ruoste mitään raiskaa

            sota raiskaa       sotilaan

joka näkee maailman

            sinistetyn teräsputken takaa

ja veri valuu maahan       kuivuu pölyksi

            veri kuin hematiitin pöly

sotavaunujen ilmaan nostattama veren pöly

            huutaa kostoa siihen asti

kun aseen kantaja itkee

                     aseensa ruosteeseen

että ruostumaton ruostuu kuin ruoko joka murtuu

ja näkymätön muuttuu näkyväksi

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2014/04/322-haaste_10.html

parkunalla lävähtivä keuhkot käyntiin

kun latvavesille laskettiin

            ihmislastu       ihmisen poika

                         elämän virtaan

suureen puuhun puhkesi

uusi oksanverso       oksaan hiirenkorva

puuhun jossa kaikki       vuodenajat yhtä aikaa

läpi tuntemattomien maisemien

      tiheiden metsien halki

vievät polku ja virta ihmisen lasta

näkyvyys rajallista       siinä on rauha ja suoja

            elää hetkissään       huolet huoltajilla

huolehtia turhaa huolta vailla       on kasvamisen rauha

jossa kasuava       löytää metsäpolun alun

vesiväylän veneelleen       aikoinaan

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2014/04/321-haaste.html

metsän musta sahalaita repii pakenevan
valon lihaa
taivaan tummuva laki
on imaissut ilmakehän
äänieristeet kupuunsa

kaukaiset äänet
kaikuvat korviin
kuin kivien kolahtelu
syksyn ensimmäisillä jäillä

tänään taivas sinistä emalia
sen mustalla takapihalla valon polttamat
salatut kirjoitukset

suon hanki kumpareista valkoposliinia
johon suksesta tuskin jää jälkeä
puurolusikanvarret ovat ollet kovilla
ennen kuin porontonkimahanki  syntyi

huomenna lumipyryn myräkkä
vuoraa kolojen nurkat pyöreiksi
päivät hikoilevat ne suontummiksi
vesisilmiksi joihin kirjoitukset aukeavat
öin päivin kulkijan lukea

ympäristö minutta

ympäristö minuutta

minun ympäristöni minä minä

minä ympäristönä

ympäristö minulta

minä ympäristöksi

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2014/03/318-haaste.html

olen se mies viisisataa vuotta sitten

             joka otti keväällä kirveen

                            kaatoi kasken rieskamaaksi

                                       poltti ja vierti ohralle ja nauriille

niillä eväillä aloitin huhtakasken

             poltin kahden vuoden päästä

                         kylvin korpirukiin

                                   jonka halla vei

olen se mies sata vuotta myöhemmin

              kirkonmäellä häpeäpaalussa

                        joka juhlapyhien avajaisiksi

                                  poltettiin iltanuotiolla noitana

                        Valkoisen Meren rannalla olin hakannut

              kallioon kuvia belugeista jotka ahdistivat kalaparven

verkkoihini nälkäkuolemasta säästyin         roviolta en

olen mies kolmen vuosisadan takaa

              joka repesi keskeltä kahtia

                          kasakoiden hevosten välissä

                                  ja käveli sata vuotta myöhemmin

                          pölyistä tietä kenkärajoissa

              pussi selässä kerjuulla

myöhemmin tulin ammutuksi

              hiekkamontussa           tuomittuna

osallisuudesta kapinaan

olen vuosisatojen tarina

              kadonneiltä teiltä nousseesta

                           kenkien pölystä joka kulkeutui

                                     kaukaisen meren pohjaan

olen hien pölyn ja veren

              sinnitteleviä yhdisteitä

                        kenkänahkoissa paahtunut

                                  nahanriekale arkeologille

              kadonneiden teiden            nimettömiin hävinnyt kulkija

jonka materiaalinen sinnikkyys          kulkee muurahaisina

              mäntyisten rinteiden polkuja

kahleet eivät kasva maassa

            ne on taottava

niillä on hetkensä        ja saumansa

            johon ruoste pesii

vielä kun kiiltävät          uutukaisuuttaan

            kallio nauraa kun se itkee

sen aarteista tehdyt

                                 vangitsevat äitinsä

arpisilta kasvoilta           suolaiset itkut päätyvät

            raudan saumoihin

kahleiden on rappio        taattu on

            rappiovallan rappio

Päivä koittaa        kallio katsoo ajan

            pullistaa kivilihaksensa

ketjunpalat sinkoilevat kuin kuolleet lehdet tuulessa

            asettajiensa niskaan

                        ruostepöly leijailee

sinä päivänä maistuu

            asettajien suussa

                        kuivuneelta vereltä

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2014/03/317-haaste.html

istuimme etnokahvilassa

             sen pienessä nurkkapöydässä

                         ja purimme

eksoottista leipää        sydämet sykkyrällä

             puhetta ja korvaa       janoisin huulin

joimme jakamisen nektaria:

             mitä kommelluksia polkujemme

                         hiekattomilla iljanteilla!

