sanapasanen

Jos tulee ilta

jolloin sanon itselleni:

olet tullut vanhaksi

kun keho menee säröille

pintaa syvemmältä

Ehkä silloin tajuan sen

mikä minun pitäisi tajuta nyt:

miten paljon naarmuja

on vielä terveyttä

Taloon kutsuttiin

sisustussuunnittelija  Kuuntelee

innostuneen väen toiveita tapeteista,

niiden väreistä ja kuvioista ja sen sellaisesta

Kuulee tupajumin naksetta kantavissa rakenteissa

Näkee puujauhon, tuntee lahon ja homeen hajun

Tilittää myöhemmin: tämän täytyy johtua iästäni,

historiani on meluisan hiljaisuuden tinnitusta

Silmiini on kasvanut mustakaihi

ja onko lemu sitä että itse mätänen

Makuaistini suosii karvautta eikä tuntoni

tunnista nyrkiniskua herkempää

Mitä sinulla on lyyrisen

ilmaisun ylivaltaa vastaan?

 Sotavuosiin verrattuna

tarkka-ammujia näkyy nykyisin haravoin

rippeitä seipäiden juurilta

Ovat alkaneet kasvattaa juurisilmuja

Haravoin ja haravoin ja harvoin

on sänki niin puhdas

Kuin ajeltu leuka, leikattu määräraha, partavero,

leikattu konjakki korsussa

Kajakkikaksikko uimarannan puskakassa

ährää ja tuhraa turhaan

Nousta ylös kalliolle

vedettynä tai kiipeämällä

Tulla alas

putoamalla tai laskeutumalla

Tavata ihminen

ohittamalla tai kohtaamalla

Nousta ihmiseen

tulla alas ihmiseen

Tulivuori

Oliko se valo

kipinää iskevä taru:

joku sanoi että tuolla,

menimme perässä

Selät kääntyivät merelle

eikä linnunrataa enää näkynyt,

Monet menehtyivät hiekkaan

ja olimme sentään merikilpikonnan poikasia

Eilen vielä turvallisen kuoren sisällä

Vuoristolinnassa elää prinssi, uljas tietenkin, nimeltänsä Sakari

Kuningataräiti tahtoo hänet naittaa

kauniin ja kiltin tytön kanssa,

jonka toivoo löytävänsä, yksitellen haastatellen

Aina aamuisin herättyään prinssi näkee ikkunastaan

pitkän jonon: on edessä taas kaamea päivä suuressa salissa

Äiti kuulustelee tyttöjä  Jos joku prinssiä miellyttää,

ei se kelpaa äidille ollenkaan: mokomakin lutka!

Lopulta prinssi saa tarpeekseen ja pakenee tunnelin kautta,

mihin neuvot antaa vanha puutarhuri  Sakari päätyy laakson lammikolle,

jossa sammakot elää kurnuttavat ja nappaa

hallitsijanaaraan: jos et suutele minua puristan suolesi ulos

Oletko hullu, jos sua pussaan muutut sammakoksi

Sitäpä juuri tahdon    Omapa on syysi   Muori  muiskauttaa

suoraan suulle Niin tulee uljaasta prinssistä

mamukurnuttaja sammakkolampeen  Saa nimen Saku

Naimahuolista prinssi ei pääse eroon: menee onneton

ja ihastuu Hillevi Hiireen, kärsii kirvelevän tappion

musikantille, alkaa vakavissaan pohtia

paluumuuttoa kuningataräidin linnaan

Eksyykö koskaan kukaan hyväsydäminen

moiselle kosteikolle suutelemaan?

Sitä valitettavasti emme saa tietää, mutta ovathan

nykyiset neidot seikkailunhaluisia

Oliko pakko tulla tästä välistä,

varmasti näit seittini  vasten aurinkoa

Juuri kun aamulla sain sen valmiiksi,

oliko pakko näitäkin mustikoita risukosta,

onhan rinne niitä sinisenään,

sohia häkkyrälläsi

Luuletko että ostan verkkoni

jostain halpahallista,

vituttaa niin vietävästi

Pistän nettiviestin juoksuhämähäkeille

brasilianserkuille  Tulevat tänne banaanilastissa

kisojen jälkeen  Pistävät sinuun

sellaiset myrkyt, että potkaiset tyhjää

Oliko tosiaan pakko?

