun mökillä. Täti sanoi, että kun saisi ne jotenkin erotetuksi ja olin minäkin vastaan. Pelkäsin koko miestä. Sillä oli niin pitkä puukkokin, jota löi pöytään. Liisa sanoi, että en minä sen kanssa naimisiin. Ei sen kanssa kukaan pysty aviossa elämään.
Liisa minullekin ehdotti kun eläkkeelle jäin, että alkaisin aikani kuluksi käydä kansalaisopiston käsityöpiirissä. Mutta ei minua käsityöt kiinnosta. Aika kuluu hyvin muutenkin. Minä siltä kerran kysyin, että mitä sinä noilla kaikilla käsitöillä teet. Se mietti vähän aikaa ja naurahti, että jääpähän muille jaettavaa, kun aika hänestä jättää. Liisalta löytyi sanat joka tilanteeseen. Mutta sanoi se sitten kerran, että viisaasti taisit tehdä, kun et maton kutomiseen ryhtynyt. Hän kun oli itsensä kipeäksi siinä touhussa hakannut.
Linnut
Myöhemmin sanoit
että visersit
kuin pieni iloinen lintu
ettet muistaisi mieltäsi
jonka läpi oli lentänyt
murheen iso lintu
Runotorstain 191. haaste: jää
Oodi jäälle
Olet kylmä ja hyvä niin
itsesyytösten virtaa hyydyttämään
mielen aristavaa niveltä viilentämään
jää hetkeksi sisälleni jää
sielun vuotoa seisauttamaan
ajatusten villiä laukkaa aitaamaan
Olet kylmä ja hyvä niin
sielun sinelmiä hoitamaan
jää hetkeksi sisälleni jää
kunnes sisälläni hellittää
Uni (6)
Varis pelastui vaivoin
tiheän metsikön suojiin
kanahaukan hyökkäykseltä
veti henkeä pensaikossa kun
rotta iskeytyi sen kaulaan
Unessa minua kovasti kiusasi että rotta
kaatopaikkojen nälkäinen soturi oudossa ympäristössä
parempi variksen kuolla haukan kynsissä
tai kärpän hampaissa ja että meni niin
väärin kun kuolemaan joutui
juuri kun turvaan räpiköi
Uni (5)
Väkijoukko huojuu aukiolla odotus
tihkuu läpi rituaalikuntien
tuliaseiden ääniä kaukaisessa metsässä
hyviä ihmisiä kuolee
tuhovoimaista sorminäppäryyttä meren pinnan alla
jonka pintaa vihurit kuvioivat
Värikkäitä kuvioita kuin silkkipaperia
leijaa ääneti näkyviin kohahdus
käy väkijoukoissa
pakomatkani alkaa hylätyille asuinseuduille
autiotalojen lahonneet välipohjat ovat parhaita
piilopaikkoja keuhkonkärjillä hengitän
melkein näkymättömänä hajuttomana
tuskin koirankaan aistittavana
tikasaskelmat pettävät jäljittäjän alla
valokiilan heilahdus oven narahdus
loittenevat askeleet vaara on hetkeksi ohi
Kuningas ja selittäjät
Unien selitykset valuvat teistä
kuin viini juomanlaskijoiden kannusta
mutta kertokaa ensin uni jonka näin
niin tiedän oletteko huijareita
jos osaatte selittää uneni oikein
tiedätte myös unen jonka näin
jos ette tukin suunne pöydässäni
on pötyä jo yllinkyllin
(viite: Dan. 2)
Kokeilun jokin tulos/ Valevalokuvaajan tunnustuksia
En vielä tiedä onko tämä välitulos vai lopputulos, mutta olen tullut siihen tulokseen, että en ole onnistunut kuvilla tuomaan tekstille juurikaan lisäarvoa. Piristävätkö ne sitten blogia on toinen juttu, mutta sitten voi kysyä ovatko tekstit niin tylsiä, että kaipaavat piristystä. Ja edelleen voi kysyä miksi tekstien pitäisi olla värikkäitä. Eikö pitäisi kysyä onko niissä ideaa.
Ehkä pakinassa ja proosassa kuva toimii helpommin. Runon symboliikan kuva voi kääntää naurettavaksi. Niin ehkä voisikin tehdä tarkoituksella, mutta se on jo kovin korkea taiteen laji. Todennäköisempää on että kuva lyö runoa kasvoille.
Homma ei siis toimi sillä tavalla, että kirjoitan runon ja alan miettiä onkohan minulla sattumalta jokin tähän sopiva kuva (tai voi toimia sattumalta, kuten mielestäni 10.1. runossa Systeemi ja mieli). Että sitten alan tehdä jotakin asetelmaa tietoisesti runoa varten siinä vaiheessa, kun runo on tarkoitus laittaa blogiin, on kyllä kuvantekemisen pilkkaamista (kuten esim. 7.1. runossa Pikkuleipätyö).
Puolivillaisuuden matematiikka ei ole yhteenlaskua, vaan kertolaskua. Puolivillainen teksti ja puolivillainen kuva eivät ole yhteensä yksi, vaan yksi neljäsosa. Jos sitäkään.
Tässä vaiheessa poistan itseäni ärsyttävät kuvat ja korvaan jonkin kuvan “paremmalla”, jos sellainen löytyy. Mielellään näkisin palautteessa muidenkin palautetta. Aion jatkaa kyllä ääneen ajattelua jatkossakin.
Runotorstain haaste 190: alku
Kaikella millä on loppunsa
on myös alkunsa
siinä välissä on alun loppu
ja alkava lopun alku
mutta on huomattava:
ilman loppua ei olisi ollut alkua
sitä että alku alkaa
ja se kestää ja lopulta loppuu
että uusi voisi alkaa
Vielä on syytä huomata että
alun suhdetta loppuun ei voi
määritellä ajan järjestyksellä eksymättä
jankkaamaan munasta ja kanasta
mikä niitä molempia
suunnattomasti huvittaa