eikä naurulle & vihlaisuille

             löytynyt säädyllistä aikarajaa

kun riivatut hahmot menneisyydestä

             vetivät veitsenteräviä kynsiään esiin ja piiloon

tärisivät kauhuissaan pölyt turkeistaan

             ja liukenivat nurkan hämärään

asiakkaat viereisissä pöydissä            tulivat ja menivät

purtavamme oli loppunut                     aikoja sitten

kahvilanpitäjä hymyili              aasialaista hymyään

vedenharmaalla jäällä

tummanharmaa äijä        tuijottaa

mustaa aukkoa          siiman päässä

            aikaa siiman päässä          siimaa

t a p a h t u m a h o r i s o n t i s s a

olen naista äksän verran

                      miestä yyn

olennaista: olen ihminen

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2014/02/316-haaste.html

organisaation kaikkivoipaisuus         enemmän kuin

                                               urheilijoiden ystävyys

esittäytyy mahtipontisen jälki-imelissä päättäjäisissä

Maidanin aukiolla vielä palaneen haju

omaisten suru murhatuistaan                      leijailee

pienhiukkasina                   hengityksen tyrskeessä

kahden yön takaiset lumet juoksevat

hautakiviä pitkin nimien yli                nimllä ei väliä

jaettu suru on           ystävyyttä          varmempaa

kirjaimet joista rakentuu

            rauhan sanat

joista rakentuu sopimus

            ovat rakkaita

rakas on kynä jolla asiakirja

allekirjoitetaan         kiiltelee hetken

petoksen rajaviivalla          vakiintuu

imupaperiin kuivuessaan

jossakin surkeassa leirissä

            viriää liikettä

kotiinpaluun toivo kajastaa

kuin kaukainen aamunnousu

kasvosi jäivät minuun          kun lähdit

silmiesi vihreät niityt jäivät            kukkimaan minuun

sateiden viipyessä          kastelen kukkia silmilläni

auringon laskiessa       hymyilen niiden terälehdille

valoa             ihohuokoset täynnä kuiskauksia

kun lähdin       läpi talvipimeän tien      sen asfaltinmustien

tuntien matkaan        läsnäoloosi pudonneena 

suusi mansikkaa       suussani

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2014/02/314-haaste.html

ostan kaikki          aavikkokaupan taimet

ne kestävät hiekkaa kuin rentukka vettä

niiden pieni varjo aavikolla on suloisempi

kuin tuhat päivänvarjoa palatsin terassilla

kaivan kuopan hiekkaan                     karjun esiin

kaikki vesisuonet             ne pulppuavat lähteeksi

keitaan nimeän satunaisen mukaan:

hän joka juo teetä taivaan ilmakuopissa nenästään

päivät pidämme toisillemme varjoa

yöt katselemme     rajatonta avaruuden valomerta

ja kaikki ne kasvit keitaan äärellä

kuiskivat meille joka yö                      uuden sadun

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2014/02/314-haaste.html

aamupalaksi        hammaspaikkoja paukuttavia

                       luutuneiden asenteiden pähkinöitä

lounaaksi               hammaskiillettä syövyttäviä

vihan hedelmiä                                       välipalaksi

räjäytellään                         pelon hajupommeja

tukeva päivällinen                 lopuista synneistä

yömyssynä          itsesäälin katkeraa pontikkaa

kädet kyljissä kiinni

             teipattuna

                            suu

ainoa tila keuhkoilla

             sisään ulos sisään

palikkana pirunyrkissä

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2014/02/313-haaste.html

hitaasti viivytellen aamu-usva hälveni

kuin olisi tahtonut mukaansa       olennot

joita ei ennen sitä ollut      sumussa syntyneet

koko aurinkoisen aamupäivän       hahmot

pysyttelivät paikoillaan pyöritellen suuria silmiään

kuin näkisivät kuolevaisia kauemmaksi tai syvemmälle

illan lähetessä niiden piirteet alkoivat liueta taustaan

katseeseen tuli raukeutta        ääriviivat aukenivat

tyhjenivät udusta        viimeisenä silmät

olentojen jäljiltä painanteet täynnä kyyneleitä

jokainen erillisenä        sateenkaaren kaikissa väreissä

jokainen niistä helmi jonka nimi        tunne & ymmärrys

lapset löysivät       tekivät kaulaketjuja       ne välkkyivät

auringossa       ja helisivät nauruisten lasten

juostessa aurinkoisilla niityillä

http://runotorstai.blogspot.fi/2014/01/312-haaste.html