Kaksivuotiaan katse on suora,

utelias ja syvä

Muuttuu hymyksi, lopulta

yhteiseksi nauruksi

Tulin hoidetuksi

Sitä on ilmassa, kylä on levottomassa liikkeessä,

etsintä on menossa   Aluksi tunnen katseen niskassani

kuin valotornin pyyhkäisyn   Katse alkaa toistua,

silmiin ei katsota, kulmien alta vähän ohi

Tunne katseesta alkaa poltella    Emmin

Lopulta nyökkään   Sille mitä on ilmassa

Myöhemmin ehdin vielä hetken pohtia

myöntöni syytä: se mitä oli ilmassa ja jokin

minussa, niiden leikkauspiste? Mieletön

empatian yllyke: päästää ihmiset hetkeksi

tuhoamista enteilevästä levottomuudestaan?

Kuolemanvietti, onko sellaista?

Levottomuus muuttuu toiminnaksi

Muutamat alkavat rakentaa kivikasaa,

pari hakee kuivia halkoja, joku köyttä

Sitten tulevat sitojat   Vahvimmat

Kadonneen elämäntavan, rapistuvan

rakennuksen ja sen esineiden taakka:

syyllisyyttä hylkäämisestä, kunnostamatta jättämisestä

Kuin sylkisi menneiden sukupolvien silmille

Museoita joka niemessä ja notkossa lahoamassa,

mihinkä nämä esineet sopisivat Tai edes mahtuisivat

(tässä pään museossakin tekemistä!)

Hautukoot täällä tulevien arkeologien iloksi!

No ehkä pieniä muistojen sirpaleita mukaan

Karhumäen veljesten ottama ilmakuva,

värit haalistuneita ja sarvihöylä komeroon!

Kirnu johonkin nurkkaan häpeämään!

Isoisoisän nikkaroima otin oveen,

joka johtaa täältä ikuisuuteen!

Kaiken kieltämisen jälkeen vihlaisee,

pala nousee kurkkuun ja hymyilyttää

surumielisesti, vapauttavasti:

kuin katselisi sukupolvien sirkusta

elämän ja kuoleman teiden risteyksessä

Neiti Aika

haluaisin vain hiukan maata

kanssanne

kynnettäväksi ja istuttaa perunoita

Neiti Aika teillä on

hävitön palvelija

tämä Kello

juoksi eilen tiehensä

vei mennessään tukun tunteja

jotka olin varannut omaan käyttööni

se käy tunti tunnilta

yhä röyhkeämmäksi

päivä päivältä

istun yöllä ahtaassa päivätuvassa hyttysharson sisällä

torkun istuallani hiljaisimmat tunnit potkaisen oven auki yön päätteeksi

kuulen  ilmestyskirjamaisen kohahduksen: sadat hyttyset samalla hetkellä

pimentävät oviaukon syöksyvät ulos kuin paniikissa

äänen ja näyn lyhytkestoisuus saa epäilemään korvien ja silmien todistusta:

ei ininää vain tarkkaan ajoitettu siipiveikkojen yhtäaikainen ryntäys ovesta

kuin äänivallin rikkoutuminen ja hiljaisuus jatkuu

käynnistän oman reppurakettini

jätän mäkärät ja muun räkän hämmästyneenä katselemaan

noutopöytänsä perään        kohta olen kaukana kuin Filippus

Karigasniemen tiellä istun bussissa hoviherran viereen paasaamaan

suosittelen upotuskasteen lykkäämistä räkkäajan jälkeen

jo laivojen lähdön yöhön aistin

kun ankkuriketjut ja sireenit kuulen

kalaa  levää  suolaista vettä  luulen

sen tiheän hajun nenääni haistin

joskin kauneimmat kukkien tarhat

on kyntänyt aikojen ankara aura

niin harvojen hiustesi hulmuille naura

ja tuuleen päästä nuo haamuiset harhat

laivani matkaa   minne minulla kaipuu

sinne missä olet   sinä ja sielu

sinä valon nopeat siivet sidot

niin jääköön matkasta kipu  se haipuu

ja salamat ja pilvien musta nielu

on edessä saari ja riemukkaat pidot

viite: sonettiharjoitus

Palasin pitkältä matkalta

Piha tarvitsi viikatetta,

mutta kumikengän suulla

pyydysti hämähäkin seitti

Liippakin hukassa

Kirakkajoen vesiurut pauhaavat

soidinlentosipinöitä järvellä

valo ja varjot luovat rantaviivalle satumaailmaa

vastarannan korkea paasi kuin kellotapuli

pitkin rantoja karhuja unilla merimetso lähdössä lentoon

kettuja korvat höröllään

valkoinen sianpää mudassa

kuoppaiset vesipyörteet

jahtaavat kosken synnyttämiä vaahtoriekaleita

kuin kala hyönteistä

muurahainen on matkalla

kiven laidasta sen ääriin

laine tempaa mukaansa

sieppaa murkun kuksaan ja heitän maalle

pelastinko sen vai estinkö

muurahaiskolumbuksen seikkailut?

valolla on kaksoisluonne  ja nopeat siivet

väri sitoo ne kiinni hitaan

veden liikkeeseen    pisaroiden pyörivään ryppääseen

tunnen veden kutsun ihollani

suljetuin silmin aistin

lähtevät laivat

sireenit ja ankkuriketjujen räminän

kalan levän ja suolaisen veden tiheän hajun

tunnen kutsun kaksoisluonteen

hively hivelyltä

se houkuttaa minua mukaansa

salama salamalta

sinne missä en enää ole

sinne missä en vielä ole

missä valo ja vesi ja väri

käyvät samaa aikaa         kuin

valon läike kun se siilautuu

ikkunan läpi permannolle

heittyy ruudukon varjo

räsymaton rannuille

kärsimyskukan köynnöstyvä varjo

pirtin ääni asuu seinäkellossa

viitteet:  http://www.seijaeriksson.com/alone/

http://www.seijaeriksson.com/segling/

http://www.seijaeriksson.com/i-mitt-huvud/

niitun ja metsän rajalla harvakseen lehtipuita

alas ulottuvia kuusen oksia

puolivarjoksi kasvoille

ylempänä rinteessä silorunkoisia honkia

joiden tupsustoissa tuuli laulaa

taivaallisia matkalaulujaan

lampaannata keinahtele kissankäpälä kutittaa varpaita

haapojen marakassit helisevät loikoessani

jalat kedon pää metsän puolella

sinä minä mieletön tätä varten ei tarvitse

repiä vanhaa tai rakentaa uutta

voisinpa nukkua tähän

ylioppilaalla

ei muuta huolta

kuin saada parta kasvamaan

sitä sitten päristellä

nälästä joka aina vieraana

veroista jotka verta juo

tuloista jotka eivät tule

menoista jotka menevät ja  tulevat

hoi laari laari laa kun oletkin tyhjä

kenen laariin on satanut ja kenen ei

on Suomen kansan suuria arvoituksia

niin maailma tapahtuu ja roolijako jossa

porvarin & duunarin tehtävä on luoda vakautta

mielettömyyden keskelle

ja taiteilijan osoittaa se valheeksi

tuhannen kapakan kautta koeteltuja teorioita

jotka eivät kaipaa vedenpitäviä todisteita

pari promillea riittää

niin maailma on tapahtunut

vapusta vappuun nakit silmillä

epäsynkronista huojuntaa

ja raspikurkkujen raakuntaa

niin ovat parrat porunneet

ja sen villoilla      vähäisiksikin mainituilla

on hypotermiaa pidetty loitolla