Kaksivuotiaan katse on suora,

utelias ja syvä

Muuttuu hymyksi, lopulta

yhteiseksi nauruksi

Tulin hoidetuksi

Sitä on ilmassa, kylä on levottomassa liikkeessä,

etsintä on menossa   Aluksi tunnen katseen niskassani

kuin valotornin pyyhkäisyn   Katse alkaa toistua,

silmiin ei katsota, kulmien alta vähän ohi

Tunne katseesta alkaa poltella    Emmin

Lopulta nyökkään   Sille mitä on ilmassa

Myöhemmin ehdin vielä hetken pohtia

myöntöni syytä: se mitä oli ilmassa ja jokin

minussa, niiden leikkauspiste? Mieletön

empatian yllyke: päästää ihmiset hetkeksi

tuhoamista enteilevästä levottomuudestaan?

Kuolemanvietti, onko sellaista?

Levottomuus muuttuu toiminnaksi

Muutamat alkavat rakentaa kivikasaa,

pari hakee kuivia halkoja, joku köyttä

Sitten tulevat sitojat   Vahvimmat

Kadonneen elämäntavan, rapistuvan

rakennuksen ja sen esineiden taakka:

syyllisyyttä hylkäämisestä, kunnostamatta jättämisestä

Kuin sylkisi menneiden sukupolvien silmille

Museoita joka niemessä ja notkossa lahoamassa,

mihinkä nämä esineet sopisivat Tai edes mahtuisivat

(tässä pään museossakin tekemistä!)

Hautukoot täällä tulevien arkeologien iloksi!

No ehkä pieniä muistojen sirpaleita mukaan

Karhumäen veljesten ottama ilmakuva,

värit haalistuneita ja sarvihöylä komeroon!

Kirnu johonkin nurkkaan häpeämään!

Isoisoisän nikkaroima otin oveen,

joka johtaa täältä ikuisuuteen!

Kaiken kieltämisen jälkeen vihlaisee,

pala nousee kurkkuun ja hymyilyttää

surumielisesti, vapauttavasti:

kuin katselisi sukupolvien sirkusta

elämän ja kuoleman teiden risteyksessä

Neiti Aika

haluaisin vain hiukan maata

kanssanne

kynnettäväksi ja istuttaa perunoita

Neiti Aika teillä on

hävitön palvelija

tämä Kello

juoksi eilen tiehensä

vei mennessään tukun tunteja

jotka olin varannut omaan käyttööni

se käy tunti tunnilta

yhä röyhkeämmäksi

päivä päivältä

istun yöllä ahtaassa päivätuvassa hyttysharson sisällä

torkun istuallani hiljaisimmat tunnit potkaisen oven auki yön päätteeksi

kuulen  ilmestyskirjamaisen kohahduksen: sadat hyttyset samalla hetkellä

pimentävät oviaukon syöksyvät ulos kuin paniikissa

äänen ja näyn lyhytkestoisuus saa epäilemään korvien ja silmien todistusta:

ei ininää vain tarkkaan ajoitettu siipiveikkojen yhtäaikainen ryntäys ovesta

kuin äänivallin rikkoutuminen ja hiljaisuus jatkuu

käynnistän oman reppurakettini

jätän mäkärät ja muun räkän hämmästyneenä katselemaan

noutopöytänsä perään        kohta olen kaukana kuin Filippus

Karigasniemen tiellä istun bussissa hoviherran viereen paasaamaan

suosittelen upotuskasteen lykkäämistä räkkäajan jälkeen

jo laivojen lähdön yöhön aistin

kun ankkuriketjut ja sireenit kuulen

kalaa  levää  suolaista vettä  luulen

sen tiheän hajun nenääni haistin

joskin kauneimmat kukkien tarhat

on kyntänyt aikojen ankara aura

niin harvojen hiustesi hulmuille naura

ja tuuleen päästä nuo haamuiset harhat

laivani matkaa   minne minulla kaipuu

sinne missä olet   sinä ja sielu

sinä valon nopeat siivet sidot

niin jääköön matkasta kipu  se haipuu

ja salamat ja pilvien musta nielu

on edessä saari ja riemukkaat pidot

viite: sonettiharjoitus